Yhteisöllisyyttä valtsikassa?

small town boy

En tiedä onko kysymykseni outo, mutta haluaisin kuulla hiukan kokemuksia opiskelijaelämästä Helsingissä. Minua kiinnostaisi hakea valtiotieteelliseen, mutta olen vähän huolissani siitä miten sopeutuisin sinne.

Olen kyllä ihan mukava ja hauska tyyppi, mutta ongelmani on se, että olen kotoisin melko pieneltä paikkakunnalta, eikä minulla ole Helsingissä oikeastaan kuin muutama kaveri valmiina. Viihtymisen kannalta olisi siis ensiarvoisen tärkeää saada paljon uusia kavereita yliopistolta, mutta onko se kuinka vaikeaa Helsingissä? Voisi jotenkin kuvitella että suuri osa opiskelijoista on kotoisin pk-seudulta, eivätkä he välttämättä tarvitse juuri uusia kavereita elämäänsä. Ovatko ihmiset koululla vain opiskelemassa, ja viettävät vapaa-aikansa omissa valmiissa porukoissaan? Haluaisin viettää tapahtumarikasta opiskelijaelämää, mutta en vain tiedä kuinka hommat oikein toimivat Helsingissä, jossa suurella osalla ihmisistä on jo laajat sosiaaliset verkostot valmiiksi.

Tiedän ettei näitä asioita pitäisi murehtia liikaa etukäteen, mutta tilanne vain on se, että haluaisin saada paljon uusia ihmisiä elämääni, mutta olen vain epävarma siitä että onnistuisiko se kunnolla. Mitkä ovat parhaita keinoja ns. maalta muuttavalle päästä sisään sosiaalisen elämään Helsingissä?

8

495

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokemus maalta

      älä ainakaan maalaiskouluun hae! täällä sitä vasta onkin ympyrät jo ennalta määrätty kun ihan kaikki on tältä murrealueelta kotoisin. helsinkiin tulee opiskelijoita ympäri maata!

      • Tutkijawannabe

        Hassu juttu sinänsä. Erään tutkimuksen mukaan (ei oo valitettavasti tähän heittää linkkiä) Helsingin yliopistoihin on vähiten muualta tulleita, eli ns. maakuntayliopistoihin on itse asiassa tulijoita paljon laajemmalta kuin Helsinkiin.


      • arvailua.
        Tutkijawannabe kirjoitti:

        Hassu juttu sinänsä. Erään tutkimuksen mukaan (ei oo valitettavasti tähän heittää linkkiä) Helsingin yliopistoihin on vähiten muualta tulleita, eli ns. maakuntayliopistoihin on itse asiassa tulijoita paljon laajemmalta kuin Helsinkiin.

        kuulostaa kyllä yllättävälle. mieleen tulee seuraavaa:

        - maakuntien halutut tai harvinaiset tiedekunnat (oikikset, lääkikset, teologinen joensuussa, taiteet lapissa yms) vääristää. näihinhän tullaan muualta.

        - helsinkiin tullaan vaikkei saataisikaan opiskelupaikkaa joten seuraavana keväänä ollaan jo stadilaisia

        - helsinkiin tullaan kaupungin ja työpaikkojen perässä, maakuntiin enempi tutkintojen, niinpä niitä tehdäänkin kirjekursseina. eli opiskelijoita voi olla joka puolelta mutta ei heitä missään näy


    • Kuudetta vuotta

      Kysymyksesi ei ole ollenkaan outo! :) Railakkaasta opiskelijaelämästä en osaa kertoa, kun aikuisena en ole välittänyt siitä, mutta ota huomioon, että todella suuri osa opiskelijoista tulee Helsinkiin opintojen ajaksi. Helsingin yliopistossa on jonkin verran elitismiä, eli pappa betalar -porukkaa jotka ovat imeneet yhteiskuntatieteitä jo äidinmaidossaan, mutta siitä ei kannata välittää, korkeintaan suhtautua ymmärtävän huvittuneesti. Kaikissa ryhmissä, missä olen ollut mukana, on ollut hauskoja ja erilaisia tyyppejä. Aineenvalinta voi ehkä vaikuttaa hieman näiden painottumiseen, vrt. kansantaloustieteilijät - kehitysmaatutkijat. Varsinkin ensimmäisen opintovuoden aikana järjestetään todella paljon yhteisiä tilaisuuksia, eli sinne jos vain menet mukaan niin pääset varmasti kelkkaan, jos sitä toivot. Sanoisin siis, että löydä omat kiinnostavat juttusi pääkaupunkiseudulta: kivat kahvilat, kirjastot (uudesta Kaisasta tulee varmasti viihtyisä), harrastukset, vaikka yliopistoliikunta jos olet urheilullinen, etsi kiva kimppa-asuntoporukka, toimintaa löytyy tosi paljon mm. ylioppilaskalenterin takasivuilta. Helsinki nyt ei ole maailman mittakaavassa mitenkään ihmeellinen paikka, omana itsenä pärjää varmasti. Asuuhan pääkaupunkiseudulla muuten paljon muualta muuttaneita! :)

    • valsikalainen

      Kolmas vuosi menossa minulla ja olen kovasti samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Valtsikassa voi olla kivaa ja yhteisöllistä, mutta mene ehdottomasti mukaan heti ensimmäisiin yhteisiin rientoihin. Itse jätin näitä toimintoja väliin (lähinnä sen vuoksi etten ole baareissa viihtyvää tyyppiä ja suuri osa päätyi aina baariin) ja nyt vähän kaduttaa, sillä en tunne juurikaan porukkaa valtsikasta. Onneksi on vanhat lukioystävät, jotka tosin ovat levittäytyneet nyt eri puolille Suomea, mutta joiden kanssa tulee silti kommunikoitua päivittäin.

      Vinkkinäni onkin, että älä lannistu vaikka et löytäisikään heti omaa piiriäsi. Sen ei tarvitse välttämättä koostua muista valsikalaisista jos et niin välttämättä tahdo. Kuitenkaan ei missään nimessä kannata jäädä yksin kämppään istumaan vaan mieluummin istuu sitten vaikka siellä kahvilassa ja keksii jotain aktiviteettia, jossa saa jonkinlaista kontaktia ihmisiin muutenkin kuin somen välityksellä. Stadista löytyy kyllä tekemistä :)

    • hemmodude

      Kun oon seurannut meininkiä HY:n parissa tiedekunnassa, valtsika erottuu mielestäni positiivisesti edukseen. Oppiaineiden ainejärjestöt ovat pieniä, mutta niillä on paljon "matalan kynnyksen" bileitä, joihin muilla valtsikalaisilla on avoin pääsy. Myös lehtiä ilmestyy aktiivisesti ja sateenvarjojärjestö Kannu tekee hyvää duunia.

      Oma subjektiivinen mielipiteeni on, että porukka valtsikassa on suurimmaksi osaksi rentoa eikä ehkä samalla tavalla olevinaan kuin tietyissä muissa paikoissa. Ehdottomasti kannattaa mennä mukaan toimintaan, se on paras tapa tutustua. Ja kuten edellä tuotiin esiin, se kyllä kannattaa tehdä heti kun opinnot alkavat, ensimmäiset 1,5 kk ovat melkeinpä kriittisiä.

    • Haafor

      Onko muissa kaupungeissa valtsikassa samanlaista yhteisöllisyyttä? Kenelläkään kokemuksia? :)

      • mutta oli kivaa joo

        No Tampereella ei ole valtsikkaa vaan yhteiskuntatieteellinen (tosin sekin nimi meni uusiksi), mutta itse en kokenut sitä hirveän yhteisöllisenä paikkana. Olihan mulla siellä opiskelukavereita omasta pääaineesta, mutta aika paljon tuli sitten puuhasteltua ihan muiden kavereiden kanssa Tampereella. Ainejärjestön toiminta vaikutti vähän sellaiselle piiri pieni pyörii-meiningille, mutta tässähän täytyy muistaa aina se, että jokainen ainejärjestö on erilainen.

        Toki asiat ovat pitkälti itsestäkin kiinni, mutta ainakin mulla tuli Tampereen yhteiskuntatietellisessä sellainen tunne, että aika vähän siellä oli hyviä mahdollisuuksia tutustua ihmisiin ja jengi pyöri omissa pienissä porukoissaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      181
      8407
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4558
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      50
      4118
    4. Tunniste

      Jonka vain sinä ja kaivattusi tietää. ⬇️
      Ikävä
      54
      3572
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      3136
    6. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      50
      2880
    7. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2586
    8. Haluan huomiota sulta

      nainen…tiedoksi. 😥❤️ -M-
      Ikävä
      36
      2325
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      2046
    10. Anteeksi kun käyttäydyn

      niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv
      Ikävä
      38
      2043
    Aihe