Olen työssäni nähnyt mihin Suomi on menossa. Siksi kannatankin Perussuomalaisia ja myös kerron sen kaikille töissä. Työpaikallani oli tietämättäni muutama henkilö ollut tekemisissä ulkomaalaisen kanssa ja tiedän että yhdellä on lapsi maahanmuuttajan kanssa. Kerroin mielipiteeni tästä kyseisille henkilöille, jolloin veljeni avioliittoa ruotsalaisen aatelisnaisen kanssa alettiin kritisoida, mihin minusta ei ollut syytä. Samainen ihminen myös ilmoitti äänestäneensä Pekka Haavistoa ja useimmiten vasemmistopuolueita. Ilmoitin heti työpaikkakiusaamisesta ja pahin kiusaajani sai heti varoituksen epäasiallisesta käytöksestä. Mielestäni on oikein äänestää isänmaallista puoluetta. Tämä nainen teki väärin isänmaata kohtaan.
Häpeäksi Suomelle
Oikeus toteutui
1
58
Vastaukset
- Oikeus toteutui
Vielä lisäisin että siis ruotsalaisen kanssa voi kyllä mennä naimisiin, kunhan on suomalaisen näköinen. Työkaverini teki väärin sekoittaessaan rotuja ja tehdessään lapsen liian erinäköisen kanssa. Tosin sain itse potkut kun häiritsin työpaikalla ulkomaalaisia asiakkaita ja julistin Perussuomalaisten sanomaa, sanoivat että "työ kävi henkisesti liian raskaaksi minulle".
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621384
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40985Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38715- 14630
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28622- 36616
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20592Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30567Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17553