Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen vaatii Tiitisen listaa avattavaksi:
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/immonen-vaatii-tiitisen-listaa-julki/929504
Jättänyt hallitukselle oheisen kysymyksen:
Tiitisen listan avaaminen
Tiitisen lista on Suojelupoliisin vuonna 1990 Länsi-Saksan turvallisuuspalvelu Bundesnachrichtendienstilta haltuunsa saama nimilista 18 suomalaisesta henkilöstä, jotka ovat epäilyjen mukaan olleet yhteydessä Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasin Suomessa toimineeseen edustajaan. Listalla mainittujen henkilöiden osalta ei ole olemassa näyttöjä mahdollisesta vakoilutyöstä, mutta se antaa kuitenkin Bundesnachrichtendienstin ja Supon mukaan osviittaa niistä suomalaisista, joista Stasi oli kiinnostunut.
Ensimmäiseksi Tiitisen listan avaamista vastustivat presidentti Mauno Koivisto ja senaikainen Supon päällikkö Seppo Tiitinen. Viimeksi vuonna 2010 korkein hallinto-oikeus katsoi, että listan avaaminen olisi haitallista. Tiitisen lista tulee julkiseksi viimeistään vuonna 2050, mutta jotkut tutkijat saattavat päästä tutustumaan aineistoon mahdollisesti jo aiemmin vuonna 2015. Vastaavat aineistot on avattu Saksassa ja Tanskassa jo aikoja sitten kyseisten maiden kansalaisten osalta.
Tiitisen lista olisi syytä avata Suomessa välittömästi, jotta pääsisimme keskustelemaan aiheesta sekä arvioimaan suomalaista lähihistoriaa. Suomessa otettaisiin tämän myötä merkittävä askel kohti länsimaista avoimuutta.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta Tiitisen lista saadaan viimein avattua?
Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2012
Olli Immonen /ps.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Liian arkoja nimiä, joten ei kannata julkaista listaa ihan vähään aikaan. Voisi aiheuttaa levottomuutta yhteiskuntaan.
Ketäs epäilet listalta löytyvän, jos kerran arkoja nimiä ovat?
Kannatan!
Taitaa listassa olla istuvan presidenti ja ulkministerien nimet, vanhat stalinistit.
Oksettavaa
Nyt kun uusi presidentti astuu virkaan niin voisi listan julkistaa.
Ehdottomasti ja maanpetturi kommunistit linnaan loppuelämäkseen.