Viranomaiset salaavat yhä useammin yhteiskunnallisesti merkittäviä asiakirjoja, sanoo Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää. Hänen mukaansa julkisuuslain hyvät periaatteet on unohdettu. Muun muassa Suomen ja Kreikan vakuussopimuksen salaamiselle ei ole lainmukaisia perusteita.
- Tuorein esimerkki on Kreikan vakuussopimus ja sen salassapito. Minusta on aika selvää, että tällainen vakuussopimuksen tyyppinen, erittäin olennainen asiakirja ei voi olla kokonaan salassapidettävä. Koko sopimus ei voi olla liikesalaisuus, Mäenpää toteaa YLE Uutisille.
- Tuorein esimerkki on Kreikan vakuussopimus ja sen salassapito. Minusta on aika selvää, että tällainen vakuussopimuksen tyyppinen, erittäin olennainen asiakirja ei voi olla kokonaan salassapidettävä. Koko sopimus ei voi olla liikesalaisuus, Mäenpää toteaa YLE Uutisille.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Minun mielestäni hallituksemme on ottanut lain omiin käsiinsä.
Tätä on monet ihmetelleet, kuinka tällaista voi tapahtua Suomen kaltaisessa länsimaassa.
Vastausta odotellaan!!
Eikö se ole sitä VASTUULLISTA politiikkaa että kansalle kerrotaan aina totuus myös vaikeista päätöksistä eikä valehdella???
Moody's laski Kreikan luottoluokitusta alimmaksi mahdolliseksi
3.3. klo 18:52
Luottoluokittaja Moody's on laskenut Kreikan luottoluokitusta. Maan luottoluokitus on nyt C, alin mahdollinen Moody'sin asteikolla.
Vakuudet ovat niin heikot, että Kataisen hallitus yrittää pimittää ne. Tyypillistä petosmiehen toimintaa.
Vastuunkantajat hyvinvointiyhteiskunnassa salailee!!!
Hävetkää ny perkele jos osaatte!!
Kyllähän se tiedetään jos homma on rehellistä niin ei tarvitse salailla mitään
KOKOOMUS ja SDP ei ole rehellisiä!
Missä rehellisyys ja VASTUU, KOKOOMUS??
Salailu kertoo aina ettei uskalleta kertoa totuutta!!
Vastausta odotellaan.missä vastuu nyt on?
Katainen tarvitsee aikaa pöytäkirjan uudelleenkirjoittamiseen. Hänellä on siitä kokemusta.
SALAINEN LISÄPÖYTÄKIRJA ?
JOS KREIKKAA MENEE KONKKAAN, JOKAINEN SUOMALAINEN SAA ÄMPÄRILLISEN OUZOA
- Minun rahoilla ei ainkaan vakuuteta eikä makseta senttiäkään . Tyhjennän pankkitilini välittömästi. ja pakkomaksuja en maksa.
On niitä autettavia kotimaassakin ja ihan lähipiirissä. Olisko hyvä holehtia ensin lähiympäristö. Mikä oikeus valtiolla/ eduskunnalla on törsätä meidän rahoja. Suomi ei olisi kusessa ilamn noita kaiken maailman lupauksia ja EU-maksuja.
Paltaa omillemme ja markka-aikaan. Pärjääväthän nuo muutkin, jostka ovat ulkopuolella. Eikä britit lähteneet nytkkän tuohon hössötykseen.
Sama täällä tyhjennän tilini ja vaihdan varmuuden vuoksi eurot ruotsin kruunuihin. Sillä jos pelastamme kreikan se vie myös meidät mukanaan :(
Salamyhkäistä on ja erittäin epäilyttävää omilta politikoiltamme. mikäs oikeusvaltio tämä onkaan? Ei ole suoraselkäisyyttä politikoillamme enää. Missä päätetään tuollaista. Eikös nyt olla menossa hyvää vauhtia neukkujen aikaan.Vai? Voisko Urpilainen vastata.
Jutta ja Jykä? Mokat piiloon?
Onko Suomi uusi pohjolan-korea? Salailua valehtelua, näinkö se menee kokoomus?
Suomen "salaisille vakuuksille" nauretaan EU:ssa! Totuus paljastuu vielä ja silloin Kataisen pää putoaa!!!
Paljastetaan sitten. Saadaan mozarellaa ja oliiveja mielin määrin. Oikeesti sieltä mitään riihikuivaa saa joten sen takia parempi salata kylmä totuus mikä kuulostaa pahalta..tavallaan.
Vakuudet on pyöreä nolla. Hyvä Soini! Purista totuus esiin vaikka väkisin.
Ei uskoisi että eletään vuotta 2012! Katainen on huijari!
Jos tästä kuukausikaupalla vaahdotusta Kreikka sopimuksesta
ei päivänvalossa jokaista kiveä käännetä ja valkaista,niin nimeän
tämän maan pikkuVenäjäksi
JK sanoi: "Me olemme tehneet sopimuksen ja Suomessa on tapana pitää sopimuksista kiinni". Aika halpahintaista populismia jos mikä. Millä valtuuksilla kreikkalaisten pankkien vaatimuksesta on tehty salassapitosopimus jonka sisältöä suomalaiset tällaisena rehtinä sopimuskansana eivät halua kuulla? Juridisilla, moraalisilla, maan tapaan kuuluvilla?
Olis Kataisen ja Urpilaisen hyvä muistaa, että ovat tehneet sopimuksen meidän suomalaisten kanssa tietojen saamisesta rahojemme käytössä, kaikki sekä suomen että ruotsin kielellä jne.
Miksi sopimukset yksipuolisia?
Miksi Kreikka, velan ottaja , sanelee ehdot. Ei kait asiat noin mene. Haloo nyt Urpilainen ja Kataine. Olette määräaikaistyössä, toimikaa sen mukaan, jospa pesti jatkusi jatkoajalle.
Ei muuta ku Hallitus käräjille (epäluottamuslause kansalta) jos ovat rikkoneet lakia kun jättivät kertomatta sopimuksen sisällöstä.
Ei muuta kuin käräjille vaan! Jos ollaan rehellisiä niin totuus kerrotaan heti ilman salailuja. Onhan tämä nyt merkillistä meininkiä!
Tää on taas tätä kokoomuspeliä!. Salaillaan, valehdellaan, aliarvioidaan kansan mielipidettä. Katainen on niin EU.n perseennuolija kuin vain voi! Ei se suomen etuja aja. Mielessä kiiltää vaan huippuvirka EU:ssa!
Jykä väärälle hevoselle!
"Talouslehti Financial Times (FT) kummastelee Alphaville-blogissaan Suomen päätöstä salata Kreikan kanssa tehtyyn vakuussopimukseen liittyvät asiakirjat. Esimerkiksi suomalaiset kansanedustajat ovat päässeet tutustumaan sopimukseen vain rajatusti."
Totuus? Kokoomuksen romahdus!
Ei riittänyt että koko vakkuspelleilylle nauroi koko eurooppa nyt
vielä tämä naurettava sopimus joka ei kelvannyt yhdellekään
euromaalle julistettiin salaiseksi. Seuraa naurua pelle Suomelle
osa kaksi. Tämä salailu on jo tahrannut Suomen maineen
avoimena yhteiskuntana,kun tällä tiellä jatketaan olemme
samanlainen korruptoitunut ,salaileva ja valehteleva yhteiskunta
kuin nolon sopimuksen toinen osapuoli Kreikka.
Telkan a-studiossa haastateltu professori antoi täystyrmäyksen
salailijoille ja vehkeilijöille.
Ihan vaan siksi ettei tämä asia unohdu!
Ei riitä että tuo vakuusasia salataan, nyt Pukkilan kunta pyysi hallituksen tilaamia kuntalaskelmia mutta niitä ei luovutettu!! Johonkin perkeleen julkisuuslakiin vedoten ne ovat muka salaisia!!!
EI HELVETTI JOKU TOLKKU SAATANA TÄHÄN KOKOOMUS & SDP PELLEILYYN!!
Hallitus kaataa vielä itsensä tällä pohjois-korea politiikalla!!
Salailu on perua Vanhasen hallituskaudelta. Pääministeri Vanhanen tulkitsi lakia omalla tavallaan: keskeneräisistä asioista ei saa teidottaa julkisuteen! Tokko edes kaavoituksesta!?
Tämä on niin tätä! Sitä ihtiään, sanois savolainen... ja oikeassa olisiki.
Huvittaa edelleen näiden "apupuolueiden" hiljaisuus tässäkin asiassa....
Onko eduskunnan äänestyspäätös laillinen ollenkaan, kun ovat äänestäneet puolesta ilman oikeita tietoja, siis eivät ole saaneet tutustua suomenkieliseen versioon vakuuksista.?
Kataisen hallituksen aikana salailu on suosiossa.
Ei tämmönen salailu voi olla Suomessa mahdollista,vaan kokoomukselle
se nähtäväsi on mahdollista tämäkin.
Katainen käskee,muut puolueet seuraa perästä.
Suurempi huoli kuin kreikkavakuudet alkaa olla se,
että jopa Sisupastillit menee Italiaan,R-,kioski Norjaan.Nokia ym, ym,ym.??
Verojen kohtuuttomilla korotuksilla on se haittapuoli,että Kataiset(Urpolaiset)
ajaa nopeasti(Suomalaisen) tuottamisen halvempaan maahan.
Aina on niin että SALAILLAAN jos homma ei ole mennyt niin kuin on puhuttu.
VALITETTAVASTI SDP ja KOKOOMUS valehtelee vakuuksien suhteen.
Lienne ollut
Hei, eihän tässä kukaan ole mitään salannut
Mukavaa
Hei
Hei
Jos vakaussopimus olisi edes kohtuullinen, sitä kyllä esiteltäisiin todella aktiivisesti ja paukuteltaisiin henkseleitä kuinka ME hoidimme tämän.
Nyt kun sopimus on .... se vaietaan kuoliaaksi