Smartxide-kokemus

Kirjava nainen

Nyt on neljä päivää koko kasvojen Smartxide laserkäsittelystä ja ajattelin jakaa kokemuksiani.

Olen 40 nainen ja eniten häiritsi silmien alapuolella olevat pikkurypyt sekä koko kasvojen kirjavuus. Oli siis pigmenttiläiskiä ja couperosaa.

Ensin laitettiin puudutusainetta 40 minuutiksi. Itse toimenpide kesti 15-20 minuuttia. Sattui vähemmän kuin luulin. Joissakin kohdissa nipisteli ja poltteli enemmän - esim. silmien ja sierainten ympärillä. Ja toimenpiteen jälkeen poltteli aika lailla. Jäämaski tuli tosi tarpeeseen. Koko ajan kyseltiin, että miltä tuntuu ja sattuuko jne

Naama oli punapilkkuinen (ja ruudullinen) ja alkoi heti turvota. Mutta seuraava aamu vasta paha olikin. Silmät turposi melkein kiinni ja koko naama oli aika iso. Kirvelikin jonkin verran, mutta särkylääkkeet auttoi. Huuhtelua 3 x päivässä viileällä vedellä ja bepantenia reilusti pintaan. Kuiva ja karhea iho. Mies kutsui Mervi Tapolaksi..

Päivä 2: Edelleen kovin turvoksissa. Iho kuiva ja karhea. Ihoa lähti pikkupisteinä jo joistakin kohtaa. En mennyt ulos.

Päivä 3: Turvotus laskenut. Ruudullisuus leukaperiä lukuunottamatta hävinnyt. Kuiva ja karhea iho. Kutisee

Päivä 4: Iho näyttää kauniilta ja raikkaalta tasaväriseltä. Nenässä ja silmien ympärillä kuivaa ihosolukkoa, tummia pisteitä, näyttää pisamilta. Silmien ympärillä ei näy ollenkaan entisiä ryppyjä. Punoitus on tosi vähäistä tai sit olen normaalistikin punakka.

Tällä hetkellä fiilis hyvä. Tuntuu kannattavalta investoinnilta. Vähän pelottaa, miten onnistun suojaamaan auringolta, ettei tule pigmenttiläiskiä.

Paikka oli Clinic Estetic, josta pelkkää positiivista sanottavaa tähän asti. Tai jos jotain negatiivista, niin oli kovin vaikea saada sieltä ketään puhelimitse ensin kiinni. Mutta konsultaatio ja ajanvaraus sujui sitten kuitenkin tosi hyvin. Siisti paikka ja kiva henkilökunta.

11

3354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mies 35!

      Kävin samoin eilen smartxide käsittelyssä. Olen 35v mies. Silmäpussit häirinneet jo vuosia. Otin siis vain alaluomiin. Puudutus kesti 45min ja itse toimenpide 10min. Ei sattunut juurikaan.
      Nyt aamulla iho tosi turvonnut, ei kipua. Antoivat 800 buranaa jota otetaan 3 kertaa päivässä. Bepanteenia samoin.
      Onneksi pitkä viikonloppu. Tuloksia voi katsella sitten ensi viikon alusta ja muutaman kuukauden päästä. Sanoivat tulosten olevan lopullisia vasta muutaman kk:n kuluttua.

      • Mies 35!

        Nyt melkein 2kk toimenpiteestä. Silmäpussit pienentyivät ja iho tasoittui hieman. Tosin sanoivat sen jatkuvan vielä 6kk toimenpiteen jälkeen. Sain kyllä 3 viikkoa laittaa silmäkulmiin peitevoidetta. Nyt kyllä on tasoittunut tosi hyvin. Aion vielä ensi vuonna uusia ja ehkä ottaa koko kasvoille. Kolmantena päivänä ei huomannut mitään kun laittoi peitevoidetta, joten helposti voi mennä esim. töihin. Kannattaa ajoittaa syksylle tai talvelle. Aurinkoa pitää välttää pitkään toimenpiteen jälkeen.


    • Reija M

      Kävin viikko sitten Smart Xide Dot laserissa tarjouksen houkuttelemana.(50% ale) Koska ihoni oli niin veltostunut ja ryppyinen. Nyt on tasan 2 viikkoa hoidosta. Kolme päivää olin vaan kotioloissa. Viikon päästä ihoni oli kouritunut ja upean hehkuva! Kasvot ja delkoltee maksoi 550 eur! Sen arvoista tulosta sain ! Kiitos hoitajalle. Heidän sivulla myös video mistä sain inspiraation tulla hoitoon http://clinicestetic.fi/smartxide-dot-laser/

    • Mies36

      Kävin vuosi sitten käsittelemässä alaluomet ja nyt viime pe käsiteltiin silmänympärykset kokonaan. Nyt lääkäri sanoi tekevänsä vähän kovemmalla teholla. Itse operointi ei kestänyt kauaa ja sain kipulääkkeet ja bepanthen voiteen mukaan. Seuraavat 2pv silmäluomet olivat todella turvonneet. 3. päivänä pystyi jo menemään mineraalipuuterin kanssa ulos.
      Nyt operaatiosta 6 päivä ja kyllä on hyvä tulos. Silmäpussit hävinneet ja todella sileä iho. Maksoin 500€. Edelleen punottaa, mutta mineraalipuuterilla voi helposti peittää. Suosittelen kyllä todella.
      Toisena päivälä alaluomista tihkui vähän vertä, mutta painelin paperilla, ja vuoto tyrehtyi. Kannatti käydä. Rasvaa täytyy edelleen laittaa paljon, mutta paksumpi bepanthen on todella hyvää. Todella lyhyt toipumisaika operaatioon nähden. Ensi vuonna taidan ottaa käsittelyn koko kasvojen alueelle.

      • 4+6

        Ole varovainen tulevaisuudessa hoidon kanssa, jos lääkäri ehdottaa hoitoa kovemmalla teholla. Netti on pullollaan tarinoita joissa kerrotaan laserkäsittelyn tuhonneen hoidossa käyneen ihon ja sulattaneen ihonalaisrasvan. Ainoa tapa korjata rasvakatoa, on rasvainjektiot.... Se on pitkä prosessi, koska suurin osa injektoidusta rasvasta ei pysy...
        Joillakin tuho on tullut ensimmäisellä kerralla, joillakin uusintakäsittelyssä, jolloin hoito on tehty voimakkaammalla teholla.


    • Mies36

      Hei ja kiitos tästä infosta! Onko mitään linkkejä ko. tarinoihin?
      Tosiaan aina varovaisuus mukana. Sitä ei kannata unohtaa. Vaikka kuinka turvallisia ovatkin nykyään nuo hoidot, niin aina tulee ylilyöntejä!

    • tehtyon

      Kyllä kuudentena päivänä hyvä tulos voi olla vielä pelkkää turvotustakin. Tuloksen näkee jos näkee vasta 3-6kk päästä.

    • TsempiäSofia

      Kävin 2 viikkoa sitten Smart Xide Dot laserissa samasta syystä, ihoni oli niin veltostunut . Nyt on tasan 2 viikkoa hoidosta. Pari päivää olin vaan töistä pois . 5- pvänä ihoni oli kouritunut ja myöskin upean hehkuva! Kasvot ja delkoltee maksoi 1000 eur, nyt..ei ollut alennusta.... , tammikuussa vasta ... Kiitos Sofialle myös, tsempiä,emme niin helppoja ollenkaan!!! Sivut oli hyviä toi video on selkeä http://clinicestetic.fi/smartxide-dot-laser/

    • aivankamala

      Naama järkyttävän näköinen turvonnut ja punaisen ruskea. Kauankohan tää kestää?

    • Espoo911

      Hei! Olen käynyt laserissa, että dermapenissä. Huomatkaa Ei dermarullassa, jota eräs paikka mainostaa dermapeninä!

      Dermapen hoitoja saa tehdä vain sairaanhoitajat. Laite on sähköinen, 12 neulainen suora lävistäjä. Näyttää vähän samalta kuin laseri ja tunnekin aika sama molemmissa. Ensimmäiset 2-4 tuntia naama on verisen punainen, sitten yhtä äkkiä ihosta tulee taas normaali huokosten sulkeuduttua. Iho kuoriutuu noin viikossa pois. Oikealla neulauksella saadaan sama tulos kuin laserilla. Kertoja täytyy vain olla muutama enemmän. Käytetään paljon aurinkoisissa maissa.

      Itse molemmat hoidot käyneenä, sain dermaPenillä heti näkyvän tuloksen Ei riskejä, jos tosiaan hoitaja tekee. Palautuminen 2-3 päivässä. Hinta n.120-190€. Kämp Spassa näyttää ainakin olevan kunnon laite... Voi tietysti olla, että 40v paikkeilla laser toimii puolestaan paremmin. Itselläni ei kyllä kertaakaan silmät turvonneet tai iho poltellut jälkeen päin. Tein plastiikkakirurgilla ja hoitajalla.

      Olen lisäksi kokeillut jageria. Sekin on tehokas punoitukseen. Siluetissa tein. Siellä kyllä aivan yli hinnoiteltu tämä toimenpide. Muissa ok hinta.

    • Anonyymi

      Minua kiinnostaa , milta näyttä rypyt 3-4 viikkon päästä ? elikkä silloin, kun turvotus laskee kokonaan🙂 4 päivän päästä rypyt näyttä paremmaltaa turvotuksen takia... kitos

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5895
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4007
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2966
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      250
      2017
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1984
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      142
      1771
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1743
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1549
    Aihe