Moi! Kaipailisin nyt kipeästi apua, tukea, neuvoa tai ihan mitä tahansa, mikä saisi järjen päähäni.
Olen AINA ollut todella luulosairas. Jo pienenä pelkäsin aivokasvaimia ja muita syöpiä. Jostain syystä nimenomaan syöpä on ollut aina se pahin paniikki, enkä ole oikeastaan edes miettinyt muita sairauksia.
No. Nyt löysin internetistä tietoa lymfoomasta. Sain päähäni, että sairastan sitä, sillä minulla on ajoittaista paineen tuntua rinnassa ja hengenahdistusta. Yläselkäni on kipeä ja väsynyt, ja lääkäri totesikin, että tukirankaperäinen jännitys on todennäköinen, sillä myös niskalihakseni ovat jännittyneet. Tuosta netin lukemishetkestä saakka olen kuitenkin löytänyt itsestäni kaikki mahdolliset lymfooman oireet:
- kutina (todella kevyttä ja paikallista)
- väsymys (saatan nukahtaa illalla sohvalle kesken elokuvan, mutta olenkin nukkunut viimeiset puoli vuotta aivan liian vähän, eli noin 5-6 tuntia yössä)
Paniikki oli jo lievittämässä, kunnes viime yönä heräsin vessaan ja huomasin olevani hikinen (lähinnä kainaloista). Olin aivan paniikissa, sillä yöhikoilu on yksi lymfooman oire. En kylpenyt hiessä tai mitään, eivätkä lakanat olleet märät. Yöpaitaakaan ei joutunut vaihtamaan. Aamulla tyynyn reuna oli hieman kostea.
Verikokeissa arvoni olivat kuulemma hieman poikkeukselliset, mutta lääkärin mukaan "ok", eikä mitään syöpää tarvitse edes epäillä. Crp oli 23 (voi kuulemma johtua lievästä yskästä tai päänahan ärtymisestä) ja hemoglobiini 118 (äidilläni on lapsesta saakka ollut huono hemoglobiini).
Olen siis kuullut mielipiteen kolmelta lääkäriltä. Yksi teki verikokeet ja sanoi, että kaikki on kunnossa, mutta voisin syödä rautaa. Hän myös tunnusteli imusolmukkeet ja totesi niiden olevan normaalit. Toinen lääkäri totesi imusolmukkeiden olevan myös kunnossa. Kolmannelta tiedustelin asiaa netissä, ja hän totesi ettei oireideni ja veriarvojeni perusteella tarvitse epäillä syöpää.
Silti pelottaa. Korostan, että mitään kyseistä oiretta en ole pannut merkille ennen kuin luin internetistä lymfooman oireet. Nyt kärsin niistä kaikista. Kutinaa nyt on ollut aina silloin tällöin, mutta olen ajatellut sen olevan merkki esimerkiksi ihon sheivaamisesta.
Mitä mieltä olette? Kuvittelenko kaiken vai onko minulla todellakin imusolmukesyöpä? Jos täällä on sen sairastaneita, voisitteko valaista vähän, miten voimakkaita oireenne olivat ja haittasivatko ne arkipäivää. Omia oireitani ei varmaan edes huomaisi, ellen pelkäisi niin pakonomaisesti syöpää.
Olen AINA ollut todella luulosairas. Jo pienenä pelkäsin aivokasvaimia ja muita syöpiä. Jostain syystä nimenomaan syöpä on ollut aina se pahin paniikki, enkä ole oikeastaan edes miettinyt muita sairauksia.
No. Nyt löysin internetistä tietoa lymfoomasta. Sain päähäni, että sairastan sitä, sillä minulla on ajoittaista paineen tuntua rinnassa ja hengenahdistusta. Yläselkäni on kipeä ja väsynyt, ja lääkäri totesikin, että tukirankaperäinen jännitys on todennäköinen, sillä myös niskalihakseni ovat jännittyneet. Tuosta netin lukemishetkestä saakka olen kuitenkin löytänyt itsestäni kaikki mahdolliset lymfooman oireet:
- kutina (todella kevyttä ja paikallista)
- väsymys (saatan nukahtaa illalla sohvalle kesken elokuvan, mutta olenkin nukkunut viimeiset puoli vuotta aivan liian vähän, eli noin 5-6 tuntia yössä)
Paniikki oli jo lievittämässä, kunnes viime yönä heräsin vessaan ja huomasin olevani hikinen (lähinnä kainaloista). Olin aivan paniikissa, sillä yöhikoilu on yksi lymfooman oire. En kylpenyt hiessä tai mitään, eivätkä lakanat olleet märät. Yöpaitaakaan ei joutunut vaihtamaan. Aamulla tyynyn reuna oli hieman kostea.
Verikokeissa arvoni olivat kuulemma hieman poikkeukselliset, mutta lääkärin mukaan "ok", eikä mitään syöpää tarvitse edes epäillä. Crp oli 23 (voi kuulemma johtua lievästä yskästä tai päänahan ärtymisestä) ja hemoglobiini 118 (äidilläni on lapsesta saakka ollut huono hemoglobiini).
Olen siis kuullut mielipiteen kolmelta lääkäriltä. Yksi teki verikokeet ja sanoi, että kaikki on kunnossa, mutta voisin syödä rautaa. Hän myös tunnusteli imusolmukkeet ja totesi niiden olevan normaalit. Toinen lääkäri totesi imusolmukkeiden olevan myös kunnossa. Kolmannelta tiedustelin asiaa netissä, ja hän totesi ettei oireideni ja veriarvojeni perusteella tarvitse epäillä syöpää.
Silti pelottaa. Korostan, että mitään kyseistä oiretta en ole pannut merkille ennen kuin luin internetistä lymfooman oireet. Nyt kärsin niistä kaikista. Kutinaa nyt on ollut aina silloin tällöin, mutta olen ajatellut sen olevan merkki esimerkiksi ihon sheivaamisesta.
Mitä mieltä olette? Kuvittelenko kaiken vai onko minulla todellakin imusolmukesyöpä? Jos täällä on sen sairastaneita, voisitteko valaista vähän, miten voimakkaita oireenne olivat ja haittasivatko ne arkipäivää. Omia oireitani ei varmaan edes huomaisi, ellen pelkäisi niin pakonomaisesti syöpää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Luota lääkärin sanaan yleensä se on se oikea, varsinkin jos jo kolme lääkäriä on tutkinut sinut! :)
Terve kuin pukki mutta mielessäsi aiheutat oireita. Eli siis oireet on todellisia, ei mielessä tapahtuvia harhoja. Sulla on ilm. normaalia voimakkaampi kuoleman pelko. Se aiheuttaa paljon huolta ja monia tuskallisia hetkiä kun pelkää oireiden olevan merkki jostain tappavasta.
Mä olin 3 v kun sain todnäk ensimmäisen rytmihäiriön. Muistan sen hyvin, kun mummo luki iltasatua ja sit rinnassa muljahti. Kysyinkin heti et voiko siihen kuolla. Nyt yli 30 vuotta myöhemmin edelleen ajoittain kummittelee kuoleman totaalisuus. Se tunne kun kelaa mielessään että miten järkyttävää se on kun ei tiedä minkään olemassaolosta enää mitään.
Kuolemanpelkoon juontaa juurensa monet oireet, paniikkikohtaukset ja jopa koko elämän synkistyminen. Kuolemahan kuitenkin on yhtä normaali asia kuin syntymä, mutta esim. länsimaiseen kulttuuriin kuuluu sellainen epänormaali suhtautuminen poismenoon. Kuolema yritetään sulkea pois keinolla millä hyvänsä, yritetään etsiä keinoja oman elämänsä pidentämiseen jne. ja nää johtaa siihen et kuolema pelottavana horrorina on kokoajan läsnä. Päähän siinä sekoaa. Aina päässä kummittelee sama "mitä jos tää nyt...". ja sit paniikkigoogletusta ja mahd myös turhia lääkärireissuja.
Kun hyväksyt elämän rajallisuuden, milä kuulostaakin jo aika mahdottomalta, niin kivut yms oireet ei enää tunnu pelottavilta. Psykologi on hyvä apu "luulotautiin" ja kuilemanpelkoon.
Ehkä mun bs ei osu sun kohdalle mut pointti kuitenkin se että tee elämäs helpommaksi ottamalla härkää palleista ja poistat häiriötekijöitä pilaamasta sun elämänlaatua.
Mä oon ite menossa tutkimuksiin mun rintakipujen takia. Muuramia kertoja kipu on ollu niin kovaa et oon pyöritelly mielessä kaikkea mahdollista... sydänkohtaus, keuhkoveritulppa, aortan puhkeaminen, syöpäkasvain sydänlihaksessa, jne jne ja lääkärillemenoa on hidastanu ajatus et "mitä jos ne löytää jtn kamalaa":) Fobioita on monenlaisia mut niitä vastaan on vain käytävä. Muuten ne vaivaa päivisin, herättää öisin, tunkee mieleen aina silloin kun vähiten haluis miettiä/kokea pelottavia asioita. Sä oot terve kuin pukki, mutta oot menettäny rohkeuttas, turvallisuudentunnettas ja tunnet elämän olevan hiuskarvan varassa kokoajan:) Aurinkoa elämään.
Kiitos tosi paljon vastauksestasi!
Kieltämättä itsekin välillä onnistun miettimään, että en kärsisi mistään oireista, ellen itse olisi lukenut niistä netissä. Ennen internetiin menoa kun en kärsinyt mistään merkittävästä oireesta väsymystä lukuun ottamatta, ja laitoin senkin aina lyhyiden yöunien piikkiin.
Nyt oireita on miljoonia, joista päällimmäiseksi ovat nousseet kaikki lymfoomaan liittyvät. Olen viime päivinä yrittänyt rentoutua ja unohtanutkin pelon hetkittäin, oireetkin ovat tuntuneet katoavan. Toisaalta olen alkanut kärsiä rintakivuista ja hengenahdistuksesta, jotka aiheuttavat lisää paniikkia, jolloin alan taas miettiä lymfoomaa. Selkäni tuntuu väsyneeltä, sisään hengittäminen on hankalaa ja rintalihasten venytyksessä tuntuu kipua ja kireyttä, eli ilmeisesti vaiva johtuu jumiutuneista lihaksista. Poikaystäväni sanoi hieroessaan, että selkäni on lapaluiden alueelta kivikova.
No mitä mä itse olen ajatellut? Siellä on joku kasvain välikarsinassa, mikä aiheuttaa hengenahdistusta. Ihan uskomatonta. Onneksi sain ajan koulupsykologille...!
Mieli on vahva juttu. Kun joutuu siihen tuskien suohon että mieli alkaa tuottamaan ikäviä ajatuksia, pelkoja, ahdistusta ja tuskaa, niin ne todellakin tuntuu fyysisesti. Eli juuri yleensä siellä, missä niiden tietää olevan vaarallisia. Sydän, keuhkot, aivot... imusolmukkeet:) mahalaukku jne ja sitten kun oiretta kuuntelee ja tunnustelee, niin pelko ja ahdistus vain voimistuu. Ja tietenkin siitä seuraa automaattisesti epävarma varmuudentunne siitä, että "nyt mulla on se... tai sit se... apua, onks mulla oikeesti se kun siellä tuntuu… kuolen!”. Oireet todellakin tuntuu just siellä mitä pelkää ja tietenkin sen oirekuvauksen mukaisesti. Ja pelko senkuin voimistuu:D
Kun mä sain ensimmäinen todella kovan rintakipukohtauksen, niin mun olo tuli todella huonoksi. Se alkoi yhtäkkiä ja sai haukkomaan henkeä. Se lopulta kouristi rintaa kuin sydänkohtaus, juuri niinkuin olen lukenut. Se sai pyörryttämään, juuri niinkuin olen lukenut. Se sai kylmän hien pintaan, juuri niinkuin olen lukenut. Oksetti, sekin kuuluu oireisiin. Sydänkohtaus oli todellisinta totta, kun rintakipu tuntui juuri siltä kuin olin lukenut:) Todellinen syy: Rintakipu: ruokatorven/vatsanportin oire. Kylmä hiki: säikähdys/pelko. Pyörryttäminen: säikähdys/pelko. Pahoinvointi: ruokatorvi/vatsanportti/pelko/säikähdys. Sydänfilmi, entsyymit yms.oli kunnossa. Säikähdyken takia verenpaine nousi huimasti. 282/123. No se säikytti ensiavussa, ja aloin heti etsimään aivoverenvuodon oireita:) Tää on niin loputon suo kun sinne suohon kerran tipahtaa:) Että tota loputonta ajatusketjua on jostain syystä vaikeeta katkasta. Mä en ole näihin koskaan hakenut mitään apua. Oon vaan kärsiny ne ja yrittäny uskoa, et pelko on turhaa. Nykyään kun tulee noita rintakipukohtauksia, niin vaik niitä on tutkittu ja hutkittu ja on kerrottu et sydän on ok, niin jostain ihmeen syystä se pelko vain itsepintaisesti pysyy ja sitä uskoo/pelkää, et se on sieltä kuitenkin. Ristiriitaisia fiiliksiä.
Noi oireet, mitä sä kuvailit, on kirjaimellisesti rasittuneen mielen tuottamia oireita. Kun tarpeeksi stressaa, niin yläkroppaa pingottaa, jopa tietämättään koko ajan. Tottakai siitä lihakset jumittuu ja sitten alkaa kipujakin ilmaantumaan. Myös hengittäminen tulee työläämmäksi, vaikkei edes ahdista, kn lihakset ei toimi normaalisti. Sitten jos siihen päälle tulee vielä stressin aiheuttama hengenahdistus, niin jovain on taas fiilikset pilalla.
En tiedä sun taustasta mitään, mut jos syöt huonosti, kuten minä, niin kannattaa miettiä sitä, että kivennäisten ja vitamiinien puute voi aiheuttaa ikäviä oireita, kuin myös aiheuttaa ahdistavaa oloakin. Ne yhdessä voi pahentaa esim. kuolemanpelkoa. Mun päivittäiseen satsiin kuuluu
- omega 3 (Red omega tällä hetkellä)
- Aurinko D3 vitamiini
- C-vitamiini
- magnesium (rauhottaa hermoja, saattaa väsyttää eli kannattaa ottaa illalla)
- kalium (ruoasta: paljon banaania, perunat kuorineen, vihanneksia, kokojyvää, pan-suola jne)
- kamomillatee (2-4 kuppia/pvä ja 2-3 pussia kerralla, että saa tarpeeksi vahvaa)
- pari kertaa viikossa rentoutumista (youtubesta esim ”relaxation” haulla saa rauhottavaa musaa ja luonnon ääniä, ja myös rentoutusäänitteet on hyviä, siis sellaiset missä joku hypnoottisääninen ihminen puhuu)
Näitä voit muuten psykaltakin tiedustella. Meidän pingottajien täytyy kiinnittää erityisesti huomioita näihin, kun se rauhottuminen ja rentoutuminen ei ole niin automaattista tai helppoa kuin ”normaaleilla” ihmisillä.
Lymfoomat voit kyllä unohtaa heti. Kysehän on vain fobiasta:)