Menstruoiva Anneli tarjosi torttua

Lukekaa itse. Annelilla on ollut mansikkapäivät ja sen kunniaksi Annelin kakkua on maisteltu koko eduskuntaryhmän miesten toimesta. Kuulemma Annelista jäi hyvä maku suuhun:

Anneli tarjosi mansikkakakkua
30.06.2004 14:49

Europarlamenttivaalien äänikuningatar Anneli Jäätteenmäki tarjosi toistaiseksi viimeisenä istuntopäivänään Suomen eduskunnassa ryhmän jäsenille ja lähimmille työtovereilleen mansikkakakkua.

Hän sanoi 17 eduskuntavuoden jälkeen tuntevansa haikeutta uusiin tehtäviin lähtiessään.

- Päällimmäisenä on hyvänolon tunne. Haluan kakun muodossa osoittaa kiitokseni työtoveruudesta ja EU- vaalikampanjassa tehdystä työstä, sanoi vaaleissa 149 105 äänestäjän luottamuksen saanut Anneli Jäätteenmäki.

Hän toivoi puheenvuorossaan Keskustan eduskuntaryhmän ja MEP- ryhmän välisen kanssakäymisen tiivistyvän entisestään nyt edessä olevalla kaudella.

Kakkua maistellut eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli sanoi Annelista jäävän suuhun hyvän maun. Hän myös toivoi ryhmän ja MEP-ryhmän yhteistyön tiivistyvän.

Jäätteenmäki sanoi viettävänsä kesällä paljon aikaa Lapualla, josta hän on äskettäin ostanut talon.

- Nyt minulla on ensimmäistä kertaa omaa maata. Mieheni on jo valmistautunut ainakin ruohonleikkuuseen, sanoi Anneli hymyillen.

Tapani Katila
11675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sen voisi muotoilla Annelille ja Oivalle yhteiseksi kunnianosoitukseksi *Keskustalaisen politiikan ylivertaisuuden puolestapuhujina kaikkeen muuhun maanpäälliseen verrattuna*
MenstruOiva Anneli tarjosi torttua.

Äänestä

Miten alas kepukaunainen voi mennä? Tässä jälleen yksi osoitus henkisestä tasosta, jonka avulla kepukaunaa kylvetään.

Äänestä
  • Jospa muotoillaan näin:
    Miten alas kepulainen voi mennä?
    Alarajaa sille henkiselle tasolle, johon kepulainen voi mennä, ei ole määritelty.
    Kylvämis- ja muut 'ammuu'siemennyshommat jätän suosiolla lestakepuleille.
    Ja kaikkihan muistamme että 'se K on rapakusta'.

    Äänestä

  • Mitä eroa noilla on? Kepukauna kohdistuu ainoastaan ja vain niihin paskanpuhujiin, jotka voivat loputtomasti jatkaa valehteluaan esim. Annelin puolesta. Keskustavastaisuus taas kohdi´stuu niihin henkilöihin, jotka ajavat yksipuolisesti vain keskustan tavoitteita ilman muiden huomioonottamista.

    Äänestä

  • Unto kirjoitti:

    Jyväkepujunttivaihoharhaiselle koko kepukaunainen teksti löytyy täältä. Annelin kuva mukana:

    http://www.keskusta.fi/apila/uutiset/?article_id=9898

    Siinäpä kepukaunaiselle Annelia hehkeimmillään. Suosittelen painettavaksi T-paitaan ja annettavaksi lahjaksi Keskusta-puolueelta jokaiselle Suomen kepukaunaiselle.

    Äänestä

  • kumarrus kirjoitti:

    Siinäpä kepukaunaiselle Annelia hehkeimmillään. Suosittelen painettavaksi T-paitaan ja annettavaksi lahjaksi Keskusta-puolueelta jokaiselle Suomen kepukaunaiselle.

    pala mansikkakakkua.

    Äänestä

  • Unto kirjoitti:

    Jyväkepujunttivaihoharhaiselle koko kepukaunainen teksti löytyy täältä. Annelin kuva mukana:

    http://www.keskusta.fi/apila/uutiset/?article_id=9898

    'mieheni on jo ainakin valmistautunut ruohonleikkuuseen'
    Ja mitäs se muuta kertoili, ai niin, oli ostanut Lapualta ladon..
    Juu ja kuvakin oli, heehheehh

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Mitä eroa noilla on? Kepukauna kohdistuu ainoastaan ja vain niihin paskanpuhujiin, jotka voivat loputtomasti jatkaa valehteluaan esim. Annelin puolesta. Keskustavastaisuus taas kohdi´stuu niihin henkilöihin, jotka ajavat yksipuolisesti vain keskustan tavoitteita ilman muiden huomioonottamista.

    'Keskustavastaisuus taas kohdi´stuu niihin henkilöihin, jotka ajavat yksipuolisesti vain keskustan tavoitteita ilman muiden huomioonottamista.'

    -Kerropa mitenkä kokoomus tai demarit ottavat keskustan huomioon ajamatta vain yksipuolisesti omaa etuaan?

  • sitten kirjoitti:

    !Demarivastaisuus taas kohdistuu niihin henkilöihin, jotka ajavat yksipuolisesti vain demareiden tavoitteita ilman muiden huomioonottamista.'
    Kaikki vouhottajat puolueista riippumatta aiheuttavat vastaisuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Unto kirjoitti:

Lukekaa itse. Annelilla on ollut mansikkapäivät ja sen kunniaksi Annelin kakkua on maisteltu koko eduskuntaryhmän miesten toimesta. Kuulemma Annelista jäi hyvä maku suuhun:

Anneli tarjosi mansikkakakkua
30.06.2004 14:49

Europarlamenttivaalien äänikuningatar Anneli Jäätteenmäki tarjosi toistaiseksi viimeisenä istuntopäivänään Suomen eduskunnassa ryhmän jäsenille ja lähimmille työtovereilleen mansikkakakkua.

Hän sanoi 17 eduskuntavuoden jälkeen tuntevansa haikeutta uusiin tehtäviin lähtiessään.

- Päällimmäisenä on hyvänolon tunne. Haluan kakun muodossa osoittaa kiitokseni työtoveruudesta ja EU- vaalikampanjassa tehdystä työstä, sanoi vaaleissa 149 105 äänestäjän luottamuksen saanut Anneli Jäätteenmäki.

Hän toivoi puheenvuorossaan Keskustan eduskuntaryhmän ja MEP- ryhmän välisen kanssakäymisen tiivistyvän entisestään nyt edessä olevalla kaudella.

Kakkua maistellut eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli sanoi Annelista jäävän suuhun hyvän maun. Hän myös toivoi ryhmän ja MEP-ryhmän yhteistyön tiivistyvän.

Jäätteenmäki sanoi viettävänsä kesällä paljon aikaa Lapualla, josta hän on äskettäin ostanut talon.

- Nyt minulla on ensimmäistä kertaa omaa maata. Mieheni on jo valmistautunut ainakin ruohonleikkuuseen, sanoi Anneli hymyillen.

Tapani Katila

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu