Hallituksen avoimuutta vakuusasiassa ;)

Julistetaan salaiseksi koko paska. Kovin on edistyksellistä tämä nykyhallituksen avoimuus joka vahvistaa rehellisyyttä ja uskottavuutta suomalaisessa päätöksenteossa.

Aika uskomatonta, mutta näköjään totta. Tämä hallitus voi näköjään puuhata ja tehdä aivan mitä tahansa, välittämättä mistään. Suurta ihmetystä lisää, että esim tuosta Kreikka-vakuuksien salaamisesta, kuntaliitoskartasta variskuntien lopettamisesta jne. jne. Ei ole kukaan muu kiinnostunut kuin PerusSuomalaiset.

Onko tosiaan niin, että kaikki muut paitsi PerusS luottaa silmittömästi noihin hallituksen ja siellä olevien ketkupuolueiden kykyyn ja haluun tehdä SUOMEN ja SUOMALAISTEN etujen mukaisia päätöksiä - jos näin olisi, miksi niitä pitäisi salata.
Olisiko aika kansalaisten herätä, ja kysyä mistä oikein on kysymys. Kyllä pitää olla luottamis hirvittävä, kun tuon politikkolauman antaa pimennossa päättää omasta, lapsiensa ja lapsenlapsiensa tulevaisuudesta.

PerusSuomalaisista voi olla puolueena montaa mieltä, mutta tämä hallituspuolueiden salailu ja kähmintä on saanut useat ystäväni tekemään päätöksensä liittymisestä puolueeseen ja antamalla äänensä sille, vaikka sitten hieman erikoisia tyyppejä puolueessa pörräisikin mielipiteineen. Kuitenkin toiminta tuntuu huomattavasti vähemmän vahingolliselta kuin hallituspuolueiden salaileva kähmintä ja valehtelu.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämä on sitä Kataisen hallituksen avoimuutta. Kansa pidetään pimennossa, mutta nyt se ei enää onnistu.

Äänestä
  • niin pimennossa pidetään että salassa pidettävää sopimusta ei suostuta kääntämään suoomeksi, tämä on sitä Kataisen avoimuutta.

    Äänestä

  • salassa kaikki kirjoitti:

    niin pimennossa pidetään että salassa pidettävää sopimusta ei suostuta kääntämään suoomeksi, tämä on sitä Kataisen avoimuutta.

    ja kansan aliarvioimista, ylimielisyyttä, josta katainen ei ole vieläkään päässyt eroon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maxwell Mark kirjoitti:

Julistetaan salaiseksi koko paska. Kovin on edistyksellistä tämä nykyhallituksen avoimuus joka vahvistaa rehellisyyttä ja uskottavuutta suomalaisessa päätöksenteossa.

Aika uskomatonta, mutta näköjään totta. Tämä hallitus voi näköjään puuhata ja tehdä aivan mitä tahansa, välittämättä mistään. Suurta ihmetystä lisää, että esim tuosta Kreikka-vakuuksien salaamisesta, kuntaliitoskartasta variskuntien lopettamisesta jne. jne. Ei ole kukaan muu kiinnostunut kuin PerusSuomalaiset.

Onko tosiaan niin, että kaikki muut paitsi PerusS luottaa silmittömästi noihin hallituksen ja siellä olevien ketkupuolueiden kykyyn ja haluun tehdä SUOMEN ja SUOMALAISTEN etujen mukaisia päätöksiä - jos näin olisi, miksi niitä pitäisi salata.
Olisiko aika kansalaisten herätä, ja kysyä mistä oikein on kysymys. Kyllä pitää olla luottamis hirvittävä, kun tuon politikkolauman antaa pimennossa päättää omasta, lapsiensa ja lapsenlapsiensa tulevaisuudesta.

PerusSuomalaisista voi olla puolueena montaa mieltä, mutta tämä hallituspuolueiden salailu ja kähmintä on saanut useat ystäväni tekemään päätöksensä liittymisestä puolueeseen ja antamalla äänensä sille, vaikka sitten hieman erikoisia tyyppejä puolueessa pörräisikin mielipiteineen. Kuitenkin toiminta tuntuu huomattavasti vähemmän vahingolliselta kuin hallituspuolueiden salaileva kähmintä ja valehtelu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu