Väljähtyneet välit

Totta on .. välit voi pitää vain , että ilmaisee kunnioittavansa toisen elämää ja tapaa elää , ei väheksy eikä arvostele millään muotoa .

Maailmankatsomus , oli se sitten elämisentapa , uskonto yms . kannattaa antaa olla mitenkään puuttumatta .

Sanokaa ääneen , että on mukava , kun on erilaisia tapoja elää , se on rikkautta , se voi olla avain pääsemään lähemmäksi . Kannattaa kuunnella , mitä elämänviisauksia nuoremmilla on , eihän mikään tässä maailmassa ole totuus .

Koko elämä on uuden oppimista .

Ei kai se mitään harvinaista ole. Hieman haikeana huomasin tyttäreni aikuistuessa, että kahta aikuista naista ei sovi samaan huusholliin. Ei se ollut enää se lapsi, jonka kanssa tehtiin kaikkea kivaa, vaan se oli aikuinen, joka suunnitteli omaa elämäänsä. Sukset meni ristiin liian usein ja molemmat tajuttiin, että toisen on muutettava jo omilleen, enkä se ollut minä joka muutti. Kyllä ne suhteet väljähtyivät, hänhän otti ohjat omasta elämästään ja minun roolini kaventui, tosin olen ollut päivittäin hänen neuvonantajansa hänen omasta tahdostaan, tuntuu ettei hän osaa ilman minua " tehdä mitään" vieläkään perheenäitinä. Äiti on tärkeä tuki, mutta silti saan paskat naamalleni silloin tällöin ihan syyttä. Oliskohan se niin, että äiti on ja pysyy vaikka sen vittuuksissaan haukkuisikin pari kertaa vuodessa, eihän ketään muuta uskalla mennä haukkumaan. Jos riitelee miehensä tai anoppinsa kanssa, on aika kusiset paikat korjailla asioita, mutta äitihän aina jää vaikka anopit ja aviomiehet lähtisikin...

Kyllä se aikuisille lapsille on aika vaikeaa todeta: äiti ei anna rahaa, ei ostele kalliita lahjoja, eikä siivoa tai pese pyykkiä.
Eikä äiti kanna vaatteita, kun selittää mitä haluaa/tarvitsee.

Ensin tultiin hakemaan palanneen lampun tilalle uusi ja samoin sulakkeen palamista ei ymmärretty mikä oli.
En koskaan vienyt lapsia kauppaan mukaan teini iässä joskus kasseja kantamaan..

Olen yhdessä asuessamme sanonut; niin kauan kun on yhteinen ulko-ovi, hoidan taloutta ja teen hankintoja.

Aika jolloin kaksi aikuista puhuisi asioista keskenään, kummankin ajatuksia ja mielipiteitä kunnioittaen, ei taida ihan omien lasten kanssa koittaa.

Tosi olemme kiinnostuneita hyvin erilaisista asioista, joku viihde tai uutiset syineen ja seurauksineen ei paljon kinosta nuoria aikuisia.

Hyvänen aika, kun lapset muuttavat pois kotoa he elävät omaa elämäänsä.
Minulla on 2 tytärtä ja yksi poika - kaikki ovat perheellisiä, mutta silti meillä riittää yhteisiä juttuja ja tapaamisia.

Tottakai olemme eri mieltä ja me 'vanhukset' hoitaisimme monta asiaa eri lailla kuin nuori polvi, mutta jokainen perhe hoitaa asiansa omalla tavallaan.

Ainakin tähän asti meillä on riittänyt juttuja ja pohdintaa, yhteisiä tapaamisia ym ja tietenkin lastenlapset ovat yhteenliittävä niitti. Ihan käytännön juttujakin.

Mutta en mene enää neuvomaan, opettamaan tai moittimaan - sen olen todennut, että vieläkin on aikuiset lapseni pitävät siitä, jos heitä joskus kehuu ja kannustaa. Meillä tuo sukurakkaus vielä pelaa, emmekä me vanhat loukkaannu siitä, jos lapsemme kutsuvat meitä 'vanhuksiksi'.

Ja kyllä minä monesti pidän tätä seuraavaa sukupolvea ja heidän lapsiaan aika fiksuina - lapsenlapsetkin osaavat jo neuvoa meille tietokoneen saloja ja TV: tallennuksia ym. Tytöiltäni ja miniältä olen oppinut nykyajan uusia ruuanlaittoniksejä ja tuotteita ja kyllä vaan poika ja vävyt ovat huomaavaisia meitäkin kohtaan.

Kyllä meillä ainakin tavatessamme juttua syntyy - ei me vanhat yhteiskunnan ulkopuolella eletä.

Olen huomannut , että välit väljähtyvät ja neuvoja " ei tarvita " omilleen muuttojen jälkeen . No elämä potkii ja tulee ehkä lapsi , lapsia ja välit taas lähentyvät , voidaan puhua aikuisella tasolla . Opitaan asioita toinen toisiltamme , kunnioitetaan toisen reviiriä , itse en milloinkaan edes soita kysymättä ensin tekstarilla sopiiko ?
Itse annan neuvoja paljonkin , lapseni tietävät , että minulla on tekevänä ja aktiivisena ihmisenä paljon näkökantoja ja tietävät , ettei kaikkia tarvitse niin tehdä , joistakin neuvoista esim asunnon ostossa on ollut paljonkin apua .

Suomessa on vallalla käsitys , että tarvitsee ikäänkuin luopua toisistaan ja elää ihan omaa elämäänsä , sillä kehutaan .
Ulkomailla on vahvat lähisiteet ja kokoonnutaan suvun kanssa yhteen , huolehditaan toisista , tässä suhteessa me olemme metsäkansaa , jolla paljon oppimista , ei mitään kehumista meidän suhteiden hoidossa . Ihme ei ole , että on niin paljon mielenterveysongelmia , yksinäisyyttä ja syrjäytymistä , itsemurhista puhumattakaan , otetaan opiksi muista maistakin ,kun niin paljon matkustellaan ja tiedetään toisten kulttuureista .

Turha ihannoida pelkästään tätä ajatusta "omasta elämästä " , vaikka sen tarkoituksen tiedänkin ja osaltaan sitä pitää olla .

Suhtaudun aikuisiin lapsiini ja heidän perheisiinsä kuin muihinkin ystäviin tuttaviin tai kavereihin.
En ohjaa neuvo tai vaadi heitä, ajattelemaan tekemään tai toimimaan samoin kuin itse teen. En siivoa tai järjestele heidän kodissaan en arvota ostoksia tai taloutta millään osa-alueella.
He tekevät omat ratkaisunsa hankintansa ja päättävät ajastaan.

KYLLÄ:
- joskus tekevät epäkäytännöllisiä peräti huonoja hankintoja
( jokainen oppii itse kantapään kautta, ei se kannettu vesi kaivossa pysy.)

- Näen myös suuria virheitä lasten kasvatuksessa varsinkin suhteissa sisaruksiin.
(eli vastuu ja etukäteisvelvollisuus teon/toiminnan tuloksiin ovat kohtuuton, lapsi on lapsi aina.)
– lapsen ei pidä hysteerisesti välttää vaateiden likaantumista ulkona leikkiessään, tai osoittaa hysteeristä pelkoa, vaateiden likaantuessa ihan vahingossa; “mitä äiti sanoo.”
– kun lapsi ei enää uskalla pyytää kummaltakaan vanhemmalta apua vahingon sattuessa, mitä siinä voi isovanhempi tehdä?

.

Jaksetan sitä ilkeillä, eikö olisi parempi sovussa elää. Kumpikin hankkii omat tarvikkeensa omien mieltymysten mukaan ja toivottavasti myös oman rahapussin mukaan. Nykyihmisillä kun ei oikein ole selvillä, että mitää elää sen mukaan, minkä pystyy itse maksamaan ja olisi tietenkin vielä hyvä ymmärtää, että tulevaisuuteen kannattaa jotain säästää.

Jos pitää esim asua niin hinossa huushollissa, että kaikki varat mnevät sen ylläpitoon ja joka senkiin verhojen vaihtamiseen, eipä oikein taida elämä maistua sittenkään, kun aina joutuu laskemaan ja siihen elämään ei oikein jää enää mitään. Joten kyllä itse asuisin vaikka hieman pienemmässä ja vaatimattomassakin asunnossa ja saisin varat riitäämään myös josku matkaan.
Velan määrän pitää olla järjellinen.

Täällä on ihan tyrmistyttävää käytöstä, joten miten lienee sen oman kasvatuksen laita, mummit ja papat?
Kyllä suhteet lasten ja vanhempien välillä tuntuvat voivan väljähtyä, mutta ainahan sen joku aiheuttaa - esimerkiksi mallin puute. On joko saatu kasvaa tai jousduttu kasvamaan kuin pellossa. Nykypolvessa on myös vanhempia jotka eivät aikuisenakaan näe kuin omat juttunsa, eletään jollain ikuisella aikajanalla jossa lasten ja isovanhempien kohtaaminen on jossain sitku-tulevaisuudessa jos sielläkään. Perheessä esimerkiksi saatetaan suosia toisia isovanhempia ja ihan avoimesti syrjiä toisia ja ennen kaikkea tietoisesti, miettimättämitä seurauksia sillä on eri osapuolille nyt ja myöhemmin. En voi ymmärtää tällaista meininkiä, jossa oma mukavuudenhalu menee kirkkaasti ohi sen millaisiksi perheen ja suvun jäseniksi lapset kasvavat ja kasvatetaan.

Minkä mallin puute?
Jos omassa lapsuudessa ei ole isovanhempia ollut, niin onko sitten niin, ettei osata vanhempien ihmisten kanssa yhteyksissä?
Jopa on outo ajatus.
Pitääkö mielestäsi jokaisella olla esimerkki lapsuudesta tilanteeseen kuin tilanteeseen?

Mitäs, jos omasta lapsuudestasi muistat liian usein tunkeneen mummun tai käskyttävän papan? Pelastatko omat lapsesi tällaiselta tilanteelta ja estät lapsiasi tutustumasta isovanhempiinsa? Onko se sitä mukavuudenhalua?

Luuletko, että lapsesta kasvatetaan "sukurakas"? Eikös siinä tarvita suvun apua myös? Jotkut ovat sukurakkaampia kuin jotkut. Luonteesta ja elämänvaiheistahan se riippuu.

Onko siis aina isovanhempien vika, jos välit väljähtyvät? Oletko juuri niitä, joiden mielestä lasten rakkaus ja läheisyys on ansaittava lapsuudessa yökyläilyillä, siivouavulla ja rahalahjoilla? Jos ne puuttuivat, maatkoot vaipoissaan.

Kyllähän niistä maailmankatsomuksen eroista riidellään jo silloin, kun lapset vielä ovat lapsia ja asuvat kotona. Usein välit paranevat, kun lapset muuttavat pois kotoa eikä tarvitse tapella maailmankatsomuksesta eikä tiskivuoroista.

Omaisistaan huolehtimalla saa paljon myös itse ja vanhempiinsakin tutustuu aivan uudella tavalla.
Joillekin esim. omaishoitajana toimiminen tuntuu liikaa elämää rajoittavalta, ehkä, mutta oppii siinä ajattelemaankin ihan eri tavalla, kaikille ei tietenkään käy töiden ym. olosuhteiden vuoksi mutta jos mahdollisuus on niin kannattaa kokeilla.
Monet asiat on järjestelykysymyksiä.

Onko teistä oikein että yli 30v. lasten välisiä erimielisyyksiä joutuu sovittelemaan heidän ÄITINSÄ?

En minä tarkoita, että lasteni tarvitsee toimia meidän vanhuksien omaishoitajina.
Tähän asti 'me vanhukset' olemme olleet omatoimisia ja hoidamme henkistä ja fyysistä kuntoamme, jotta elämämme on mielenkiintoista.

Lapsemme ovat jo perheellisiä ja kyllä meillä ainakin toimii mukavasti tuo vuorovaikutus. Pienempiä joskus kaitsemme ja isommatkin lastenlapset piipahtavat jo omatoimisesti moikkaamaan mummoa ja vaaria.

Ja lapsieni kanssa on mukava tavata ihan 'äidin lihapullien' äärellä (ei tarvitse edes tarjota mitään gourmeeruokaa) ja viihtyä ihan vaan jutellen niitä näitä.
Eihän siinä mitään maailmaa tarvitse parannella, eikä poliittisista tai uskonnollisista asioista riidellä - mutta mielenkiintoista havaita, että lapsillakin on ihan viisaat ja itsenäiset mielipiteet niistäkin. Eihän heidän tarvitse ajatella samoin kuin meidän vanhojen, sehän olisi kuin diktaattorin touhua.

Kyllä me viihdymme yhdessä niin mummolassa kuin lastenkin huusholleissa. Mummo ja vaari ovat tärkeitä syntymä- tai juhlapäivillä.

Ei ole mitenkään harvinaista, osahan muuttaa kauaskin vanhemmistaan. Ja yleensä murrosiän jälkeen aletaan rakentamaan uudelleen uutta suhdetta vanhempiin, eli ensin käydään läpi se kipuilu ja sitten aloitetaan "alusta" aikuisena lapsena.

Kannattaa jutella vanhempiesi kanssa, me muut ei voida edes tietää mikä teidän välillä hiertää.

Koska en kaljaa juo, niin väljähtänyt juoma ei ole minulle mikään ongelma. Jäähtynyt juoma ehkä, mutta ei mikään väljähtyneisyys ole pieninkään ongelma.

Esimerkiksi:

sprite asterix josta hapot väljähdelleet pois, ei haittaa
rommikola joka väljähtänyt, ei haittaa
jekkupatteri, ei haittaa
redpullivotka, ei haittaa
lonkerot, ei
kermaliköörit, ei
paukut, ei

Joten ei se ole minkään tasoinen ongelma muuta kun sen suhteen että ne juomat lämpenee.

En voisi ajatellakkaan, että välit omiin aikuisiin lapsiin väljähtyisi. Tärkeimmät ihmiset minulle. Viikottain jos ei muuta niin puhelinyhteydessä.. jos ei mamasta kuulu mitään niin soitto tulee, et onx kaikki ookke ;) Minä olen oman kasvatustyöni tehnyt ja se riittää. Jokainen hoitaa oman pirtiviljelmänsä, parhaaksi katsomallaan tavalla.. Eipä ole moittimista sen suhteen, miniätkin mieluisia. Nautitaan yhteisistä hetkistä.. Mikäs sen ihanampaa kun aikuinen mies tulee halimaan ja sanoo että sä olet paras ja perässä taapertaa pikkutyttö antaa halin ja suukottaa..

Niin pitkään kun itsestäsi luopumatta voit, pysy väleissä kaikkien ihmisten kanssa.
Kerro oma totuutesi tyynesti ja rauhallisesti. Kuuntele myös tyhmiä ja tietämättömiä heilläkin on oma tarinansa kerrottavana. Vältä äänekkäitä ja hyökkäileviä henkilöitä. He ovat piina sielulle.

Yhteyden saa parhaiten, kun on todella kiinnostunut kuulemaan toisen, esim. aikuisen lapsen ajatuksista, maailmankatsomuksesta ym. vaikka omat ajatukset olisivat linnunradan toiselta puolelta. Kun aikuinen lapsi kokee, että hänet hyväksytään ajatuksineen päivineen, ihan erilaisena kuin vanhempansa, niin yhteydenpito varmasti onnistuu, ainakin jossain määrin.

Aikuinen lapsi ei halua juurikaan puhua puhelimessa ja olla tekemisissä vanhempansa kanssa, jonka kokee tuputtavan omia katsantokantojaan asioihin eikä hyväksy aikuista lastaan sellaisena kuin tämä on. Tietysti tässä voi tulla hankaluuksia myös niin päin, että aikuinen lapsi ei hyväksy vanhempansa ajatuksia. Kun vanhempi ei muutu aikuisen lapsen kaltaiseksi, aikuinen lapsi ei halua pitää yhteyksiä ja tuskin vanhempikaan.

Välit aikuisiin lapsiin ovat jäätävän kylmät. Aikaisemmin yritin pitää yhteyttä ja siihen aikaan yhteydenpito onnistui jotenkin. Sitten alkoi tulla tyttäreltä tuutin täydeltä arvostelua. Kyökkipsygologi oli analysoinut minut ja siitä sitten kuulin jokakäänteessä. Olen nyt luovuttanut, enkä pidä yhteyttä, koska joka kerta tulee jotain ikävää ja miksi se yhteydenottaja aina olen minä. Roskatunkiona on kauheaa olla.

Tiedän kyllä mistä kaikki johtuu. Sukurasitteena on riippuvuus ja sen seurauksenahan tulee juuri on off käytöstä. Joko riiputaan kuin paita ja p..se tai sitten ei pidetä yhteyttä. Olen muistellut omia vanhempiani ja tiedän että sieltä se on lähtöisin ellei sitten vielä kauempaa. En tiedä mikä häiriö kaikkien päätä riivaa.
Toisaalta en ole ainoa, kun vaikutta että kaikilla tutuillani on sama tilanne, ellei vielä huonompi.

Mun mielestä vanhemmat saa lapsiltaan sitä, mitä ansaitsevat. Ei vanhempiaan ei tarvitse kunnioittaa, jos he eivät ole kunnioitusta ansainneet, heihin ei tarvitse pitää yhteyttä vain siksi, että he ovat lapsen joskus maailmaan saattaneet. Lapset ei valitse vanhempiaan -eikä vanhemmat lapsiaan- mutta vanhemmat ovat kuitenkin sen lapsen joskus päättäneet hankkia, ei siinä sen maailmaan syntyvän mielipidettä kysellä.

En itse ole vanhempieni kanssa yhteydessä, enkä koe olevani heille velkaa lapsenlapsien seuraa - tai ylipäätään mitään. Tämä sopii minulle, jollekin toiselle sopii jokin toinen järjestely.

Ei ole harvinaista, että aikuisen lapsen kanssa välit väljähtyvät, pikemminkin toisin päin.

Sekä vanhempien, että aikuisten lasten tulee nähdä hiukan vaivaa, että suhde pysyy kunnossa, niin kuin muissakin ihmissuhteissa.

Auttaisiko kunnon selkäsauna tai nolaaminen? Haukkuminen ?!

Ihminen kopioi ajatuksia ympäristöltään lapsuudesta lähtien, ja nämä ajatukset määrittelevät hänelle vahvasti minkälainen hänen tulisi olla ja mitä elämässään tehdä, eli toisin sanoen ajatukset asettuvat määrääviksi tekijöiksi ihmisen elämään. Tässä prosessissa ihmisen oma tahto vajoaa tiedottomuuteen, ja koska vanhemmat ovat lähin lenkki niiden oppimisessa, lapsi tulkitsee vanhemman "syypääksi" vaikka ajatukset ovatkin yleisiä. Vanhemmat ovat oppineet ne ihan samalla tavalla ympäristöltään.

Tämä johtaa kuitenkin siihen, etteivät ihmiset ymmärrä toisiaan, ja se näkyy muissakin ihmissuhteissa. Olen lukenut erästä kirjaa, joka kuvailee ajatusten toiminnon erittäin tarkalla tavalla, ja siitä löytyvän tiedon varassa oppii tarkastelemaan ajatuksia mielessään. Kun ajatus paljastuu, siitä tulee tietoiseksi, ja siksi sen voi valita pois. Sitä ennen se vaikuttaa ja luo ongelmia tiedottomuudesta, eikä sitä edes huomaa. Kannattaa tutustua tuohon kirjaan, sen avulla ymmärtää ensi kädessä itseään, mutta samalla myös muita, sillä nuo ajatuksista johtuvat ongelmat voi ratkoa kun ymmärtää mistä on kyse. Lisää kirjasta sivulla www.alkuajatus.org

"It is easy to take liberty for granted, when you have never had it taken from you."
- Dick Cheney

Nykypäivän liike-elämän herrat määrittelevät säännöt ja koska säännöt perustuvat kysynnän ja tarjonnan lakiin, tulee ihmisten olla jatkuvasti kiinni töissä. Hyvä jos perheelle jää lainkaan aikaa. Nykypäivänä tulee töiden lisäksi jatkuvasti opiskella kaikkea mitä omat vanhemmat eivät ole kertoneet.

Internet on mullistanut ihmisen tietoutta melkoisesti. Tämä on saanut monet ihmiset etsimään jatkuvasti uutta tietoa. Jos ihmiset saavat tiedon internetistä, eivät ihmiset jaa sitä keskenään. Jos tieto pitää kaivaa netistä ja siihen on uhrattu oma terveys ja vapaa-aika, eivät ihmiset halua jakaa sitä ilmaiseksi. Ja koska touhu menee jatkuvasti itsekkäämpään suuntaan, ei kukaan jaa mitään ilmaiseksi, paitsi ehkä täällä suomi24:ssa jotkut jakavat linkkejä salaliittoteorioihin.

