Alussa Jumala loi taivaan ja maan

2 Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.

2 And the earth was without form, and void; and darkness was upon the face of the deep. And the Spirit of God moved upon the face of the waters.

Nyt tiedän mitä tarkoittaa pimeys oli syvyyden päällä.

Kun ihminen lukee tätä maasta käsin, niin mitä on syvyys?
se on meille kuin kuoppa maassa, syvä hauta, mutta mitä sillä todennäköisesti tarkoitetaan, on avaruus.

Avaruus on loppumattoman syvä ja pimeys, musta on peittämässä sen syvyyttä, jotta emme voi nähdä sen pohjaa, sillä se on pohjaton.
Siksi pimeys oli syvyyden kasvojen päällä.

Mitä mieltä olette?
katsokaa vaikka kuvia maasta, mitkä ovat otettu avaruudesta käsin.
13139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mennääs alkukieleen. Alkukielen sana "syvyys" on תְהוֹם [tehoom] ja se tarkoittaa syvää merta tai pohjavettä, joten valitettavasti hypoteesisi kaatuu tähän.

Sen sijaan "pimeys" voisi viitata avaruuteen. Muista, että ennen aurinkoa ei ollut muuta kuin pimeyttä. Edes avaruutta ei erottanut. vastaavasti maan päällä ei ollut kuin vettä, koska maata ei vielä ollut. "Veden päällä oli pimeys" on oikein hyvä suomennos.

Tälle tielle ei kannata lähteä, jos ei osaa hepreaa.

Äänestä
  • Merkitys

    1) deep, depths, deep places, abyss, the deep, sea

    1a) deep (of subterranean waters)

    1b) deep, sea, abysses (of sea)

    1c) primeval ocean, deep

    1d) deep, depth (of river)

    1e) abyss, the grave

    Hauta.
    kun ihminen on haudassa, millaisessa syvyydessä ihminen on?
    kuuden jalan syvyydessä, siellä on ruumis, mutta ruumiista poistunut henki ei ole enää materiaalisten asioiden ja mitattavien asioiden maailmassa.
    miten kertoa näistä mittaamattomista asioista mittaaville ihmisille?

    Äänestä

  • Muista sinäkin, että valo oli ennen kun luotiin aurinko.
    Ensimmäinen valo tuli sanoista, tulkoon valo.

    Aurinko luotiin neljäntenä päivänä erottamaan valon pimeästä.

    Äänestä

  • 3+20 kirjoitti:

    Muista sinäkin, että valo oli ennen kun luotiin aurinko.
    Ensimmäinen valo tuli sanoista, tulkoon valo.

    Aurinko luotiin neljäntenä päivänä erottamaan valon pimeästä.

    ja luomispäiväkään ei tainnut olla nykyisen vuorokauden mittainen.

    Äänestä

  • Jeppe. kirjoitti:

    ja luomispäiväkään ei tainnut olla nykyisen vuorokauden mittainen.

    Itse katsoisin että ihmisen päivä on eri kuin jumalan päivä.

    Yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.

    monet sanovat että maa on noin 6000 vuotta vanha, ja tämä on laskettu siitä kun adam luotiin, sillä hänen ikänsä on laskettu ja jälkipolvet.
    eli jos adam olisi nyt 6000 vuotta niin maa ja taivas olisi 6000 vuotta 6 päivää.

    Tärkeä on mielestäni, että luomisessa kerrotaan jumalan työstä kuinka hän loi.
    todennäköisesti myös koska jumala loi ensimmäisenä päivänä maan ja taivaan ja valon ja eroitti sen pimeydestä. Tämä on jumalan päivä, ei ihmisen päivä.
    Ihminen on pieni kuva jumalasta, meidän päivämmekin ovat lyhyemmät.
    Mutta jos olisimme jumala taivaassa, se voisi tuntua meille päivältä kun luomme planeetan ja käskemme sen kasvamaan ruohoa ym.
    ja vielä, jos tarkemmin katsomme, jumala ei sanonut olkoon tai tulkoon maahan ruohoa jotta ruoho olisi ilmestynyt vaan KASVAKOON. jos aika olisi esim. 1000 vuotta, niin siinä ajassa ehtisi kasvaa todella paljon metsää, ruohoa ja kasveja.

    Näin on ja 6000 vuotta on ihmisen laskema aika laskettuna sukupolvi isästä poikaan joka silloisessa nimityksessään saattoi todellisuudessa tarkoittaa nyt samaa kuin Jeesus on Daavidin poika.

    Äänestä

  • Jeppe. kirjoitti:

    ja luomispäiväkään ei tainnut olla nykyisen vuorokauden mittainen.

    Ei todellakaan. Päivä=aikakausi, vaikka miljardi vuotta. Miten miljardin olisi voinut selittää ihmiselle joka osasi laskea vain sormet ja varpaat?

    Äänestä

  • 3+20 kirjoitti:

    Muista sinäkin, että valo oli ennen kun luotiin aurinko.
    Ensimmäinen valo tuli sanoista, tulkoon valo.

    Aurinko luotiin neljäntenä päivänä erottamaan valon pimeästä.

    Ja eikös olekin hassua että kasvit luodaan 3. pv, jolloin ei ollut vielä aurinkoa.

    Ja ennen sitä yöt ja päivät ne vain vaihtuu vaikka ei aurinkoa olekaan...

    Äänestä

  • efjkwgjgfoijiofe kirjoitti:

    Ei todellakaan. Päivä=aikakausi, vaikka miljardi vuotta. Miten miljardin olisi voinut selittää ihmiselle joka osasi laskea vain sormet ja varpaat?

    Jos 1 päivä kesti mrd v. miten 3. päivänä luodut kasvit kesti 4. päivään asti jolloin vasta tuli aurinko?

    Äänestä

Sanavalinnat, miksi kasvot?

Kasvoista yleisesti tunnistetaan esim ihmiset toisistaan.
Kuka on nähnyt syvyyden kasvot sillä ne ovat pimeydellä peitetty?
Kuka on päässyt sen rajalle näkemään mitä se on?
syvyyttä ei voi nähdä, emme voi tunnistaa sitä näkemällä.
kaikissa asioissa ei voi silmiin luottaa, syvyys on koettavissa hengessä ja esim ajatusten kanssa voimme kokea äärettömyyden jatkuvuuden jne.

Äänestä

Sanan ulottuvuus.
Kirjoituksista voi todeta, että ensimmäisessä jakeessa on ulottuvuutta kauas taakse nykyisen taivaan ja maan luomisen.
Josta todistaa Pietari; taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen 2Piet.3:5,6.
Tässä ei ole kyseessä Nooan aikuinen vedenpaisumus, koska sen jälkeenkin on sama taivas ja maa, kasvillisuus, eläimet ja ihmis-suku.
Pietari jatkaa; mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle.

Maa ja taivas olivat siis kaoottisessa tilassa ensimmäisen vedenpaisumuksen jälkeen; ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
Vasta sitten maata tuli näkyviin kun Jumala sanoi; kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin, 1:9.

Äänestä
  • Ei se ihan noin päin mennyt.
    Maalla oli ensin kaasukehä kuten Venuksella nykyään ja se satoi aikoinaan alas ja meret syntyivät.
    Vesi peittää koko maan pinta-alasta 71% mutta ei ole ollut tilannetta, jolloin koko maa olisi ollut veden peitossa.
    Toisaalta maa ja aurinko on samaa ikäluokkaa 4,7 miljardia vuotta.

    Ensin oli siis kiviplaneetta ja sitten tuli valkeus eli aurinko syntyi
    (tai toisinpäin)

    Kattokaa Wikipediasta hakusanalla maa ja sieltä kohdasta synty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

3+20 kirjoitti:

2 Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.

2 And the earth was without form, and void; and darkness was upon the face of the deep. And the Spirit of God moved upon the face of the waters.

Nyt tiedän mitä tarkoittaa pimeys oli syvyyden päällä.

Kun ihminen lukee tätä maasta käsin, niin mitä on syvyys?
se on meille kuin kuoppa maassa, syvä hauta, mutta mitä sillä todennäköisesti tarkoitetaan, on avaruus.

Avaruus on loppumattoman syvä ja pimeys, musta on peittämässä sen syvyyttä, jotta emme voi nähdä sen pohjaa, sillä se on pohjaton.
Siksi pimeys oli syvyyden kasvojen päällä.

Mitä mieltä olette?
katsokaa vaikka kuvia maasta, mitkä ovat otettu avaruudesta käsin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu