Tanssinopettajien seksirikosjuttu laajenee
julkaistu tänään 23.2.
Pirkanmaan käräjäoikeus on jatkanut seksuaalirikoksista epäiltynä olevan tanssinopettajan vangitsemista. Epäilty on ollut vangittuna jo pari viikkoa.
Pirkanmaan käräjäoikeus päätti jatkaa torstaina miehen vangitsemista myös kahden uuden rikosilmoituksen pohjalta. Miestä epäillään esimerkiksi useista raiskauksista ja törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä.
Pirkanmaalaisen tanssikouluyrityksen työntekijöistä ainakin kaksi on tällä hetkellä vangittuna.
Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Jari Kinnusen mukaan poliisille on tullut päivän aikana toistakymmentä uutta ilmoitusta mahdollisista seksuaalirikoksista.
YLE Tampere

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä mieltä Timo Soini on näiden katolilaisten touhuista?
Miten tämä sinun mielestä Uskontoon liittyy?