Mitähän Tarja meinaakaan, onkos hän ihan loppuun aatellu

mutta dragsvik kyllä perustuu puhtaasti elinkeinorakenteeseen, ja vieläpäs kielipoliittinen, hurriien pitä saada elää loisina, loppuun asti, siellä on vaan 250 työntekijää, sehän on niin pieni määrä verrattuna Karjalanprikaatiin


Haastattelija kysyi Haloselta, mitä terveisiä hän lähettäisi Pohjois-Karjalaan.

- Ei jonkin paikkakunnan elinkeinorakenne voi perustua yhden varuskunnan läsnäoloon, Halonen pamautti.

Hän myös tähdensi luottavansa puolustusvoimien omiin arvioihin puolustuksen tarpeellisuudesta.

- Emme maksaisi sotilaille palkkaa, jos emme uskoisi heidän näkemyksiin siitä, mitä toimenpiteitä tarvitaan.


mitäs tuolaisella pressalla tekee joka ei ole suomalainen olis menny jo aikaa sitten maasta pois.
881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Halonen puhuu sitä mistä hänelle maksetaan.

Äänestä

Halonen arvioi sotilaiden ajatuskyvyn pieleen. Puolustusvoimien arviointikyky on tasoa 6-.

Äänestä

Eipä kannata Suomalaisten kannattaa tollaista pressa YK:n tehtäviin.

Äänestä

Eikös Tarja ole palaamassa tänne meille SETAn johtoon?

Äänestä

No Setan johdossa Tarja olisi saanut olla koko ajan. Ei hän ole onnistunut presidenttiinä ja puolustusvoimien ylipäällikönä. Anna mun kaikki kestää.
Ei hän ole aiunakaan koko kansan presidentti, vaan mielistelee ruotsalaisia.
Toivottavsti myös Drasvik loppuu-Se on tosi heikossa kunnossa olevan laitos.
Mistä muka rahat sen korjaamiseen ?
Mitä Tarja Halonen aikoo tehdä Kontirannasta tyhjäksi jääville 51 : lle eri kokoislle rakennukselle? Kertoisitko kansalle Steffa tai itse ylipäällikkö ?
EN IKINÄ ÄNNESTÄ DEMAREITA , ENKÄ MYÖSKÄÄN KOKOOMUSTA, ENKÄ VIHREITÄ.

Äänestä
  • Mistä saatiin miljoonat ruotsalaisen teatterin korjaamiseen?

    Äänestä

Ehkäpä haloska pyrkii setan kansaivälisissä asioissa esille:) Siellä olisi saanut pysyä viime vuosikymmenet!

Äänestä

Suomessa on suomenkielisille ja ruotsinkielisille kansalaisille eri säännöt. Sitäpaitsi Halonen on poistuvaa kalustoa, ei kannata välittää. Eihän hän tähänkään saakka ole ollut kuin ½ kansan presidentti - enintään.
Käsitääkseni Halonen haluaa tahallaan loukata suomenkielisiä kansalaisia, erityisesti pohjoiskarjalaisia. Syytä en tiedä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


millainen pressa kirjoitti:

mutta dragsvik kyllä perustuu puhtaasti elinkeinorakenteeseen, ja vieläpäs kielipoliittinen, hurriien pitä saada elää loisina, loppuun asti, siellä on vaan 250 työntekijää, sehän on niin pieni määrä verrattuna Karjalanprikaatiin


Haastattelija kysyi Haloselta, mitä terveisiä hän lähettäisi Pohjois-Karjalaan.

- Ei jonkin paikkakunnan elinkeinorakenne voi perustua yhden varuskunnan läsnäoloon, Halonen pamautti.

Hän myös tähdensi luottavansa puolustusvoimien omiin arvioihin puolustuksen tarpeellisuudesta.

- Emme maksaisi sotilaille palkkaa, jos emme uskoisi heidän näkemyksiin siitä, mitä toimenpiteitä tarvitaan.


mitäs tuolaisella pressalla tekee joka ei ole suomalainen olis menny jo aikaa sitten maasta pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu