M.Ilkka Ojakkala

Kuka tietää/tuntee henkilön M.Ilkka Ojakkalasta, joka lähettelee tutnemattomille ihmisille kirjekuoressa jotain epämääräisiä lappusia? Ei vissiin oo ihan kaikki palikat kohdillaan tällä ihmisellä. itse asun Pirkanmaalla eikä ole kovinkaan mukava saada tuntemattomalta ihmiseltä noinkin erikoista postia. Mm. homoista/lesboista ja jostain gsm ym. säteilyn vaarallisuudesta. Lähettelis tutuillensa kirjeitä, koin aika uhkaavaksi tuon kirjeen.
216544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Hän on hieno mies.

Äänestä

Myös Satakuntaan tullut samanlainen kirje. Eikä ensimmäinen kerta, vuosi sitten tuli myös kirje kyseiseltä herralta. Todellakin kiinnostaa tietää miksi lähettelee tuntemattomille ihmisille kirjeitä.

Äänestä
  • Minulle tuli myös tänään kirje ja ihmettelen todella mistä on saanut osoitteen jne. ja miten valikoi postin saajat. Melkoisen häiritsevää.

    Äänestä

Meille tänne hoitolaan tuli tänään kyseiseltä Ilkalta postia, kuoressa oli terapia ja muut humpuuki hoidot.
Taitaa olla parasta kun kaikki vie poliisille nämä kortti/ kirjeet. sisältö on outoa ja loukkaavaa, homoista ja lespoista ja synnistä.
Emme täällä ainakaan tiedä että meistä kukaan olisi homo tai lespo.
Olisiko Ilkan kortit sekaisin, vai mitä haluaa.
Outo on Ilkka, toivotaan että saa apua.

Äänestä
  • Meille tänne Pohjanmaalle tuli kanssa tänään kyseiseltä hlöltä ihmeellinen kirje. Siinä oli uskonnollista tekstiä ja mukana lehtisuikale räävittömiltä sivuilta. Ei ole kiva saada tällaisia kirjeitä. Onko teille selvinnyt kuka hlö on ja miksi näin tekee?

    Äänestä

Siis asuuko tänä ko henkilö Ojakkalassa, Vihdissä??

Itse asun Ojakkalassa enkä ole moisesta tyypistä kuullut!

Äänestä

Mina olen saanut hanelta mita oudoimpia kirjeita tanne Seattleen asti. Todella hairitsevia. Ilmoitin kirjeista liittovaltion poliisille ja heilla oli tietoa myös muihin maihin lähetetyista hairintakirjeista. Kansainvalisin poliisitoimin tullaan varmasti tekemaan loppu tasta hairinnasta.

Äänestä
  • Käsittämätön ko. henkilön kirje oli löytänyt myös tänne. Nimi on ilmeisesti poimittu mediasta.
    Henkilö on ilmiselvästi henkisesti häiriintynyt häiriköijä, jolle uskonnolliset/hengelliset asiat ovat
    Jos kyseessä olisi lainkaan varteenotettava henkilö jolla olisi miestä seistä ajatustensa takana, hän esiintyisi omalla nimellään ja yhteystiedoilla. Tuollainen ihmisten pommittaminen "nimettömillä kirjeillä" on ala-arvoista käytöstä, mitä ei selitä mikään muu kuin jonkinasteinen jälkeenjääneisyys.

    Äänestä

Trolli vauhdissa. Tykkäätkö kirjoitella itsesi kanssa, idiootti jonka Viiperinpyörä jauhaa tyhjää.

Äänestä

Myös minä sain M. Ilkalta Ojakkalasta (Vihti) kirjeen nimelläni. Onko kysymyksessä uskon lahko, homoihin kohdistuva viha tai muu vastaava kamppanjointi. En edes asu kovin lähellä Ojakkalaa enkä ole julkisuuden hankilö. Aletaan siis selvittää, kuka on kirjeiden takana vai onko nimi keksitty. Poliisi voisi sen myös tehdä. Nämä ovat vaarallisia.

Äänestä

Lähetän niin paljon postia kuin parhaaksi näen.
Pitäkää lampunsärkijät turpanne kiinni.

Äänestä
  • M. Ilkka!

    Säälittävää lähetellä lappusia tuntemattomille. Tule rohkeasti oven taakse, niin keskustellaan! Jos jatkat noiden naurettavien lappujen lähettämistä, niin laittaisit edes oikean nimesi alle! Et siis luultavasti uskalla seistä tyhjien sanojesi takana!

    Äänestä

  • Lapsukaiset kirjoitti:

    M. Ilkka!

    Säälittävää lähetellä lappusia tuntemattomille. Tule rohkeasti oven taakse, niin keskustellaan! Jos jatkat noiden naurettavien lappujen lähettämistä, niin laittaisit edes oikean nimesi alle! Et siis luultavasti uskalla seistä tyhjien sanojesi takana!

    Ei se uskalla vieläkään! Ei hän viitsi kertoa muille kun on sairas, mikä se nimi on. Hullun lappuja lähetellään vieläkin.

    Äänestä

Luulisin että Ilkka on kaappihomo joka sekonut kun ei oo uskaltanut tulla ulos. Raamattu pitää kaapin ovet lukossa ns. Itse en ole ikinä lukenut kirjeitten sisältöä, huomannut vaan että täynnä turhaa paskaa. Tunnistan ne nykyään heti ja ne menee saman tien roskiin. Mutta kun on näin paljon häiritty ihmisiä niin vissiin pistän seuraavan poliisille. Harmi että oli pseudonymi, saunan taakse olis muuten viety.
Uskonto on lapsellinen intohimo kosmiseen nallekarhuun...

Äänestä

Ilkka ? Persujen paikallinen merkkihenkilö

Äänestä

Ilkka ? Hänhän on paikallinen persujen merkkihenkilö
Aika erikoisia kannanottoja. Toisaalta ei yllätä

Äänestä

Tyyppi on taas aktivoitunut, sain tänään kirjeen...

Äänestä

En tunne tai tiedä, mutta työkaveri sai juuri m.Ilkka nimellä samasta asioista kirjeen... joka oli täynnä käsin kirjoitwttua lisäystä joihinkin lehdistä leikattuihin viesteihin. Juu tuskin on päässä kaikki ruuvit kohdallaan.

Äänestä

Sama juttu, kirje tuli tänään työpaikalle omalla nimelläni. Aktivoitunut siis...

Äänestä

vantaan hakunilassa vaikuttava taajuuspoliisi M ilkka ojakkala (OH5MD) on vasikka!

Äänestä
  • Onko hänen sukunimi Ojakkala vai Martikainen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


k kirjoitti:

Kuka tietää/tuntee henkilön M.Ilkka Ojakkalasta, joka lähettelee tutnemattomille ihmisille kirjekuoressa jotain epämääräisiä lappusia? Ei vissiin oo ihan kaikki palikat kohdillaan tällä ihmisellä. itse asun Pirkanmaalla eikä ole kovinkaan mukava saada tuntemattomalta ihmiseltä noinkin erikoista postia. Mm. homoista/lesboista ja jostain gsm ym. säteilyn vaarallisuudesta. Lähettelis tutuillensa kirjeitä, koin aika uhkaavaksi tuon kirjeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu