Äitini sairaus...

Mä oon elänyt äitini kanssa kahden siitä asti kun mun isä ja äiti erosivat, kun olin viiden.
Sen jälkeen näin pahoja unia ja aloin käymään
terapiassa joskus seitsemän vanhana. Pian kyllästyin terapiaan ja elin normaalia elämää, lukuun ottamatta että pelkäsin mennä kouluun koska olin koulukiusattu.

Nyt olen kasvanut ja ymmärtänyt ettei kaikki perheessämme ole ihan hyvin. Pienenä en ymmärtänyt hänen olevan sairas, vasta viimeisen vuoden aikana olen nähnyt hänen sairautensa. Olemme käyneet erilaisissa sosiaali-tapaamisissa ja sielläkin ammatti-ihmiset ovat olleet pahoillaan, siitä ettei äitiäni voida laittaa hoitoon ennen kun hän on vaaraksi itselleen tai muille.

Hän haukkuu ihmisiä jatkuvasti, puhuu koko ajan pahaa ja negatiivisia asioita, pitää minua koko ajan "sylissään", yrittää puuttua menemisiini ja omiin asioihin. Haluaa tietää kaiken elämästäni. Täytän joulukuussa 17, mielestäni olen jo sen verran vanha että voin vapaasti mennä ja tulla, eikä kaikkia askeleita tarvitse kertoa äidille. Hän haluaa tietää kaiken, kyselee jopa seksielämästäni. Ei mitään ehkäisy juttuja, vaan kyselee intiimejä asioita seksistä. Eikä sellaista tee kukaan terve järkinen äiti, jokaisen seksi on jokaisen oma asia.

Meillä on jatkuvasti kinaa, äiti soittaa poliisit ihan ihme asioista ja poliisit sanovat ettei tämä ole heidän asia. Puheluita poliisille on meiltä mennyt jo kymmeniä, äiti soittaa sinne todella usein.

Poliisit suostuivat ensimmäisen kerran tulemaan meille kolmen aikaan yöllä pari päivää sitten, se oli varmasti ensimmäinen ja viimeinen, he ehdottivat äitiä ostamaan korvatulpat tai hankkimaan unilääkkeitä. Hän sanoi poliisille, ettei saa unta minun ja minun poikaystäväni vuoksi, koska me muka katsoimme liian kovaa televisiota. Se ei ollut edes kovalla! Se oli todella hiljaisella, tiedän, ettei se kuulunut toiseen huoneeseen. Äiti vaan aina tekee kaikesta suurempaa kuin se on.

Se haukkuu poikaystävääni pedofiiliksi, raiskaajaksi, saivartelijaksi ja pihiksi. Ensinnäkin poikaystäväni ei koskaan raiskaisi, eikä todellakaan ole mikään pedofiili. Ja pihi hän ei varmasti ole, olen "hänen" rahojaan käyttänyt paljon ja siksi olenkin hänelle paljon velkaa.

Hän on auttanut minua tosi paljon, hänkin joutuu jatkuvasti kärsimään äidistäni. Hän haluaa äidin hoitoon ja minä haluan äidin hoitoon, mutta jos äiti laitetaan hoitoon, minut saatetaan sijoittaa toiseen kaupunkiin, kauas täältä.

Olen pyytänyt tukiasuntoa, mutta sekään ei ole mahdollista vaikka olen melkein 17 vuotias.

Tänään oli sosiaali-tapaaminen. Äiti lupasi taas erilaisia asioita. Hän lupasi olla riehumatta ja ärsyttämättä poikaystävääni, hän lupasi myös lopettaa negatiiviset puheet. Mutta jälleen kerran hän rikkoi lupauksensa.

Kaikki tämä on tapahtunut jo ennenkin, silloin kuin siskoni olivat minun ikäisiä, he lähtivät lopulta ovet paukkuen. Nyt heillä ei ole edes kunnollisia välejä, eivät tapaile koskaan, eivätkä soittele. Siskot haluavat pitää yhteyttä minuun ja sulkea äidin pois elämästään.

Siskoni ovat pitäneet minut hengissä. Se että tiedän että joku muukin on selvinnyt tästä ja kokenut saman on lohduttanut todella paljon. Jos ketään ei olisi ollut apuna olisin varmasti tappanut itseni jo vuosia sitten. Siskot ovat minulle todella rakkaat, rakastan ja kunnioitan heitä todella paljon.

Mun puoli-veli teki itsemurhan kolme vuotta sitten, silloinkin äitini, joka ei ole veljeni äiti, kehtaisi syyttää minua veljeni kuolemasta. Se teki todella pahaa, luulin että kuolema oli syytäni. Nyt tiedän, ettei se todellakaan pidä paikkaansa, olin vain masentunut, enkä siinä tilassa tiennyt mitä uskoa. Äitini sanoi että on minun vikani että hän kuoli koska minä en mennyt tapaamaan veljeäni 50km päähän. Miten olisin päässyt sinne? Bussilla. Mutta veljeni äidillä ei ole kaikki kotona ja hän inhoaa perhettämme ja siksi en uskaltanut ottaa yhteyttä veljeeni, olin päättänyt ottaa yhteyttä häneen muutaman vuoden päästä kun hän ei enää asu äitinsä kanssa.

Isästäkään ei tässä ole hyötyä koska hän on entinen alkoholisti ja asuu kaukana, enkä halua hänen luokseen, koska hänellä on paljon omia ongelmia.

Olen nyt käynyt pari vuotta jo ahdistukseni takia terapiassa, kaikki vain tämän kotitilanteen takia. Pelkään sairauksia koska äiti on aina jauhanut kaikkea sairauksista, aina jos hänellä on lämpöä hän luulee kuolevansa, tai jossain jomottaa, hän luulee että hänellä on syöpä.
Samoin pelkään olla yksin tai luulen jääväni yksin koska äitini on pienestä pitäen riidan tullen uhannut jättää minut yksin. Sairastuin noin kaksi vuotta sitten paniikkihäiriöön. En pystynyt olemaan hetkeäkään yksin enkä pystynyt matkustamaan mihinkään. Nyt olen selviämässä paniikkihäiriöstä koska olen tajunnut kaiken johtuvan kotitilanteestani. Tämä missä elän, ei ole terveellinen ympäristö kasvavalle nuorelle.

Mitä tehdä näin pahassa tilanteessa? Äiti valehtelee joka päivä ja puhuu joka päivä vanhoja juttuja ja aina ajattelee kaikesta negatiivisesti. Onko tämä terveydelle hyväksi? Ei varmasti. Onneksi poikaystäväni on saanut minut ymmärtämään, että äitini on sairas, siskoni ovat sanoneet sitä jo minulle vuosien ajan, mutten ole heitä uskonut, olen ajatellut että mitä jos me olemme erilaisia nuoria ja itse aiheutamme äidin raivokohtaukset. Mutta nyt kun poikaystäväni on elänyt yli vuoden minun ja äitini seurassa, tiedän että hän ulkopuolisena näkee tilanteen kaikkein parhaiten. Olen myös viettänyt paljon aikaa poikaystäväni perheessä ja huomannut että muiden perheissä asiat ovat aivan toisin.