Kohta ihan kohta Suomikin " sossu mallissa "
Miksi sosialistit saa panna maan kuralle ?
Eikö tuo nyt olla jo nähty useita kertoja, ei sosiliteja maan johtoon.
Hallitus nyt nurin ja osaavaa porukkaa tilalle.
Virkamies hallitus ainakin syksyyn saakka.
Pia Viitanen, Jutta Urpilainen, Kuseniina, Ex piispa..huh...
Siinä sdp johto.
Kokoomus asianajajat ajaa etupäässä omia etujaan.
-Siinä kirjo.
Eduskunnassa tunteet ovat tänään pinnassa ja puheet värikkäitä, kun kansanedustajat pääsevät keskustelemaan Jyrki Kataisen (kok) hallituksen Kreikka-tiedonannosta.
Jos hallituksen esitys Kreikan toisesta apupaketista menee läpi, Suomen vastuut euroalueen velkakriisin hoidossa kasvavat runsaat 6,6 miljardia euroa ja saavuttavat yhteensä yli 27 miljardin euron tason.
Summaa on vaikea havainnollistaa, mutta sillä saisi ostettua esimerkiksi 450 000 uutta E-sarjan mersua (kappalehinta 60 000 euroa).
Uutta riihikuivaa rahaa Kreikan toisessa apupaketissa on valtiovarainministeriön viime perjantaina julkistetun laskelman mukaan vajaat 2,3 miljardia euroa. Se on suurin yksittäinen summa, jonka suomalaiset veronmaksajat ovat lähettäneet Eurooppaan kohta pari vuotta akuuttina jatkuneen velkakriisin aikana.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuo hallitus tuohoaa tämän maan lopullisesti. Hajoittakaa se välittömästi järjen nimissä!
Tyhjää räksyttävä Kana-auli tietää varsin varmasti aivan hyvin että Suomessa on tälä hetkellä Kokoomusjohtoinen hallitus ja valtiovarainministeriökin on Kokoomuksen hallussa.
Kaikki mitä muut hallituksen apupuolueet tekevät tai sanovat ovat itse asiassa Kokoomuksen tahtotilan mukaisia. Olihan se apupuolueilla hallitukseen pääsyn edellytyskin, että muut puolueet totetuttavat Kokoomuksen politiikkaa.
"Uutta riihikuivaa rahaa Kreikan toisessa apupaketissa on valtiovarainministeriön viime perjantaina julkistetun laskelman mukaan vajaat 2,3 miljardia euroa. Se on suurin yksittäinen summa, jonka suomalaiset veronmaksajat ovat lähettäneet Eurooppaan kohta pari vuotta akuuttina jatkuneen velkakriisin aikana."
Tämän 2,3 miljardia euroa suomalaiset ja eurooppalaiset veronmaksajat laittavat joka ikinen vuosi suomalaisten talikkokommunistien maataloustukiin, joten ei kyse ole mitenkään erityisen suuresta menoerästä.
Pitäskö vielä Känän mielestä lopettaa ruuan tuotantokin Suomesta