Aktian pääekonomistinTimo Tyrväisen mukaan säästöt ovat onnenpotku suomalaisille.
Asiantuntija kertoo, miten Kreikan parlamentin säästöratkaisu vaikuttaa Suomessa, Kreikassa ja muualla Euroopassa.
Kreikan parlamentti hyväksyi myöhään sunnuntaiyöllä luotonantajien vaatimat lisäsäästöt, joita euromailta vaaditaan ehtona eurovaltioiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston tukipaketille.
Kreikalla erääntyy 20. maaliskuuta 14,5 miljardin velka, jota sillä ei ole varaa maksaa.
Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen selvitti Ilta-Sanomille, miten päätös vaikuttaa.
Onneksi olkoon! Tyrväisen mukaan säästöpäätös oli suomalaisille onnenpotku. Sen ansiosta sinunkin työpaikkasi saattaa säilyä.
Tyrväisen mukaan Kreikan ratkaisun ansiosta Suomen vienti ei todennäköisesti kärsi tilanteesta, vaan porskuttaa entiseen malliin.
Tämä johtuu siitä, että tukipaketilla pelastettiin kreikkalaiset pankit, joiden kaatuminen olisi kaatanut myös yrityksiä, jotka mahdollisesti tilaisivat tavaraa suomalaisyrityksiltä. Kun tilaukset loppuisivat yritysten kaatuessa, Suomen teollisuuden vienti kärsisi. Kun taas teollisuus kärsii, tulee lisää työttömyyttä, ihmiset ostavat vähemmän palveluita ja tätä kautta uusi kriisi olisi vireillä myös Suomessa.
Tyrväisen mukaan Kreikan kriisin ansiosta suomalaisilla rahoitusmarkkinoilla pyyhkii hyvin. Vakaisiin maihin, kuten Suomeen ja Saksaan sijoittaminen tuntuu turvalliselta, kun osa Euroopan maista rämpii talousongelmissa.
Muille kriisimaille, kuten Espanjalle, Irlannille ja Portugalille, Kreikan ratkaisu povaa tasaisempia aikoja.
Jos markkinat uskovat, että Kreikan pankit selviävät tilanteesta, vahvistuu myös usko muiden kriisimaiden selviämiseen. Muut kriisimaat painivat tosin aivan eri sarjassa kuin Kreikka ja selviävät todennäköisesti muutenkin helpommin tilanteesta

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.