Kaavakkeella, ei kasteella, kirkon jäseneksi.

Ajat muuttuvat.

Kun Ruotsin kirkossa tajuttiin, että luterilaissa perheissä oli valtavasti lapsia, joita ei ollut kastettu eikä aiottukaan kastaa, siellä siirryttiin ottamaan ihmiset kirkon jäseniksi ilmoituskaavakkeen avulla.

Kastamattomien lasten vanhemmille lähetettiin kotiin esitäytetty kaavake varustettuna palautuskuorella ja maksetulla postimaksulla, jotta saatiin lapsetkin mahdollisimman helpolla kirkon jäseniksi.

Sen jälkee alettiin tietysti myös pohtia luopumista perisyntiopista, joka on ollut kasteen toimittamisen edellytys. Suomessa ollaan ihan kohta menossa samaan:
* * *

Kun luterilaisen kirkon päättäjät hyväksyivät naispappeuden runsas 25 vuotta sitten, jotkut ehtivät ennustaa seuraavaksi homoseksuaalisuuden hyväksymistä. Silloinen kirkon johto tuohtui tällaisesta ja vakuutti, ettei yksi asia johda toiseen.

Nyt me olemme tässä, ja moni kysyy, mistä keskeisestä opin kohdasta kirkko luopuu seuraavaksi.

Olemme usein katsoneet länteen, Ruotsin suuntaan selvyyttä saadaksemme. Miksi emme tekisi niin nytkin? Onhan sieltä meille tarjolla jo seuraava ehdotus yhden keskeisen opinkohtamme muuttamiseksi.

Viime syksynä Ruotsin piispat julkaisivat kirjeen ”Leva i dopet”, joka on nostattanut laajan keskustelun. Muutospaineiden alla on kaste, ennen kaikkea ymmärrys siitä, mistä kasteessa on kysymys.

Asia alkaa olla ajankohtainen myös meillä. Helsingin piispa Irja Askola ilmaisi alkuvuodesta syvän huolensa siitä, että Helsingin seurakuntayhtymässä yli 500 sellaista kotia, joiden vanhemmista ainakin toinen kuuluu kirkkoon, ei vuonna 2011 kastattanut lastaan.

Ruotsissa tähän keskusteluun liittyy elimellisesti kastekaavan kohta, jossa rukoillaan kastettavan vapautumista pimeyden voimista. Tämä puolestaan liittyy kirkon ymmärrykseen perisynnistä. Osa Ruotsin kirkon papeista vastustaa vahvasti ajatusta, jonka mukaan lapsi olisi jo syntyessään perisynnin alainen ja että hänen puolestaan on rukoiltava vapautumista pimeyden voimien vallasta.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan profeetta ennustaakseen, että tämä kysymys nousee esille myös Suomessa. Nykyisen yhteiskunnallis-filosofis-kirkollisen ajattelun mukaan alkaa olla todella vaikeaa uskoa ja opettaa perisyntiä. Esille nousee myös kysymys näkemyksestämme, onko kaste välttämätön pelastukseen.

Nyt nuo runsaat 500 kastamatonta lasta, joiden vanhemmista ainakin toinen kuuluu luterilaiseen kirkkoon, ovat perinteisen opetuksemme mukaan pelastuksen ulkopuolella. Jeesuksen oman sanan mukaan hän, joka uskoo ja saa kasteen, on pelastuva (Mark 16:16). Kristillisten kirkkojen yhteinen näkemys on aina ollut se, että vaikka kasteen ajankohdasta ja sisällöstä on väitelty, sen välttämättömyyttä ei ole koskaan kiistetty.

Kirkkomme kaiken aikaa muuttuva opetus joutuu kohtaamaan uuden haasteen. Jokainen, joka kuunteli runsas viikko sitten uuden Espoon piispan juhlallista vakuutusta, kuuli, että piispan tehtävänä on huolehtia, että sakramentit toimitetaan oikein. Onko kirkkomme kehityksessä seuraavana kasteen merkityksen väheksyminen? Onko se kirkkomme seuraava askel vuosituhantisesta ymmärryksestä luopumisessa?
http://www.sana.fi/paakirjoitukset/mita_ruotsi_edella_sita/?session=35127644

7

89

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kastamaton

      Annetaan lapsille uskonnonvapaus. Aikuisina he osaavat itse päättää tarvitsevatko he luterilaisen lahkon rituaaleja.

      • Pelastakaa lapset!

        Lapsia on suojeltava sielunviholliselta. Eivät pienoiset tiedä, mitkä pimeyden voimat heitä koko ajan uhkaavat, niin kuin kaikkia meitä.


    • kannattaa erota

      Olisi hyvä myös vaatia, että jäseneksi liittyvä itse allekirjoittaa liittymislomakkeen.

      Olen aina ihmetellyt sitä, että miksi minun aikoinaan piti henkilökohtaisesti käydä eroamassa kirkosta, vaikka en ollut itse kirkon jäseneksi koskaan edes liittynyt.

    • mathetes

      Kommenttia - ajat muuttuvalle

      Kirjoitit:
      >>Esille nousee myös kysymys näkemyksestämme, onko kaste välttämätön pelastukseen.

      • ..............

        Joka ei synny vedestä ja Hengestä, ei pelastu.


        Jatka edelleen eksyttämistä.....on ihme ja kumma jos Jumala ei jossain vaiheessa puutu sinunkin eksyttäviin kirjoituksiin.


        SINÄ pilkkaat kastetta, ja sen myötä Jumalan Armoa.


      • mathetes
        .............. kirjoitti:

        Joka ei synny vedestä ja Hengestä, ei pelastu.


        Jatka edelleen eksyttämistä.....on ihme ja kumma jos Jumala ei jossain vaiheessa puutu sinunkin eksyttäviin kirjoituksiin.


        SINÄ pilkkaat kastetta, ja sen myötä Jumalan Armoa.

        "Vesi" on Raamatussa monessa kohtaa "Jumalan Sanan synonyymi"!
        Et vissiin tiennyt sitä! Kannattaa tutkia Raamatun sanaa hieman kattavammin!

        Kirjoitit:
        >>SINÄ pilkkaat kastetta, ja sen myötä Jumalan Armoa. >on ihme ja kumma jos Jumala ei jossain vaiheessa puutu sinunkin eksyttäviin kirjoituksiin.


    • ------/--------

      Ruotsin piispoista on noin puolet vapaamuurareita. Valansa viimeises asteen vapaamuurarit tietävät olevansa luciferin palvelijoita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      73
      1187
    2. Kuinka lähellä hän asuu?

      🤗
      Ikävä
      71
      1132
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      70
      943
    4. 95
      859
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      757
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      745
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      25
      659
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      659
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      54
      656
    10. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      590
    Aihe