Kilpailu kiristyy jatkuvasti eikä ihmisillä ole aikaa toisilleen. Toista se oli 70-luvulla. Mutta eiköhän sota taas korjaa potin jolloin ihmisillä on aikaa toisilleen eikä tarvitse kilpailla siitä kuka kerää omenat puusta. Olisihan noilla rikkailla niitä maita jakaa muillekin, mutta miksi ne niistä ilmaiseksi luopuisivat? Köyhillä taas ei ole rahaa ostaa niitä maita. Keskiluokkaa ottaa päähän maksaa köyhien työttömyyskorvaukset ja tätä kautta koko valtio on valmis tuhoon. Sinänsä tämä on kyllä globaali ongelma joka näkyy Kreikassa ja muissakin maissa. Toivon mukaan sieltä Kreikasta tulee vielä jonkin aikaa meille kiivejä jotta meidän ei tarvitse alkaa itse niitä viljelemään täällä. Joutuisivat maanomistajat luopumaan maataloustuistakin.

PUHUMALA

Mitä tarvii korjata? Onko jotain rikki? Ei välit välttämättä ole rikki, jos ne ovatkin höllällä.

Oletko itse tehnyt tai jättänyt tekemättä jotain koskien lastesi tärkeitä tarpeita? Itse ainakin olen huomannut kohtelevani vanhempia samalla laivalla kuin mua on kohdeltu ja hoivattu. Eli mun tapauksessa etäisen kohteliaasti. Ts. nyt aikuisena pysyttelen suht etäällä mutta väleissä omiin vanhempiin. Jos ne olisi olleet tosi lämpimiä ja aina kiinnostuneita jne. kohtelisin varmaan siten nyt.

Mutta ihan oikeasti jotkin ihmiset ovat sellaisia luonteeltaan ettei heihin pysty saamaan yhteyttä. Ja jos liikaa yrität niin sellaiset heittäytyvät itsepuolustelu linjalle ja alkavat estelemään läheisyys yrityksiä. En tarkoita lapsia enkä vanhempia vaan yleistä ihmisluonteen piirrettä.

Ja säälittäviä rasittavia pellejä he ovat etäisen "sosiaalisuutensa" vuoksi, mutta et voi syyttää heitä, etkä voi myöskään "korjata" sellaisten kanssa välejä, koska he ovat juuri sitä mitä aidosti ovat eikä se miksikään muutu.

Et voi heitellä marsujakaan katolta ja huudella vihaisesti perään että lentäkää vitun pellet. Koska jos teet niin, niin olet väärässä teoissasi.

Veit sanat suustani.....itsellä aivan sama tilanne. Olimme tosi onnellinen perhe ja välit perheenjäsenten välillä avoimet ja mutkattomat. Sitten kävi niin,että toinen lapsista sairastui 25 vuotiaana syömishäiriöön ja hänen persoonansa muuttui täysin. Aikuista ei voinut enää hoitoon pakottaa. Hän on täysin kylmä meitä kohtaan, ei halua nähdä meitä lainkaan. Ja tietty, ei heillä lapsia ole, vaikka naimisissa onkin. Toinen lapsista avioitui muutama vuosi sitten, heillä on lapsi. Miniä puolestaan haluaa elää rauhassa puolisonsa ja lapsensa kanssa. Ei halua käydä luonamme lainkaan. Lasta näemme pari- kolme kertaa vuodessa. Arvaat varmaan, miten se loukkaa meitä. Olisimme mielellämme avuksi, että nuori pari saisi joskus omaakin aikaa ja hoitaisimme lasta. Jollain lailla tilanteeseen on sopeutunut, vaikka juhlapyhät, erityisesti äitienpäivä, isänpäivä ja joulu ovat vielä sellaisia, jolloin tunteet pyrkivät nousemaan pintaan. Itse kyllä aikoinaan pidin yhteyttä vanhempiini, vaikka välimatkaa oli 100 km, lapsemme asuvat 1 km päässä, joten pitäisi siitäkään olla kiinni. Nyt vanhempani ja appivanhemmat myös ovat edesmenneitä ja tuntisin kyllä suurta häpeää, jos olisin kohdellut heitä samoin kuin lapsemme nyt meitä. Onneksi siinä asiassa ei omatunto soimaa. Mutta näillä näkymin lapset saavat turhaan perintöä odotella.......