Nuoret mitään koulutusta tarvitse, työnantajat hoitaa sen puolen. Suomesta ollaan jälleen tekemässä luokkaerojen maata. Hämmästyttävää, kuinka paljon tuhoa on tehty niin pienessä ajassa ja hallituskausi on vasta alkamass..
Ammattikoulut alas, hallituksen
linja..
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Nuorten saama ammattikoulutus ei anna taitoja koko iäksi ja lisäksi suuri osa ammateista katoaa kokonaan parissakymmenessä vuodessa. Myöskään työvoiman kysyntää eri aloilla ei kyetä ennustamaan, joten kyllä ammattikoulutus on uusittava tämän päivän tarpeita paremmin vastaavaksi.
Koska aikuiskoulutuskeskukset joutuvat jo tällä hetkellä kouluttamaan suuren osan suomalaisista uudelleen tietojen vanhentumisen, ammatin häviämisen ja työttömyyden vuoksi, olisi syytä ottaa asia koko koulutusjärjestelmän lähtökohdaksi. Nuorille annettaisiin peruskoulutus haluttuun ammattiin jokseenkin nykyiseen tapaan parissa vuodessa, mutta huolehdittaisiin täydennyskoulutuksesta hyvissä ajoin ja annettaisiin mahdollisuus ammatin vaihtamiseen kesken työuran ilman suuria taloudellisia uhrauksia.
Kyllä siihen työnantajiakin tarvitaan, sillä heillähän on paras tieto, minkälaista koulutusta tarvitaan ja mielestäni olisi aivan kohtuullista, että osallistuvat myös aikuiskoulutuksen kustannuksiin.