Miten voi olla että nimi Janne on Suomessa ja Ruotsissa miehen nimi mutta esim. Tanskassa ja Virossa naisen nimi. Selittyykö se sillä että nimi äännetään Tanskassa eri tavalla.
Äänetäänkö nimet eri tavalla
hockk
168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
että nimiä käytetään eri maissa eri tavalla. Esimerkiksi miehen nimi voi olla joissain maissa Maria ja naisen nimi Jose.
"Selittyykö se sillä että nimi äännetään Tanskassa eri tavalla".
Suomessakin esimerkiksi Lahja ja Vieno olivat aikanaan enimmäkseen miesten nimiä. Nykyään harvemmin.