lähtölaukaus Haavistolle jonnekin suomesta

Suuret kiitokset Sauli Niinistölle ja tukijoukoille. Tämä on alkusoittoa sille uudelle, johon olemme menossa. Suvaitsevaista, liberaalia ja avointa Suomea kohti, jossa ollaan aidosti kansanivälisiä, edistetään rauhaa ja pidetään kaikista suomalaisista huolta.

Fiksumpi Suomi on tulossa!

Niinistö on osoittanut huomattavaa jämäkkyyttä ja henkistä tasapainoa koko kampanjan ajan.

Sydämelliset onnittelut hienosta kampanjasta Sauli Niinistölle ja kampanjan kaikille tekijöille! Kymmenen pistettä!
2085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Vastavoimat olivat voimakkaat ja levinneet laajalle. Tarvittiinkin rukouksia ja paljon työtä Sauli Niinistön itsensä lisäksi, että saimme aikaan tuloksen, jota suurin osa kansasta halusi. Puolet kansasta jo 6v sitten.

Suurin kiitos kuuluu Sauli Niinistölle. Hän laittoi itsesä likoon 100%, vaikka tiesi vastavoimista, jotka avoimesti median avulla yritti saada ihmisiä harhautettua. Suurin osa suomalaisista on fiksuja eivätkä menneet "lankaan" vaan äänestivät oman ymmärryksensä mukaan Sauli Niinistöä. Hyvä me.

Äänestä
  • Niinistö kohoaa Euroopan eturivin valtiomiesten joukkoon.

    Haavisto painuu unholan suohon.

    Äänestä

  • ennustan kirjoitti:

    Niinistö kohoaa Euroopan eturivin valtiomiesten joukkoon.

    Haavisto painuu unholan suohon.

    "Haavisto painuu unholan suohon."

    Tämän Haaviston ainoa todellinen funktio oli pudottaa Paavo Väyrynen presidentivaalien toiselta kierrokselta. Kiitos Timo Soinin tarpeettoman mutta ennen muuta Niinistön kannalta hyödyllisen ehdokkuuden, Väyrysen kaatamisessa onnistuttiinkin täpärästi. Nämä ovat huonoja aikoja Suomelle. Kokoomuksen valtapeli toimii - vihreiden ja perussuomalaisten ansiosta! Nämä kaksi puoluetta, jotka pitävät toisia päävastustajinaan, pönkittävät kolmatta... Toinen hallituksessa, toinen oppositiossa, kumpikin yhtä tyhjän kanssa. Väyrysen nousu keskustapuolueen johtoon voisi auttaa Suomen vääristyneen poliittisen asetelman korjaamisessa.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    "Haavisto painuu unholan suohon."

    Tämän Haaviston ainoa todellinen funktio oli pudottaa Paavo Väyrynen presidentivaalien toiselta kierrokselta. Kiitos Timo Soinin tarpeettoman mutta ennen muuta Niinistön kannalta hyödyllisen ehdokkuuden, Väyrysen kaatamisessa onnistuttiinkin täpärästi. Nämä ovat huonoja aikoja Suomelle. Kokoomuksen valtapeli toimii - vihreiden ja perussuomalaisten ansiosta! Nämä kaksi puoluetta, jotka pitävät toisia päävastustajinaan, pönkittävät kolmatta... Toinen hallituksessa, toinen oppositiossa, kumpikin yhtä tyhjän kanssa. Väyrysen nousu keskustapuolueen johtoon voisi auttaa Suomen vääristyneen poliittisen asetelman korjaamisessa.

    Juuri näin. Olemme ymmärtäneet asian samalla tavalla. Pekka Haavisto oli erittäin hyödyllinen työkalu keilaamaan Paavo Väyrysen pois II kierrokselta. Pääsimme päämääräämme.
    Nyt sitten Pekka Haavisto luulee, että hänellä oli aivan hirmuinen kannatus. Ehei, ei ei. Pekan I kierroksella saamat äänet olivat hänellä ikään kuin "lainassa".
    Heti II kierroksen alussa älykkäimmät ja nokkelimmat äänestäjät ( ja heitä oli paljon...) kävivät antamassa äänensä Sauli Niinistölle, minä muiden joukossa. Minä nimenomaan äänestin Saulia, en ollenkaan Kokoomusta. mielstäni tämä "presidenttipeli " meni loppujen lopuksi todella hienosti. Juuri niin kuin oli tarkoitus.

    Äänestä

kuka on niin toope, kuka halu niinistöä ?

Äänestä
  • Antonko tuossa kysyy? Vastaus Antonille, 2/3 suomalaisista halusi Sauli Niinistön. Pekka ja Anton-poika ne vasta toopeja olivat. Uskoivat utopistiseen kuvitelmaan omasta erinomaisuudesta.

    Äänestä

osa mitään.

Äänestä
  • Taitaa tuossakin Anton kirjoitella, kun ei osaa verbiä taivuttaa. On vieläkin niin kurjaa, kun jäi rannalle Pekan kanssa ruikuttamaan.

    Äänestä

  • tietäjä kirjoitti:

    Taitaa tuossakin Anton kirjoitella, kun ei osaa verbiä taivuttaa. On vieläkin niin kurjaa, kun jäi rannalle Pekan kanssa ruikuttamaan.

    paneeko pekka annelia?

    Äänestä

  • antonio kysyi kirjoitti:

    paneeko pekka annelia?

    jenni saulia, sauli ei osa.

    Äänestä

ei yhtään mitään.

Äänestä

Osaa niinistö hyvin edustaa akkan pillua .

Äänestä
  • Jos Anton nyt rauhoittuisi. Olet jo paljastanut itsesi. Jos sinä nyt vaan keskittyisit Pekan hoitamiseen.

    Äänestä

  • paljastuit kirjoitti:

    Jos Anton nyt rauhoittuisi. Olet jo paljastanut itsesi. Jos sinä nyt vaan keskittyisit Pekan hoitamiseen.

    miksi miksi antonio, miksi en minä, Miksi ?

    Äänestä

Anton sinä ...akka sanan genetiivissä ei ole kahta konsonanttia (kk)...hyi sinä anton pieru-poika...
soomi täytty opiskla heti nopeesti... jyy sinä äntön.... hop. hop kouly penki ny...

Äänestä

Hauskaa ja ratkiriemukasta suolenhajuista viikonloppua vaan Haavistollekin ja oikein märkiä pyllynreikiä toivoopi erämies:):) Toivotaan nyt kuitenkin että älyää häippästä Suomesta sinne morsiamensa kotimaahan ja piiloutua sinne ettei sitä enää koskaan tartte täällä Suomessa nähdä homostelijan esimerkkiä näyttämässä julkisesti nuorisollemme.

Äänestä
  • poika nyt rauhoittusi.

    Äänestä

Hauskaa viikonloppua Niinistölle ja oikein märkiä pyllynreikiä toivoopi erätyttö:):)
Toivotaan nyt olet kuin kala hevosen pillussa.
Toivotaan että älyä häippästä Suomesta sinne panomiehenmaahan ja piiloutua
sinne perseen. Ettei enää koskaan tartte tällä Suomessa nähdä naistenmiehen
esimerkkiä näyttämässä julkisesti nuorisollemme ja vanhuksille.

Äänestä
  • Taitaa tuossakin salen poika kirjoitella, kun on niin vihainen.
    On vieläkin niin kurjaa, kun jäi rannalle ilman jenniä ruikuttamaan...ööhh!!

    Äänestä

pöö.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


UUDEn SuomenPuolesta kirjoitti:

Suuret kiitokset Sauli Niinistölle ja tukijoukoille. Tämä on alkusoittoa sille uudelle, johon olemme menossa. Suvaitsevaista, liberaalia ja avointa Suomea kohti, jossa ollaan aidosti kansanivälisiä, edistetään rauhaa ja pidetään kaikista suomalaisista huolta.

Fiksumpi Suomi on tulossa!

Niinistö on osoittanut huomattavaa jämäkkyyttä ja henkistä tasapainoa koko kampanjan ajan.

Sydämelliset onnittelut hienosta kampanjasta Sauli Niinistölle ja kampanjan kaikille tekijöille! Kymmenen pistettä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu