Uskonnottoman (ts. ateistisen) hallinnon fundamentalismia

MrSmithy

Laosin hallinto kontrolloi voimakkaasti kaikkia yhteiskunnan osia, myös seurakuntien toimintaa. Pienet itsenäiset seurakunnat kokevat voimakasta painostusta ja niille ei anneta virallista hyväksyntää. Paikalliset viranomaiset pitävät seurakuntia vihollisinaan, myös buddhalaiset johtajat ja kylien shamaanit tarkkailevat seurakuntien toimintaa.

Monet kristityt kuuluvat maan etnisiin vähemmistöihin. Katin ja Hmong heimojen kristittyjä on vangittu, painostettu luopumaan uskostaan ja jopa murhattu, yleensä armeijan hyökkäyksissä. Vuonna 2011 armeija tuhosi kirkkorakennuksia ja otti haltuunsa kristittyjen omaisuutta. Ainakin neljä Hmong-heimon kristittyä tapettiin huhtikuussa ja useita pidätettiin.

Tammikuussa 2011 poliisi hyökkäsi kotiseurakunnan tilaisuuteen pääkaupungissa Laosissa ja pidätti 11 kristittyä. Kolme seurakunnan johtajaa vangittiin syytettynä ”salaisista kokoontumisista”.

Laosilainen pastori kertoo omista kokemuksistaan: “Poliisi sitoi kätemme ja jalkamme kiinni seinään kun he pidättivät meidät. Emme voineet istua, maata tai käydä vessassa. Seuraavana päivänä poliisi kaivoi kuopan maahan ja pakotti meidät kuoppaan. Kätemme ja jalkamme olivat yhä sidottuja. Meitä pidettiin kuopassa kuukauden ajan.”

4

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jupukka

      Mikä tuossa toiminnassa on ateistista. Käsittääkseni buddhalaiset ovat juonessa mukana. Taas näköjään yksi umpikallo sekoittaa tahallaan käsityksiä.

    • ++++++++++

      Ongelma Laosissa ei ole se, että valtion ideologia on "ateistinen" vaan se, että se ideologia on sosialismi.

      Esimerkiksi Japani ja Ruotsi. Ateistisimpia maita maailmassa ja ongelmia on suhteellisesti vähän.

    • hjghjghjfgdfg

      "Laos on Indokiinan köyhin valtio, jossa valtauskonto on theravada-buddhalaisuus, vähemmistöinä myös kristittyjä ja muslimeja." wiki

    • hyvä laos

      Mitäs menette hihhuloimaan ja käännyttämään maahan, jonka perinteinen uskonto on Buddhalaisuus. On ihan oikein teille, että pidätetään ja paiskataan paikalliseen vankilaan mätänemään. Krisselihihhuleilla on historian saatossa ollut tapana se miekkalähetys. Eli on vaan menty jonnekin ja pakolla käännytetty porukkaa krisstinuskoon. Nyt kun pakkokäännytys ei enää onnistukaan jossakin kehitysmaassa, joksi Laos on kait laskettava, niin sitten itketään. Yhyy... Yhyy...

      >Paikalliset viranomaiset pitävät seurakuntia vihollisinaan, myös buddhalaiset johtajat ja kylien shamaanit tarkkailevat seurakuntien toimintaa.<

      Tosi hienoa, että paikalliset puolustavat omaa perinteistä uskoaan ja tapojaan krisselihihhuleitten käännytysyrityksiä vastaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      142
      8015
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      32
      3170
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      390
      2267
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      284
      1790
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      152
      1661
    6. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      21
      1501
    7. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      16
      1271
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1249
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1166
    10. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      18
      1142
    Aihe