Miten eroon poikuudesta?

Wanhempi poika

Olen 42-vuotias mies ja poikuus tiukasti tallella.

Tilanne on sellainen että tänä armon vuonna 2012 haluan päästä eroon poikuudestani ja kaipaisinkin asian tiimoilta vinkkejä.

Olen raitis, rauhallinen, hieman ujo ja sosiaalisesti kömpelö lisäksi penikseni on vain noin 14 senttinen. Se että omaan pienikokoisen kalun lisää hankaluusastetta suhteessa seksiin, siis itsetunto on sen takia heikko, koska tiedän että jokainen nainen jota on joskus pantu on saanut sisäänsä isonpaa kun minulla on.

Mitenkähän tästä poikuudesta pääsisi eroon ?
En käy ravintoloissa, enkä muissa menomestoissa, en käytä päihteitä.

Maksullinen nainen lienee ainoa vaihtoehto - tuskin kohtaan naista jonka saisin puhuttua sänkyyn tai naista jonka kanssa alkaisin seurustelusuhteen ja poikuus lähtisi " luonnollisella tavalla" - rakkaudesta.

Eli maksullinen nainen - Mistä ja paljonko veloittavat?
Entäpä kun pitäisi alkaa tositoimiin, seisooko, lentääkö ennen kun penis on lähelläkään pillua ...

Mieleeni on tullut että paneminen saattaa olla hyvin ylimainostettua puuhaa siis tulee pettymys että tyyliin " Tällaistako tää olikin?" Siis tyhjä olo.

Kertokaa mikä minua todennäköisimmin odottaa?

22

2152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • myötähäpeä

      Elä kehtaa, oikeesti,ei enää tossa iässä.

    • Mitenmeni

      Joko aloittaja on saanut pesää?

    • 41nainen

      Maksullisen naisen harkitseminen kertoo siitä, että kuinka paljon naissukupuolta arvostat. Suurin osa tekee sitä työtä tahdonvastaisesti ja alttiina sairauksille ja väkivallalle. Tuon ikäisen miehen pitäisi se tietää jo!

      Olen itse ollut miehen kanssa, jolla oli alle 10 cm kokoinen muna ja hyvin meni, että ei ole koosta kiinni. Korviesi välissä ainoastaan. Oletko miettinyt uskovaista tyttöä ja saman tien itsesi säästämistä avioliittoon? Ei pöllömpi vaihtoehto sekään.

      Se vielä, että joskus neitsyyden menetys rakastuttaa, sekä naista, että miestä. Joten senkään vuoksi älä tee sitä kiihkossasi kenen tahansa kanssa.

      • Kerronjotain

        Suurinosa, eli lähes kaikki huorat lutkailee rahanahneuksissaan kyllä ihan omasta halustaan ja loput jakelee itseään ilmaiseksi.
        Äläkä puhu aikuiselle itseäsi vanhemmalle miehelle kuin pikku lapselle. Ota sinä uskovainen ja pane vasta avioliitossa.
        Kyllä sitä paskoja ohjeita aina vaan osataan jakaa, mutta pillua annetaan ainoastaa niille huora miehille. Ei missään nimessä hänelle. Miksi minä kun ei kukaan muukaan. Näin.


      • Eimikäänhäpeäole

        Toi on totta ja Suomessakin on ihmiskauppaa, kuka mies haluaa osallistua siihen ? Ja moni naisista voi olla muuten vain epätoivoisessa tilanteessa. Itsekin on joskus joutunut miettimään itsensä myymistä, mutta jo ajatus kuvottaa ja selvin päin siihen ei ainakaan pystyisi. Ja entä jälkeen päin, varmasti tulisi syvä itseinho. Joten vielä en ole enkä halua. Mutta kun tilanne on että vuokra-asunto voi lähteä alta, auton tarvitsisi töissä käymiseen (tosi halpa kosla) ja on oikeasti nälkä ja vielä teini-ikäinen lapsi ruokittavana ja puettavana niin vitsit ovat vähissä. Niin ja palkka on käteen 980e kuussa, sillä ei paljon juhlita. Kyllä on sitä paitsi naisia, jotka arvostavat ettei mies ole mikään huoripukki. Jos vaan miehellä on sitten sen verran itsetuntoa ettei ole siitä katkera naiselle, että hänellä taas olisi ollut kumppani, ehkä useitakin. Uskoviakin on tosi erilaisia, ei voi laittaa samaan muottiin. Ihan varteenotettava vaihtoehto sekin.


      • 41nainen

        Siis on minullakin käynyt joskus mielessä itseni myyminen, kun alle tonnin saan kuukaudessa, mutta en sitä siirtäisi koskaan toteutukseen. En pystyisi katsomaan rakkaita läheisiäni enää sen jälkeen silmiin. Niin, ja tosiaan on uskovaisiakin erilaisia. Ehkä tuo räjähtänyt vanhempi mies yllä, on saanut vain huonoja kokemuksia uskovaisista. Olen itse muuten parisuhteessa, joten annan "pilluani" vain tälle yhdelle miehelle.


    • Isohko18x6

      Vanhan aiheen ootte nostaneet, mutta silmiin pistää tuo "vain 14 senttinen". Olisi kannattanut katsoa vähemmän sitä pornoa, koska tuo on aika lailla keskiarvo.

    • poikuuspoiseläkkeelläsit

      olen lähes tulkoon 63 vuotias ja poikuus on tallella

    • Kaunotarjakulkuri

      Oletkohan päässyt poikuudestasi jo eroon ? Vaikka siinä ei ole mitään häpeämistä eikä noloa. Mutta seksi on oikeasti hyvää sopivan kumppanin kanssa, oikeasti ihan käsittämättömän ihanaa, näin voin sanoa naisena. Eihän seksi ole koko elämä mutta parisuhteessa todella merkittävä asia, sanoisin että 50% on kaveruutta ja kumppanuutta ja 50% seksiä. Toivon sinulle onnea asiassa.

    • Myöhäistä

      Ei siitä enää mitään naisen kanssa tule kun on 30 vuotta yksin runkannut.

      • virginman4ever

        Joskun on parempi vain luovuttaa ja hyväksyä kohtalonsa, itse olen jo reilusti yli 40. Eli mulle on jo liian myöhäistä. Olen tämmönen elämäntaparunkkari ja neitsyt hautaan asti.


      • 835467947
        virginman4ever kirjoitti:

        Joskun on parempi vain luovuttaa ja hyväksyä kohtalonsa, itse olen jo reilusti yli 40. Eli mulle on jo liian myöhäistä. Olen tämmönen elämäntaparunkkari ja neitsyt hautaan asti.

        Itsesäälin lomassa voit lohduttaa itseäsi sillä että asiat voisivat olla pahemminkin. Esim. voisit olla naimisissa niin kuin niin moni muu.


      • Panokouluun
        virginman4ever kirjoitti:

        Joskun on parempi vain luovuttaa ja hyväksyä kohtalonsa, itse olen jo reilusti yli 40. Eli mulle on jo liian myöhäistä. Olen tämmönen elämäntaparunkkari ja neitsyt hautaan asti.

        Onhan täällä palstoillakin pariskuntia,jotka ottaisivat kokemattoman oppipojan,ettei nyt tarvitsisi maksullisiin alkaa,kun niistä ei mitään saa,
        ainakaan tuossa tilanteessa.,.


    • Meetio

      Karman laki pelastaa sinut! Olet seuraavassa elämässä valkohäntä kani, joten kaikki on hyvin, hymyä huuleen vaan...

      • Ukko haluis panna puputtaa tässä elämässä ja sä tuut tommosia neuvoja,,, ota kuule neuvostovaari ja samovaari ja vaikka sun mitä!!!


    • oimgsd

      Suomessa seksin myyminen on laillista, mikäli sen tekee itsenäisesti yrittäjänä, eikä kenenkään alaisena. Kalliimpaa se toki on, kun nämä laillisesti toimivat siitä maksaa verotkin. Mutta että jos haluaa olla varma huoransa vapaaehtoisuudesta, niin kannattaa kääntyä näiden puoleen: )

    • Yksi_joukossa

      Moro, itse sama 51vee mies, enkä katso että tuo on mikään ongelma, en siitä paineita ota.
      Tsemppiä aloittajalle ...

      • AmmattiSnorklaaja

        vittu sööiiiiiis


    • Ujohkotemppu

      Heipsan joo, älä murehdi, itse olen 43v ja eipä ole ketään ollu.
      No pärjään ihan hyvin, mukavasti menee sosiaalinen työpaikka, harrastuksia ja olen ihan top kunnossa vielä, tosin kyynärpää ja olkapää hajos punttisalilla jokunen vuosi sitten, treenaaminen jäi ja masensi vähän ja tuli painoa, mut ok.

      Tai no on mulla ollu yks nainen, mutta siitä on hiton kauan ja se oli vähän hullu, ja olin vähän nuori hölmö, kerran oli yks naimisissa oleva 40v nainen itse olin n. 27v tiukka body kaveri ja se vaan kävi ja kävi meillä, en halunnu seksiä ja ei se pakottanu,, yhdessä oltiin kyllä useinkin, mut oli ihan kiva silti.

      Näin jälkikäteen harmittaa oisin varmaan suostunu, jos ois otettu ihan rauhassa aluksi. kun kuuntelee noiden nyt jo omien ikäisteni naisten seksihaaveita, mutta voisin sanoa, että ota rauhallisesti, on niitä miehiäkin, joten kyllä varmaan lähtee seksiin, mutta ei sitä oikeen hirveesti halua aluski, ei miehet mitään panokoneita ole..(ainakaan kaikki). :) mutta mulla jäi paha maku naisiin, ja olen kamala hissukka, joo olen ihan oikeesti, joten enhän minä ketään saa.

      Pari kertaa nettitreffejäkin yrittelin, mutta ei natsannu. tinderin en aio koskea.
      Itse olen raivoraitis, tosin polttelen tupakkia :(
      olen aika herkkätunteinen, teen taidetta harrastuksekseni ja myyntityötä RL
      Ihan heteromies kyllä, tosin ehkä joskus vois miettiö olisko vähän bi. mutta haluaisin perheenkin ja lapsia ainakin yhden.

    • Lähde risteilylle. Älä kerro neitsyydestäsi. Sano että olet ollut vuoden sinkkuna eron jälkeen.

    • Tohonen

      Mulla On Pyhä Pillu Ei Ole Yhtään Penistä Käynyt 30 Aikana Enkä Ole Pessyt Sitä 15 Vuoteen.

      • Mitä tapahtui 15 vuotta sitten kun lakkasit pesemästä?


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5088
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3337
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1010
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe