Eivätkö juuri varhaiskristityt osoittaneet elämäntavallaan uskovansa Jeesukseen häntä totellen. Tässä muutamia historoitsijoiden merkitntöjä tuolta ajalta:
SYNTYMÄPÄIVIEN VIETTO - JUHLIMINEN
Jos varhaiskristityt eivät juhlineet eivätkä viettäneet Pelastajansa syntymäpäivää, niin vielä vähemmän he olisivat viettäneet omaa syntymäpäiväänsä. Historioitsija August Neander kirjoittaa: ”Syntymäpäiväjuhlan ajatus oli tämän aikakauden kristityille yleensä vieras.” (Allgemeine Geschichte der christlichen Religion und Kirche, 1842, 1. osa, s. 518.)
”Origenes [200-luvun kirjailijoita] – – väittää, että ’kaikista Raamatun pyhistä ihmisistä ei yhdenkään mainita viettäneen juhlaa tai järjestäneen suuria pitoja syntymäpäivänään. Vain syntiset (kuten farao ja Herodes) pitävät suuret riemujuhlat päivänä, jona he ovat syntyneet tähän maailmaan.’” (The Catholic Encyclopedia, 1913, X osa, s. 709.)
Syntymäpäivien juhlallinen vietto ei siis ole selvästikään lähtöisin Raamatun heprealaisista eikä kreikkalaisista kirjoituksista.
Lisäksi M’Clintockin ja Strongin Cyclopædia (1882, I osa, s. 817) kertoo, että juutalaiset ”pitivät syntymäpäivien viettoa osana epäjumalanpalvontaa – –, ja se johtui ilmeisesti niiden viettoon liittyneistä epäjumalanpalvelusmenoista, jotka toimitettiin sen päivän suojelijoina pidettyjen jumalien kunniaksi, jona asianomainen oli syntynyt”
SYNTYMÄPÄIVIEN VIETTO - JUHLIMINEN
Jos varhaiskristityt eivät juhlineet eivätkä viettäneet Pelastajansa syntymäpäivää, niin vielä vähemmän he olisivat viettäneet omaa syntymäpäiväänsä. Historioitsija August Neander kirjoittaa: ”Syntymäpäiväjuhlan ajatus oli tämän aikakauden kristityille yleensä vieras.” (Allgemeine Geschichte der christlichen Religion und Kirche, 1842, 1. osa, s. 518.)
”Origenes [200-luvun kirjailijoita] – – väittää, että ’kaikista Raamatun pyhistä ihmisistä ei yhdenkään mainita viettäneen juhlaa tai järjestäneen suuria pitoja syntymäpäivänään. Vain syntiset (kuten farao ja Herodes) pitävät suuret riemujuhlat päivänä, jona he ovat syntyneet tähän maailmaan.’” (The Catholic Encyclopedia, 1913, X osa, s. 709.)
Syntymäpäivien juhlallinen vietto ei siis ole selvästikään lähtöisin Raamatun heprealaisista eikä kreikkalaisista kirjoituksista.
Lisäksi M’Clintockin ja Strongin Cyclopædia (1882, I osa, s. 817) kertoo, että juutalaiset ”pitivät syntymäpäivien viettoa osana epäjumalanpalvontaa – –, ja se johtui ilmeisesti niiden viettoon liittyneistä epäjumalanpalvelusmenoista, jotka toimitettiin sen päivän suojelijoina pidettyjen jumalien kunniaksi, jona asianomainen oli syntynyt”
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eivätkö juuri varhaiskristityt osoittaneet elämäntavallaan uskovansa Jeesukseen häntä totellen. Tässä muutamia historoitsijoiden merkitntöjä tuolta ajalta:
EVANKELIUMIN INNOKKAITA SAARNAAJIA
Tri Neanderin kirjassaan The History of the Christian Religion and Church During the Three First Centuries (Kristillisen uskonnon ja kirkon historia kolmen ensimmäisen vuosisadan ajalta):
”Celsus [100-luvulta], ensimmäinen kristillisyyttä vastustava kirjailija, pitää pilkan aiheena sitä, että työläisten, suutarien, maanviljelijäin, mitä tietämättömimpien ja moukkamaisimpien ihmisten piti olla evankeliumin innokkaita saarnaajia.”
Kirjassaan Les premiers siècles de l’Eglise Sorbonnen yliopiston professori Jean Bernardi kirjoitti: ”[Kristittyjen] piti puhua kaikkialla ja kaikille. Maanteillä ja kaupungeissa, toreilla ja kodeissa. Tervetulleina ja ei-toivottuina. Köyhille ja rikkaille, joita kuormitti heidän omaisuutensa. Vähäisille ja Rooman provinssien maaherroille. – – Heidän täytyi kulkea pitkin teitä ja nousta laivoihin mennessään maan ääriin asti.”
Eivätkö juuri varhaiskristityt osoittaneet elämäntavallaan uskovansa Jeesukseen häntä totellen. Tässä muutamia historoitsijoiden merkitntöjä tuolta ajalta:
JULKISET VIRAT JA SOTAPALVELUS
”Kaiken saatavissa olevan tiedon huolellinen tutkiminen osoittaa, että Marcus Aureliuksen aikaan mennessä [v. 121–180] ei yhdestäkään kristitystä tullut sotilasta, eikä yksikään sotilas kristityksi tultuaan jäänyt sotapalvelukseen.” (E. W. Barnes, The Rise of Christianity, 1947, s. 333.)
”Tällä hetkellä voidaan nähdä, että todisteet edes yhden kristityn sotilaan olemassaolosta vuoden 60 ja noin vuoden 165 välisenä aikana ovat äärimmäisen vähäiset; – – ainakaan Marcus Aureliuksen hallituskauteen mennessä ei kukaan kristitty ryhtynyt sotilaaksi kasteensa jälkeen.” (C. J. Cadoux, The Early Church and the World, 1955, s. 275, 276.)
”Toisellakin vuosisadalla oli kristillisyys vakuuttanut, – – että sotapalvelus ja kristillisyys olivat yhteensopimattomia.” (G. Ferrero ja C. Barbagallo, A Short History of Rome, 1919, s. 382.)
”Kristittyjen käytös poikkesi suuresti roomalaisten käytöksestä. – – Koska Kristus oli saarnannut rauhaa, he kieltäytyivät ryhtymästä sotilaiksi.” (N. Platt ja M. J. Drummond, Our World Through the Ages, 1961, s. 125.)
”Ensimmäiset kristityt pitivät taistelemista vääränä eivätkä palvelleet armeijassa silloinkaan, kun imperiumi tarvitsi sotilaita.” (R. ja W. M. West, The New World’s Foundations in the Old, 1929, s. 131.)
”Kristityt – – karttoivat julkisia virkoja ja sotapalvelusta.” (The Great Events by Famous Historians, toimituksen johdanto jaksoon ”Persecution of the Christians in Gaul, A.D. 177”, toim. R. Johnson, 1905, III osa, s. 246.)
”Vaikka he [kristityt] tähdensivät passiivisen kuuliaisuuden periaatteita, he kieltäytyivät osallistumasta aktiivisesti imperiumin siviilihallintoon tai sen sotilaalliseen puolustamiseen. – – Oli mahdotonta, että kristityt olisivat voineet omaksua sotilaiden, hallitusviranomaisten tai ruhtinaiden osan luopumatta pyhemmästä velvollisuudesta.” (Edward Gibbon, The Decline and Fall of the Roman Empire, I osa, s. 416.)
Eivätkö juuri varhaiskristityt osoittaneet elämäntavallaan uskovansa Jeesukseen häntä totellen. Tässä muutamia historioitsijoiden merkintöjä tuolta ajalta:
VERI
Varhaiskristityt karttoivat kaikenlaisen veren syömistä. Tertullianus (n. 155 – j. 220) sanoi tästä: ”Joutukoot erheenne häpeään kristittyjen edessä, sillä me emme sisällytä edes eläinten verta tavalliseen ruokavalioomme. Siitä syystä kartamme sitä mikä on kuristettua tai itsestään kuollutta, jotta emme millään tavoin saastuisi verestä, edes lihaan kätkeytyvästä. Lopuksi, kun te koettelette kristittyjä, te tarjoatte heille makkaroita, jotka ovat täynnä verta; te tiedätte tietysti varsin hyvin, että se on heidän keskuudessaan kiellettyä, mutta te haluatte saada heidät tekemään rikkomuksen.” (Apology, IX, 13, 14.)
Minucius Felix, noin vuonna 250 kuollut roomalainen lakimies, esitti saman ajatuksen kirjoittaessaan: ”Meidän ei ole luvallista nähdä ihmisten teurastamista eikä kuulla siitä; me kavahdamme siinä määrin ihmisverta, että kartamme aterioillamme niiden eläintenkin verta, joita käytetään ruokana.” (Octavius, XXX, 6.)
Nuo on hyviä kohtia nuo todisteet alkuseurakunnan pasifismista. Ne tulisi nostaa jälleen esille. Niitähän on painettu pimentoon viime aikoina kun on haluttu lietsoa uskiksia sotimaan ristiretkille millon kommunismia millon Islamia ja millon Venäjää vastaan.
Kristittyjä vainottiin juuri tuon aseistakieltäytymisen vuoksi. uskontojahan sai Roomassa olla muuten vaikka minkälaisia kunhan vannoivat keisarivalassa puolustavansa keisaria eli ottivat pedon merkin.
konstantinus muutti kaiken. yhdisti valtion ja kirkon saadakseen kirkon kautta ja tuella sotilaita armeijaansa