Prof. Tolvasen voisi hyvin surmata kokeeksi?

Se että prof. Tolvanen vääntää Suomen lakia ihan oman viiteryhmän etujen mukaan, antaa hyvän syyn surmata koko mätäpaiseen.
Uusi Suom kirjoittaa (linkki jäljempänä):
"Professori Tolvasen mukaan pelkkä sanallinen uhkaus, mikäli tällainen on tapahtunut, ei ole koskemattomuuteen puuttumista tai täytä rikoksen tunnusmerkkejä. Perustuslain mukaan kansanedustajan koskemattomuus tarkoittaa sitä, että ”kansanedustajaa ei saa asettaa syytteeseen eikä hänen vapauttaan riistää hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden tai asian käsittelyssä noudattamansa menettelyn johdosta”.

–Jotenkin tuntuisi, että ei se, jos sanallisesti sanoo, vielä minkään rikoksen tunnusmerkistöä täytä. Se on sitten eri asia onko se hyvän tavan mukaista, sanoo Tolvanen Uudelle Suomelle."

Tämä kirjoitus ei ole uhkaus, vaan kärjistetty esimerkki siitä, kuinka suomalaisessa yhteiskunnassa lakia luetaan sen mukaan, kenen intressit ovat kyseessä. En siis uhkaa millään tavoin professoria, enkä kehoita muitakaan tekemään sitä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Eipä ole ihme, että kansan viha nousee, kun jo talonpoikaisjärki sanoo, miten asiat ovat. Sitten ihmetelään miksi äänestysprosentit jäävät niin alhaisiksi. Poliitikoihin ei luoteta eivätkä aja kansan etua.
    Ministereitä ei Suomessa tuomita, he ovat lain yläpuolella, onhan se jo tultu nähtyä.

    Laki ei oe kaikille sama. MItenhän tilanne olisi ollut, jos Oinonen olisi uhkaillut Wallinia.

    Mihin perustuen Katainen meni sanomaan, että Wallin ei ole jäävi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


.nnn kirjoitti:

Se että prof. Tolvanen vääntää Suomen lakia ihan oman viiteryhmän etujen mukaan, antaa hyvän syyn surmata koko mätäpaiseen.
Uusi Suom kirjoittaa (linkki jäljempänä):
"Professori Tolvasen mukaan pelkkä sanallinen uhkaus, mikäli tällainen on tapahtunut, ei ole koskemattomuuteen puuttumista tai täytä rikoksen tunnusmerkkejä. Perustuslain mukaan kansanedustajan koskemattomuus tarkoittaa sitä, että ”kansanedustajaa ei saa asettaa syytteeseen eikä hänen vapauttaan riistää hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden tai asian käsittelyssä noudattamansa menettelyn johdosta”.

–Jotenkin tuntuisi, että ei se, jos sanallisesti sanoo, vielä minkään rikoksen tunnusmerkistöä täytä. Se on sitten eri asia onko se hyvän tavan mukaista, sanoo Tolvanen Uudelle Suomelle."

Tämä kirjoitus ei ole uhkaus, vaan kärjistetty esimerkki siitä, kuinka suomalaisessa yhteiskunnassa lakia luetaan sen mukaan, kenen intressit ovat kyseessä. En siis uhkaa millään tavoin professoria, enkä kehoita muitakaan tekemään sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu