Joskus en oikein jaksa ymmärtää suomalaisten poliitikkojen ajatuksenjuoksua. Putin on luvannut lisätä rajusti kaikenlaista aseistusta Venäjälle, jos kansalaiset vain tajuavat äänestää häntä presidentiksi. Samaan aikaan Suomessa vähennetään varuskuntia ja valmiudessa olevaa armeijan henkilökuntaa.
Armeijan ylipäällikkö Tarja Halonen on kaiken aikaa höpöttänyt, että Venäjältä ei kohdistu minkäänlaista sotilaallista uhkaa Suomelle.
Tietenkin synnyinmaamme voi yrittää sinnitellä pelkästään Halosen hurskaiden toiveiden varassa eteenpäin, mutta viisainta olisi katsoa totuutta suoraan silmiin.
Miksi Venäjä varustautuu kovaa vauhtia? Katsooko se Suomen turvallisuusuhaksi pitäen Suomea tulevana Nato-maana? Miksi Venäjä kielsi 4G-verkon linkkimastojen rakentamisen 100 kilometriä lähemmäksi Venäjän rajoja? Miksi venäläiset ovat ostaneet viime aikoina paljon maata Suomesta sotilaallisesti merkittävien kohteiden läheisyydestä?
Armeijan ylipäällikkö Tarja Halonen on kaiken aikaa höpöttänyt, että Venäjältä ei kohdistu minkäänlaista sotilaallista uhkaa Suomelle.
Tietenkin synnyinmaamme voi yrittää sinnitellä pelkästään Halosen hurskaiden toiveiden varassa eteenpäin, mutta viisainta olisi katsoa totuutta suoraan silmiin.
Miksi Venäjä varustautuu kovaa vauhtia? Katsooko se Suomen turvallisuusuhaksi pitäen Suomea tulevana Nato-maana? Miksi Venäjä kielsi 4G-verkon linkkimastojen rakentamisen 100 kilometriä lähemmäksi Venäjän rajoja? Miksi venäläiset ovat ostaneet viime aikoina paljon maata Suomesta sotilaallisesti merkittävien kohteiden läheisyydestä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ne pelkää koska Suomeen on niin monta urheaa Somalitaistelijaa värvätty;)
Minulta on loppunut jo parin vuoden ajan ymmärrys politiikkojemme toimintaan.
Kreikalle lainaamiset ovat suoranainen hölmöläisen peiton jatkamishomma jossa
Suomen talous kaatuu ja sopimuksia salaillaan.
Armeijan alasajo on toinen käsittämätön toimenpide puolustuksemme alasajon merkeissä ja mukamas säästösyistä.
Molemmat toimet koituvat lopulta maallemme kalliiksi ja vääriksi ratkaisuiksi.
Nyt yritetään säästää vääristä kohdista ja on suorainen paniikinomainen tilanne jossa keksitään mitä naurettavampia supistuksia kuten Räsäsen viimeinen möläytys,Kela-korvausten poisto yksityislääkäripalkkioista yms yms
Ja kaikki tämä vain siksi että talousnero Katainen sai pari vuotta sitten päähänsä että Kreikalle lainaaminen on meille tuottoisa bisnes.
Suomen puolustus ei perustu omaan varustautumiseemme taikka
Natoon turvautumiseen. Meille riittää, että tiedämme Pietarin maantieteelliset
koordinaatit. USA ja Länsimaailma hoitaa homman muuttamalla
tarvittaessa Pietarin atomeiksi. Laatokka laajenee sen jälkeen Pietarin
pinta-alan verran. Todellisuudessa Putin vain yrittää ostaa kierojen
sotilaidensa äänet tulevassa presidentinvaaleissa. Putin ja hänen mafiansa
lähtölaskenta alkaa äänestyslipujen laskennalla. Ryssäkään ei aina voi olla ryssä.
Teidät Suomea syövät viemärirotat on helppo tunnistaa.. Teille suomalaiset ja esivalta ovat pahimmat viholliset. Te olette USA:n ja Israelin perseen-nuolijoita. Te kylvätte vihaa, katkeruutta, pelkoa ja epäluuloja, hyvää naapuriamme kohtaan. Lopettakaa Suomensyönti ja syökääPaskaa, se on teidä evästänne rotat.
Ajattelu ja ymmärtäminen on jätettävä niihin sopivia kykyjä omaaville.
Suomen politiikot ovat huomanneet että asepalveluun tulevat
ikäluokat pienenevät . Varuskuntia ja henkilökuntaa tarvitaan vähemmän.
Putin toimii kuten kuka tahansa isänmaansa etuja ajava toimisi,
NL:n hajoamisen jälkeen Venäjän armeija on jäänyt jälkeen teknologiassa ja varustelussa. 20 vuotta armeijassa on säästetty, nyt uusitaan .
Suomi ei ole Venäjälle turvaillisuusuhka, eikä Venäjällä ole mitään syytä hyökätä Suomeen.. .
Suomi kelpaisi NATO.lle laskujen maksajaksi, NATO on USA:n työkalupakki .
Noista radiotaajuuksista sovitaan kansainvälisesti. Uudet " linkkimastot" eivät saa häiritä aikaisemmin sovittujen taajuuksien käyttöä.. Ennen tuota 100 kilometrin matkaa, suoja-alue oli vielä suurempi, tiedot löytyvät netistä.
Minkä sotilaallisesti merkittäviän kohteiden läheisyydestä on ostettu paljon maata ,. Olkiluodon vai Loviisan ?
Koskaan ei jaksa olla ihmettelemättä suomalaisten impivaaralaisten maailmankuvaa, ikään kuin Suomi olisi maailman keskipiste ja ikään kuin hyttyssarjassa painiva Suomi pärjäisi mahtimaa Venäjälle asevarustelussa, vastakkainasettelussa.
Suomen pitää pitää hyvät sotilaalliset, kaupalliset ja poliittiset suhteet Venäjään. Sillä tavalla meistäkin tulee vahvempi valtio ja suomalaiset voivat hyvin.
Kestää vaan aikansa ennen kuin tämä viesti tajutaan peräkylissä, metsäläismajoissa ja nukkumalähiöissä.
Valitettavasti totta. Pitäis aina taapertaa jalat maassa voujkaajienkin.
Puolin ja toisin.
Nyt Iltalehtikin on sitä mieltä, että Venäjän varustautuminen on suuri riski Suomen turvallisuudelle.