Kielipoliittinen tilanne vaatii muutoksia ja koska tämä hallitus ei aio niitä tehdä, vastoin kansalaisten etua ja mielipidettä, tulee nyt listata ne toimet, joita pakkoruotsia vastustava kansa voi tehdä.
Osa-alueet ovat:
-yleisradio
-koulut
-korkeakoulut
-viranhoito
-työpaikat
-kiintiöt
-budjetti
...
Tilanne on sama kuin sortovuosina, jolloin pakkovenäjä uhkasi.
Silloin sorto tapahtui viranomaistaholta ja väkivallalla uhaten ja toimeenpannen(karkoitukset, ruoskimiset). Nyt sorto tapahtuu Rkp:n rahoilla ja -mikä kaameinta- meidän omilla verorahoillamme, kuten yleisradiossa.
Nuoret yläasteella ovat jo pitkään vastustaneet omaa pakkoruotsittamistaan passiivisella vastarinnalla, samoin keinoin kuin Bobrikovin aikoihin venäläistämisuhan alla; he eivät vain opi ruotsia. Pakkovenäjää ei myöskään suostuttu oppimaan.
Opetusviranomaiset ovat aseettomia tämän edessä, koska peruskoulun päättötodistus tulee kuitenkin myöntää 99%:lle jokaisesta vuosiluokasta. Muutenhan Guassin käyrä ei näyttäisi sievältä ja olisi poutoa ja sopimatonta, jos 1/4 joka vuosi jäisi ilman päättötodistustaan suorittamattoman pakkoruotsin vuoksi. Vaatimuksia siis on madallettu, aivan minimiin. Tämä on toiminut oikein hyvin, tämä passiivinen vastarinta. Kiitos siitä nuorille ja heidän vanhemmilleen.
Rkp:n raha puhuu kaikkialla ja suomenkieliset poliitikot ottavat sitä mielellään vastaan. Paljastamalla ne, jotka ovat lahjottavissa rkp-rahalla, voimme vaikuttaa.
Onnistunut esimerkki oli Paavo Lipposen täydellinen perikato presidentinvaaleissa, kun sosiaalinen media vaalikampanjan aikana toi julki hänen ottamansa lahjukset Rkp:ltä. Hän on Svenska.nu:n keulakuva ja Freudenthal-mitalisti, joka esitti suomalaisuuden vastaisia lausuntoja hanaholmen.fi:ssä, saatuaan rahaa Rkp:n rahastoista.
Lahjotut poliitikkojen ja virkamiehet ylläpitävät pakkoruotsia. Näiden henkilöiden paljastaminen nimeltä tuo pakkoruotsin suojelurahasysteemine päivänvaloon.
Lopullisesti pakkoruotsi poistuu vasta kun pääministeripuolue sitä vastustaa, ja eduskunta ryhtyy teklemään lainsäädäntöön kansalaisten edun ja mielipiteen mukaiset muutokset. Kaikissa vaaleissa tulee siten kysyä ehdokkaan kanta pakkoruotsiin.
Jo nyt eduskuntaan valittujen enmmistö vastusti pakkoruotsia vaalikoneissa, ja siksi hallitus ei aiokaan tuoda uutta tuntijakoesitystä eduskunnan käsiteltäväksi, vaan päättää siitä Rkp:n valvonnassa itse.
Ulkomaisen median on tiedettävä Suomen kielipolitiikasta. Englanninkieliset tekstit auttavat levittämään pakkoruotsin järjettömyyden ulkomaiden tietoon.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Harvoin saa lukeakseen noin harhaista tekstiä. Varsinkin koulaisten piikkiin tuossa valehdellaankin härskisti.
Niinkö unohti mainita että, pakkoruotsi on portti muihin kieliin. Kunnes joutuu opiskelemaan ne..! Kumpi tässä harhainen on. Sinä vai sinä uudeelleen. Joka tapauksessa pakkoruotsi lähtee, kysymys on ainoastaan kuinka nopeasti. Tarkemmin ajatellen tosi nopeastikin , kun aika on kypsä.
Raha ratkaisee kaiken kielipolitiikassakin
Rkp on lukuisten kiintiövirkamiestensä ja -juristiensa avulla varautunut tähän kansalaisaloitteeseenkin.
Viimeistään Jaakko"junajuoppo"Jonkka tulee Rkp:n avuksi, jos ei lahjontaraha riitä.
Näen median ainoana tehokkaana tienä. Kun vertaa kielipoliittista keskustelua 10 vuotta sitten ja nyt, näkee, että asia on noussut esille aivan toisella tavalla. 10 vuotta sitten asia oli mediassa tabu, Rkp:n halusta ja maksamana.
Nyt eivät rkp-läiset juurikaan kirjoita pakkoruotsia puolustavia kirjoituksia, koska perusteita ei ole.
Sen sijaan Rkp toimii rahalla.
Rkp-media on tehnyt ja tekee joka päivä tuhoa ulkomailla, levittäen sinne Suomesta negatiivista tietoa ja kielipolitiikasta positiivista.
Onkin saatava ulkomaalaisten tietoon oikeaa faktaa Suomen kielipolitiikasta. Oikeiin hyvä oli, että tanskalaisia toimittajia kävi Suomalaisuuden liiton edellisen puheenjohtajan Heikki Talan luona saamassa faktaa.
Myös Suomessa Rkp-media toimii Suomen pesää liaten. Joka päivä esim. radio Vegassa solvataan suomalaisia. Miedän lupamaksuillamme.
Ruotisnkielisille toimittajille on tullut luonnolliseksi, että he esittävät aika ajoin huomautuksia, kuten "(suomennettuna): "ne suomenkielisethän juopot, väkivallantekijät", jonka tarkoitus on liittää yhteen negatiiviset asiat suomenkielisyyteen: "juoppous, väkivalta ja suomen kieli".
Erityinen tehtävä Rkp:lle on saada tämä viesti menemään suomenkielisiin medioihin.
se onkin onnistunut, esim. Tommy Tabermann toi vuosia tätä Rkp:n solvausopetusviestiä esiin joka lauantai primetimena Uutisvuodossa. Makoisasti nauratettiin käskytettyä yleisöä ja opetettiin, että "suomenkieliset ovat huonoja, tyhmiä, väkivaltaisia, juoppoja, ja se johtuu siitä, että he puhuvat suomea". Tämä viesti on edennyt jopa Ruotisn valtion peruskoulun opetuskirjoihin! Rkp:n politiikan ansioista.
Rkp ostaa rahalla itselleen mieluiset johtajat, esim. Yleen ja Opetushallitukseen. Rkp:lle mieluinen Yle:n johtaja Lauri Kivinen on täysin Rkp:n naruissa. Samoin Timo Lankinen ja nykyinen OPH:n johtaja.
Kaikki tämä on Rkp-median tehtävä, sama kuin RKP:llä: "Vahva ruotsalaisuus Suomeen".
Eli heikko suomalaisuus. Mieluiten suomenkielisten rahoilla, ja jos ne loppuvat, omilla rahastorahoilla.
Eikä se harhaisuus näytä hellittävän yhtään.
Ruotsin opettajat ovat pakkoraossa. Kukaanhan ei voi antaa puolelle oppilaistaan ala-arvoista numeroa ruotsista todistukseen. Johan siinä vakavasti tarkasteltaisiin opettajan pätevyyttä. Niinpä jokainen saa vähintään sen vitosen tai kutosen, vaikkei osaa sanoa edes hyvbää päivää ruotsiksi. Näin on tilanne nyt. Passiivinen vastarinta vie pakkoruotsin takuulla pois. Mitään eivät pakkoruotsittajat kykene tekemään.
Kaikki opettajat on kaikissa aineissa samassa pakkoraossa. Eniten ehtoja annetaan matikasta, fysiikasta ja kemiasta eikä ne vitosella läpäissytkään kovin paljoa osaa. Onko se sitten passiivista vastarintaa?
Annappa linkki tuohon väitteeseen "Eniten ehtoja annetaan matikasta, fysiikasta ja kemiasta"
Btrtede tarkoittaa varmaan näitä Suomen ruotsalaisia. Heillä on vaikeuksia kantaa pakkomatematiikan taakkaa kaposilla harteillaan ja kesäisin sitten kertaillaan.
"Mitä toimenpiteitä pakkoruotsia vastaan?"
Kehotan teitä ensimmäiseksi liittymään Vapaa Kielivalinta ry:n ja Suomalaisuuden Liittoon jolloin jäsenmaksunsa maksaneet kustantavat edes pienen osan tästä toiminnasta. Ilman rahaa ja asiaan paneutuvia henkilöitä emme voi mitään pakkoruotsitukselle. Ruotsalaisella rahalla on kokonainen armeija töissä valvomassa etujaan.
Joukkovoimalla se järjestyy, jos näillä yllämainituilla järjestöillä on rahaa palkata edes muutama henkilö organisoimaan toimintaa niin se jo auttaa.
Kun osaa hyvin pakkoruotsia on se portti myös oppia hyvin matikkaa, fysiikkaa ja kemiaa - onpa moni tervehtinyt täysin jopa syövästä, kun on panostanut kaikkensa pakkoruotsin pakottamiseen.
Sormi perseessä ei tarvitse istua ja odottaa seuraavaa hallitusta:
1)Liity kielivapautta ajaviin järjestöihin, kuten vaikka Vapaa kielivalinta ry tai Suomalaisuuden liitto, oman maun mukaan.
2)Levitä tietoa ja haasta faktoilla jos kohtaat pakkoruotsimyönteisyyttä netissä tai elävässä elämässä. Käyttäydy kuitenkin asiallisesti.
3)Jos jokin ajankohtainen asia, uutinen, henkilö tai ilmiö luo negatiivista valoa pakkoruotsille, vihjaa siitä medialle. Uutisvinkkejä ostaa vastaan lähes kaikki ajankohtaisohjelmat ja uutissivustot.
4)Lähde itse henkilökohtaisesti mukaan politiikkaan vaikkapa persuksi, jos osaamista ja intoa riittää. Kunnallisvaaliehdokkaiden haku on nyt kuumana.
5)Älä puhu ruotsia elävässä elämässä vaan käytä suomea, englantia tai älä puhu mitään tilanteesta riippuen. Tukholmalainen turisti puhuu kyllä englantia, suomenmaalainen asukki sen sijaan voi yrittää alkuun ruotsia. Olen seurannut vierestä miten esim. Töölöläinen suomenmaalainen vanha rouva antaa kielioppiohjeita alepan kassaneidille kun erehtyi palvelemaan ruotsiksi.
Jokaisen suomalaisuutta rakastavan kansalaisen pitää tehdä voitavansa kaikessa ja kaikkialla kielivapautemme puolesta. Niin minä toimin, ilman yksityiskohtaista erittelyä.