Kreikan salaussopimuksen johdosta

Urpilaisen palkka pitää pidättää siihen saakka kun ALOITTAA rehellisen kansanedustajatyön,
sen johon hän on saanut kansalta valtuudet.

ymmärrän salailun yksityis- asioissa, jossa mmoni aivan ulkopuolinen
joutuu syylliseksi,
tai koulukiusatuksi kun "iso-isä" vaikkapa jonkun murhaa,

mutta kun kansan valtuudella telee "suunniteltua vilppiä" ja vaatii salattavaksi,
en ymmärrä.

Ero ei riitä, myös
koko palkka pitää peruuttaa takautuvasti
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nyt on jo hallitus osoittanut epärehellisyytensä ja taitamattomuutensa. Ei ensimmäinen asia, jonka joutuvat vetämään, ainakin uutisissa maininnitiin, että salassapitosopimus selvitetään, koska ei perustu mihinkään.

Eikö olisi aika äänestää nurin. Miten voivat edustajamme olla noin sinisilmäisiä, ei puolue saa määrätä mitä ajattelette eikä hallituksessa voi olla millä hinnalla hyvänsä.
Herätkää kristilliset ja arhistolaiset sekä muut sdp:läiset( urpilaisesta viis), kokoomus ja vihreä kyllä tiedetään ,mitä haluavat, mutta kai heidän joukossaan on joku, joka on maalaisjärjesllä varustettu. RKP on oma luku sinänsä, heihin turha vedota. Pitävät itseään jonakin etuoikeutettuna puolueena. Onneksi pieni

Äänestä

Kommentoi aloitusta


melkein 90-v miäs kirjoitti:

Urpilaisen palkka pitää pidättää siihen saakka kun ALOITTAA rehellisen kansanedustajatyön,
sen johon hän on saanut kansalta valtuudet.

ymmärrän salailun yksityis- asioissa, jossa mmoni aivan ulkopuolinen
joutuu syylliseksi,
tai koulukiusatuksi kun "iso-isä" vaikkapa jonkun murhaa,

mutta kun kansan valtuudella telee "suunniteltua vilppiä" ja vaatii salattavaksi,
en ymmärrä.

Ero ei riitä, myös
koko palkka pitää peruuttaa takautuvasti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu