Helluntailaisuutta Afrikassa

24

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teaboti
    • Yltiökarismaattisuutta korostavat sairaat ilmiöt ovat saaneet aivan liian vapaasti levitä ja vaikuttaa myös helluntailaisuuden piirissä.

      Ilmiö on jo vuosikymmeniä rehottanut Amerikan mantereella, josta se on rantautunut meidän maanosaamme. Afrikka on oma lukunsa. Siellä ikivanha noituuden harjoittaminen elää vieläkin alkuperäiskulttuuriin kuuluvana 'kansanperintönä'.

      On kammottavaa ajatella sitä hengellistä välinpitämättömyyttä ja pimeyttä, johon myös suomalainen helluntailiike on osallinen. Osallisuuttaan se EI voi kiistää. Maamme helluntaikirkko ei ole pannut yhtä ainutta rikkaa ristiin vastustaakseen avoimen selkeästi sitä uskonnollista noitakulttuuria, jota esimerkiksi Benny Hinn, Morris Cerullo, Rodney Howard-Browne ymv. edustavat.

      Avoimen selkeällä vastustamisella tarkoitan sitä, onko maamme helluntaijohto antanut vakavan hengellisen 'tulosvaroituksen' moisten noitapappien käsien alle menemisestä. Ei ole antanut!

      Seuraukset ovat tulossa näkyviin mm. niiden paluupostien muodossa, joista Peku toi yhden esimerkin.

      • "Siellä ikivanha noituuden harjoittaminen elää vieläkin alkuperäiskulttuuriin kuuluvana 'kansanperintönä'."

        Kyseessä olevat laajat noitavainot ei ole alkuperäiskulttuurin kansanperintöä, vaan ihan Euroopasta kristinuskon mukana siirtynyttä ja kristittyjen harjoittamaa, kuten uutisjutuistakin selviää.

        Samat noitavainot oli joskus Suomessakin.

      • tode*

        taannoin Howard-Brownin vieraillessa Suomessa täällä oli myös Wilkersson, joka varoitti selkein sanoin H-B:n toiminnasta. Kuulijoina tuolloin oli seurakuntien johtajia ja pastoreita lähinnä ev.lutista, vapaakirkosta ja helluntaikirkosta.

        H-B ei onneksemme ole juurikaan saanut tilausta helluntaikirkkoihin. Itse olin katsomassa hänen showtaan erään city-seurakunnan järjestämässä "tuli-kokouksessa". Täytyy sanoa, etten ole eläissäni ollut niin hirveässä hengellisessä tilaisuudessa.

      • tode* kirjoitti:

        Asia siirtyy pois avauksen aiheesta, helluntailaisten ja osin muidenkin äärikristittyjen kiduttamista ja murhaamista ihmisistä, joista suuri osa lapsia.

      • tode* kirjoitti:

        taannoin Howard-Brownin vieraillessa Suomessa täällä oli myös Wilkersson, joka varoitti selkein sanoin H-B:n toiminnasta. Kuulijoina tuolloin oli seurakuntien johtajia ja pastoreita lähinnä ev.lutista, vapaakirkosta ja helluntaikirkosta.

        H-B ei onneksemme ole juurikaan saanut tilausta helluntaikirkkoihin. Itse olin katsomassa hänen showtaan erään city-seurakunnan järjestämässä "tuli-kokouksessa". Täytyy sanoa, etten ole eläissäni ollut niin hirveässä hengellisessä tilaisuudessa.

        David Wilkerson oli siinä määrin hengellinen ja raitis uskova, että hänen rohkeutensa riitti kertomaan, mistä karismaattisessa hörhöilyssä on kysymys.

        Suomalaiset helluntailaisuuden nokkamiehet ovat toista maata. Ainoastaan Matti Pyykkönen on nostanut avoimesti ja selkeästi varoitukset esiin. Hän on kirjoittanut aiheesta myös kirjoja kuten sinäkin tode* taidat hyvin tietää.

        Missähän ne muut varoittajat ovet piileskelleet? Ovat tainneet olla Kallionpään kanssa velhopappi Hinn'iä Suomeen vonkaamassa.

        Asiaa en voi kauniimmin sanoa. Onko tode*lla parempaa tietoa?

      • tode*
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        niin. Jotain piilosta pois tulemista on ollut havaittavissa. RV kirjoitti jokunen aika sitten Benny Hinnin tempuista ikäänkuin varoittavaan sävyyn.
        Ko. lehti ei minusta ole ollut mitenkään paljon kallellaan yltiöilmiöihin. Ei ole kirjoitellut juttuja kaataja-papeista, samoin kuin ei ole lähtenyt repostelemaan Helluntaikansan irtiottoa. On pysynyt enemmän neutraalina. Ehkä se on ollut viisastakin, who knows?

        Henkilökohtaisesti olisin toivonut, että kun Tuli-pastorien Suomen siionissa ravaaminen oli kuumimmillaan, RV:n olisi pitänyt ottaa kyllä kantaa ilmiöön, joka oli selkeästi päin brinkkalaa.

        Kiivain Fire-Fire/Tulta-Tulta -rynnäkkö on toistaiseksi laantunut Suomessa, vaikka esim. Helsingin Saalem on yhä tykästynyt mm. Morris Cerullon 'tulitaisteluun'. Uusia tulimanöövereitä saattaa olla piankin tulossa.

        Rivihelluntailaisia on viime vuosina valitettavasti monin paikoin vedätelty karismaliikkeen keulille varoittamalla heitä henkien sammuttamisesta.. Tunnen tapauksia, mutta kuten sanottu suvantovaihe taitaa nyt olla päällä.

        Se on ilmiselvää, että kunnon pyykinpesua ei näytä tulevan niistä karismaattisista ylilyönneistä, joihin helluntailiikkeessä on sorruttu.

        Vanha "kuiva" Antturikin (rauha hänen muistolleen) ehti vierailla ja esiintyä NokiaMission karisma-areenalla Tampereella. Huh-huh.

        Tottakai tärkeämpää kuitenkin on pitää "oma paita puhtaana" kuin tarkkailla mahdollisia ylilyöntejä herätysliikkeitten tasolla.

    • Suomalaista helluntaiherätystä ei voida suoraan syyllistää siitä noitavainosta ja niistä kauheuksista, joihin aloituksessa viitataan.

      Sensijaan syyllisyydestä osa lankeaa sille amerikkalaislähtöiselle, osin myös saksalaiselle, jopa suomalaiselle "lähetystyölle", joka käyttää hyväkseen kehitysmaissa vallitsevaa otollista maaperää ihmismassojen manipuloimiseen karismaattisilla menetelmillä.

      Suomen helluntailiikkeessä laajaa suosiota saavuttanut Reinhard Bonnke on toiminnallaan esimerkki siitä ilmiöstä, josta on lyhyt matka afrikkalaisen kulttuurin ja äärikarismaattisen kristillisyyden ristisiittämiseen.

      Reinhard Bonnken hengellistä erottelukykyä ja/tai -halua kuvaa se, ettei hän kaihda supereksyttäjä Benny Hinnin seuraa, samaa pataa kaverukset ovat kuten linkistä näkyy:

      http://www.youtube.com/watch?v=2Dg9WJSjF8E&feature=related

    • Ikävää, että

      sinä Pe.ku olet afrikkalaisia vihaava rasisti. Rasismi ei oikein sovi nykyaikaan, mutta sitähän te rasistit ette ymmärrä.

    • KTS (Ei kirj.)

      Kaikkii tämä paha on saanut alkunsa israelfanituksesta, sillä jos rasistiselle hengelle antaa yhdellä alueella pikkusormen, se vie koko herätysliikkeen mennessään.

    • Odottasin vastauksia siihen, aikovatko Suomen helluntailaiset lopettaa tukensa laajamittaisille noitavainoille Afrikassa.
      Siellä oikeasti kidutetaan ja murhataankin laajamittaisesti noitavainojen uhreja.

      Helluntailaiset halutessaan voivat osaltaan lopettaa kiduttajiksi käänyttämisen, jota tapahtuu esim. Fidan kautta.
      Lopettaa voi myös Reinhard Bonnken rahoittamisen ja sankarina pitämisen.
      Bonnke on suurin yksittäinen tekijä asiassa.

      • ...

        Tuomitaan.

      • tode*

        jaa että Suomen hellarit rahoittavat Bonnkea. Mistäs sinä sellaista olet keksinyt?

        Aivopesusta puheenollen... Sinulta se homma kyllä näkyy käyvän aika tavalla supsikkaasti.

      • tode* kirjoitti:

        jaa että Suomen hellarit rahoittavat Bonnkea. Mistäs sinä sellaista olet keksinyt?

        Aivopesusta puheenollen... Sinulta se homma kyllä näkyy käyvän aika tavalla supsikkaasti.

        Bonnke on ykköstähti ja suurin rahoituskohde Suomen helluntailaisilla.
        On suurin vierailutähti viime aikoina ja helluntaiseurakunnat ja muut kirjamyynnit myy hänen "tulella täytettyä elämää" ja muuta materiaalia kuin häkää.

    • KTS (Ei kirj.)

      Bonnke on myös se sylttytehdas, josta on lähtöisin tämä Share Internationalin ylläpitämä Maitreya-skeida

      Kesäkuun alussa 1988 saksalainen evankelista Reinhard Bonnke aloitti viikon kestoisen vierailunsa Keniassa vetäen puoleensa suuret osallistujamäärät ja laajan kiinnostuksen mediassa ("Kristus kaikille kansoille").

      4.6.1988 kerrottiin kirkkkaan tähden ilmestyneen Kenian taivaalle.

      5.6.1988 Bonnken ensimmäinen julkinen esiintyminen Nairobissa Uhuru-puistossa (Uhuru tarkoittaa vapautta swahiliksi). Paikalla oli noin 200 000 ihmistä.

      Reinhard Bonnke - Revival-liikkeen "isoisä, lähetyssaarnaaja Kenian lähetyskokouksessa profetoi julkisesti että ihmiset tulisivat kokemaan Jeesuksen kahden päivän sisällä ja monia ihmeitä tapahtuisi. Kenyan Times-lehden mukaan kaksi päivää myöhemmin kesäkuun 11. päivänä vuonna 1988 valkoviittainen mies ilmestyi yht'äkkiä yleisön keskuuteen kristillisessä parantamis- ja rukouspalvelussa eräässä kylässä Nairobin lähellä, Mary Akatsan rukoustilaisuudessa. Kristityt ja muslimit yhtä lailla tunnistivat hänet Jeesukseksi ja monia ihmeitä raportoitiin. New Age-profeetta Benjamin Creme'n verkkosivuilla kerrottiin sittemmin, että kyseessä oli Herra Maitreya," takaisin tullut Kristus, viides Buddha, Messias, Kalki Avatar, Maailmanopettaja, joka tuo uuden ja paremman ajan maailmalle.

      12.6.1988 Bonnken viimeinen tilaisuus Uhuru-puistossa veti paikalle taas 200 000 ihmistä

      13.6.1988 Makindu Jamia moskeijassa Nairobin lähellä syntyi karitsa, jonka turkissa luki "Muhammed" ja "Allah" arabialaisin kirjaimin

      20.6.1988 Kenya Times raportoi lampaasta

      22.6.1988 Kenya Times, reportterinaan Job Mutungu, raportoi Maitreyan ilmaantumisesta

      Elo-Syyskuussa 2006:
      Radioasemalla Rhema FM 96.3 (Melbourne Australia) haastateltiin Reinhardia ja hän puhui 8 videon sarjastaan (Afrikan kokouksissa nauhoitettuja) ja että kahdeksannen videon lopussa Jeesus kävelisi fyysisesti näyttötaulun läpi...

      Share Internationla ilmoitti Maitreyan tähden ilmestyvän jälleen.

    • Sulkakynä

      Kannattaa lukea Bonnken kirja tulella täytetty elämä. Jos minä tai sinä saisimme johdattaa yhdessä illassa miljoona ihmistä pelastukseen, niin ehkä silloin olisi varaa arvostella Bonnkea. Mutta kun en ole tietääkseni saattanut vielä yhtäkään ihmistä uskontielle, niin en voi tätä Jumalan miestä käydä arvostelemaan. Hänen vilpittömyytensä tulee esiin tuossa kirjassa ja se on muuten niin innoittava teos, että sen hedelmänä olen lukenut paljon ahkerammin raammattua, todistanut uskostani ja viettänyt aikaa rukouksessa. Hedelmästään puu tunnetaan. Jos keskittyy vain harhaoppien etsimiseen, itse pelastuksen evankeliumi jää varjoon.

    • * Taidat Pe.ku taas päätellä joutavia? En ole lukenut linkkejä, mutta sinut tuntien, asia taitaa olla päinvastoin, että noidat vainoaa lähetys-saarnaajia, jotka ei ole ikimaailmassa vaonnoneet alkuasukkaita, vaan tehneet monimuotoista humanitääristä työtä maakalaisten hyväksi ! Jotain mätää tässä aloituksesa on !

    • kaikelaisia hellarei

      Afrikan pentecostalit eivät ole samaa porukkaa kuin esim. Suomen helluntailaiset.
      "Pentecostal", on vain sana, joka viittaa helluntaihin, porukka on kuitenkin eri porukkaa, samoin Amerikassa. Kaikki seurakunnat ovat irrallisia ja opettavat omiaan, ei ole yhtenäistä uskontoa nimeltä "Helluntailaiset", se on vain yleisnimi.

      Suomen helluntailaiset eivät kuulu pentecostal-lahkoon, pentecostaleita ovat enemmänkin nämä irralliset Suomen Helluntaiherätyksen ulkopuoliset seurakunnat. Suomen Helluntaiherätys on pikemminkin samaa porukkaa USA:n Assemblies of God-seurakuntien kanssa.

      Kristinuskoa voisi kutsua "pääsiäis-uskonnoksi". Kuitenkin on olemassa tuhansittain erilaisia kristinuskoisia kirkkoja, joiden opit poikkeavat täysin toisistaan. Samoin on "helluntailaisilla".
      Pelkkä "helluntai"-nimi ei kerro mitään maailmalla, on tunnettava tarkempi teologia.

    • Sulkakynä

      Pe.ku , muista että teet tiliä aikanaan Jumalan edessä sanoistasi. Älä nosta kättäsi Jumalan voideltuja vastaan. Turhaa ilmaan hosumista tuollainen. Lue kirja äläkä jotain nettilinkkejä, koska niiden takana on useimmin kateellisia ihmisiä.

      • Hah hah hah haaaa

        Jumalan voideltuja heh heh he heeee

      • joo.
        Hah hah hah haaaa kirjoitti:

        Jumalan voideltuja heh heh he heeee

        Beceliäkö ne käyttävät siihen voitelemiseen?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      192
      1358
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      852
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      761
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      318
      612
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      595
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe