Kuntauudistus, osa globalisaatiota

Vaatimus alle sadan kunnan Suomesta on osa globalisaatiokehitystä sen negatiivisessa merkityksessä -suurkunnat etäännyttävät vallankäytön kansalaisten tavoittamattomiin.

Kymmenen vuoden päästä kun asiaa katsoo, niin meillä on runsaat kaksisataa kuntaa ja koko maa pysyy asuttuna. Yhtään pakkoliitosta ei toteudu. Siitä pitää Suomen kansa huolen. Ainut säästöpotentiaali alle 100 kunnan skenaariossa olisi maaseudun autioittamisesta koituvat tilapäiset säästöt. Tässä jos missä sahattaisiin omaa oksaa ja vaarannettaisiin vakavasti myös elintarvikeomavaraisuus; puolustuslaitoskin on turha jos ihmiset kriisiaikana kuolevat joukoittain nälkään.

Kymmenen vuoden päästä kun asiaa katsoo, havaitaan toinenkin seikka. Mätäpaise nimeltä EU:n finanssikupla on tuolloin puhjennut ja rahan luomisesta ja säätelystä vastaavat valtiot ,eli kansalaiset, itse. Nykyisen kuplan perimmäinen syy kun on se, että rahan synnyttämisestä ja hallinnoimisesta vastaavat ylikansalliset pankkiirit; valtiot eivät omista omia valuuttojaan. Valuuttojen kansallistaminen EU:n mittakaavassa tulee olemaan melkoista kohellusta, jossa voimankäytöltäkään ei täysin tulla välttymään.

_________________________________________

Pidetään me vaan koko Suomi asuttuna eikä olla hölmöjä. Terveisiä vaan sinne etäisimmän syrjäkylän perimmäisen pirtin mummolle: "Älä hermoile, kyllä sinustakin huoli pidetään."

Pakkoliitokset on entisajan ryssän meininkiä. Sitäkö varten veteraanimme taistelivat, että Kataisen kaltaiset pikkusielut ja toistaitoiset kakarat päästetään hyppimään silmillemme ja turmelemaan tärkeä osa kansallista identiteettiämme ?
1137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vai iin

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_9879158 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu