On kaksi äijää, joilta mitataan testot eikä kumpikaan roinaa.
- Toisella viiterajan alapäässä
- Toisella viiterajan yläpäässä
Täysin idioottia väittää, ettei jälkimmäinen kehittyisi paremmin natuna! Jokaisella tulisi saada olla mahdollisuus pyytää lääkäriltä testosteronihoitoa, jotta arvot saadaan samalle viivalle muiden ihmisten kanssa, niin ei tarvitsisi ryhtyä roinaamaan vain siksi kun oma elimistö ei anna mahdollisuutta kehitykseen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Tk-lekurin "tajuamattomuus"!
65:na ei enää oma tuotanto riittänyt rankempina viikkoina sekä kotiin, että salille.
Palautukset pitenivät ja väsy tuntui varsinkin mave- ja kyykkypäinä.
Käydessäni muussa asiassa arvauskeskuksessa kerroin huoleni.
Lekuri tarjosi Viagraa vaikka käsittääkseni siitä ei juurikaan ole iloa tarkoittamassani mielessä.
Testotasoni 12 oli kuulemma riittävä ikäiselleni.
Sain urheilulekurilta reseptin ja aloin täydentämään testoani.
Olen käyttänyt ohjeiden mukaan. Lääkärin ohje on valmistajan ilmoittamnasta maksimista puolet.
Lukema kohosi 12:sta 24:ään muutamassa kuukaudessa.
Palautuksissa ja varsinkin aerobisissa humputuksissa tason nousu tuntui eivätkä mave- ja kyykkypäivätkään vetäneet vaaria kuitiksi.
Eivät maksimit nousseet mutta aivan ilmeisesti taantuminen hidastui.
Ps. Eläkeläisenä saan testot Espanjasta maksutta ja halutessani voisin vaihtaa tuotettakin.