Mitä tarkoittaa käsite "Jumala"?
Oon aina ihmetelly ku ihmiset puhuu "Jumalasta" sitä tai tätä, mikä tää Jumala niiku on?
Mitä sillä tarkotetaa?
Oon aina ihmetelly ku ihmiset puhuu "Jumalasta" sitä tai tätä, mikä tää Jumala niiku on?
Mitä sillä tarkotetaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voit korvata Jumala sanan elämällä. Tämä voi auttaa sinua oivaltamaan syvemmin mistä on kyse kun puhutaan Jumalasta.
Löydä ja oivalla oma vastauksesi.
Tätä sillö tarkoitetaan:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/uskontunnustus.html
On vain yksi totinen Jumala ja kaikkivaltias, kaiken olevaisen luoja, mutta sanaa "jumala" (eri kielissä) on käytetty ja käytetään myös epäjumalista, enkeleistä ja joskus myös ihmisistä. Raamatussa sanotaan myös Jumalan poikaa Jeesusta Kristusta "jumalaksi", vaikka hän ei ole ainoa totinen Jumala ja kaikkivaltias, sillä se "yksi Jumala" on hänen isänsä ja meidän isämme, ei "ainosyntyinen poika".
Katolisesta kirkosta alkuisin olevassa uskonnossa palvotaan kolmiyhteistä jumalaa eli pyhää kolminaisuutta: Isää ja Poikaa ja Pyhää Henkeä. Sen mukaan Jumalalla on kolme persoonaa, jotka ajattelevat, puhuvat ja toimivat itsenäisesti. Nämä kolme persoonaa ovat yhdessä "yksi Jumala" ja silti myös jokainen persoona on "yksin Jumala". Kaikki kolme persoonaa ovat yhtä iankaikkisia ja majesteettisiä; heillä ei ole alkua, jota ennen heitä ei ole ollut olemassa, eikä loppua, jonka jälkeen heitä ei ole enää olemassa; he ovat kaikki yksin kaikkivaltiaita ja silti on olemassa vain yksi kaikkivaltias, ei kolmea kaikkivaltiasta. Jne.
Tällaisilla järjenvastaisilla selityksillä Jumalaa nimeltään kristityssä uskonnossa kuvataan. Ja Jeesuksen sanotaan olevan yhtä aikaa Jumala ja ihminen, mikä ei ole loogisesti mahdollista. Jos joku on Jumala, niin hän ei voi olla samanaikaisesti Jumala, ja jos joku on Jumala, hän ei voi olla samanaikaisesti ihminen, koska nämä kaksi ovat erilaisia. Jos Jeesus olisi oikeasti Jumala, niin hän ei voisi olla täydellinen ihminen, vaan hän olisi "Jumala ihmisen ruumiissa" ja ainoastaan näyttäisi ihmiseltä. Varhaiset kirkkoisät ovat kuitenkin kumonneet tämän näkemyksen harhaoppina jo 2. vuosisadalla (doketismi), vaikka sen pitäisi olla totuus, jos Jeesus olisi "Jumala". Jos Jeesus ei olisi Jumala, niin hän olisi täydellinen ihminen, lihaa ja verta, juuri sellainen, kuin hän todellisuudessa on ollut ja yhä vielä on ylösnousemuksensa jälkeen: ihminen, ei Jumala.
Käsite "jumala" tarkoittaa jotakin palvonnan ja ylistyksen kohteena olevaa tai arvossa ylempänä olevaa olentoa, jolla on valtuudet käyttää joko häntä korkeamman "Jumalan" hänelle antamaa nimeä ja valtaa, tai sitten hän on itse "korkein Jumala", joka jakaa valtaansa ja antaa muille oikeuden käyttää hänen nimeään ja esiintyä hänen nimessään. Näitä "korkeimman Jumalan" lähettämiä sanansaattajia ja enkeleitä kutsutaan Raamatussa myös nimellä "Jumala" (elohim, theos) ja Jumalan erisnimellä "Jahve". Se, enkeli, joka puhui Moosekselle, sanoi nimekseen "Jahve", ja sitä enkeliä, joka johdatti Israelia erämaassa, kutsuttiin nimellä "Jahve", mutta kyse ei ollut "Isästä itsestään" eikä "Jeesuksesta kristuksesta, Jumalan pojasta". Myös Jeesuksesta on käytetty yleisnimeä "Jumala" (elohim, theos) ja erisnimeä "Jahve", vaikka hän on eri kuin Isä, eikä ole kaiken olevaisen luoja ja kaikkivaltias Jumala, vaan hän on täydellinen ihminen, kaikkien luotujen (ihmisten ja enkelien) yläpuolelle korotettu herra ja kuningas, Jumalan asettama hallitsija tälle ja erityisesti tulevalle maailmalle.
Kolminaisia jumalia on palvottu myös pakanauskonnoissa, joista nämä uskomukset ovat siirtyneet katolisen kirkon kautta kaikkialle kristikuntaan. Kolminaisen jumalan palvonta on alkuisin Baabelista (Suuri Babylon), jossa se tunnettiin nimillä Semiramis (Jumalan äiti), Tammus (Jumalan poika) ja Nimrod (Herra, Jumalan äiti ja Herran puoliso). Tästä on Alexander Hislopin mukaan saanut alkunsa Baalin ja Baalien (epäjumalia) palvonta. Egyptissä palvottiin Isis, Horus ja Osiris nimistä "jumala-perhettä".
Raamatun patriarkoille, profeetoille, herralle Jeesukselle kristukselle ja apostoleille kolminaisen jumalan palvominen oli vierasta, eikä se oppi ja tapa perustu Raamatun kirjoituksiin vaan varhaisten kirkkoisien opetuksiin ja kirkon traditioon, joka on saanut vaikutteita mainituista pakanauskonnoista.