Ennen juopoilla oli sentään jotain häpyä. Vaikka viina Ahti Karjalaiselle ja Väinö Leskiselle maistuikin, tuskin he koskaan istuivat aamuyön tunteina jossain mopo- tai moottoripyöräjengin kerhotiloissa. Ainoastaan tuolla Jussi Mäkisellä oli Teuvo Hakkaraisen piirteitä.
..."Kuuluisan isän poika, Taneli Kekkonen toimi 1980-luvun alussa Suomen suurlähettiläänä Varsovassa. Hän oli alaistaan tarkempi rahasta ja siksi halusi tinkiä. Gdanskin lääninmiliisin raportin mukaan ilotyttö pyysi Kekkoselta sata markkaa, mutta Kekkonen tarjosi vain kaksi kymppiä...".
:)
0Äänestä
Pissat housuun
"Ainoastaan tuolla Jussi Mäkisellä oli Teuvo Hakkaraisen piirteitä. "
Millaisia piirteitä näkisit Taneli Kekkosessa po. asian suhteen?
En ole persu, mutta kuitenkin...kunhan kyselen.
0Äänestä
Tulipa pitkä lause
Siinä oli kerhotilaa ja kerhoilijaa kerrakseen, kun Urho Kekkonen ja KGB kokoontuivat Urhon pojan, Matin, asuntoon neuvottelemaan asioista, joita kuulemaan ei saanut tulla kuin yksi suomalainen, Urho Kekkonen.
Teuvo Hakkaraisen tempaukset muistuttavat hämmästyttävän paljon Mäkisen esimerkkiä. 7 päivää -lehden mukaan hän tanssi viime toukokuussa ilman paitaa vesantolaisessa ravintolassa. Pari viikkoa sitten hän puolestaan biletti helsinkiläisessä moottoripyöräkerhossa. Eli ainakin innostus vähentää vaatteita yllättävissä paikoissa, moottoripyörät ja viina yhdistävät nämä kaksi miestä. ;-)
0Äänestä
Ilotyttö Helene
volmari kirjoitti:
En ole kuullut, että Taneli Kekkonen olisi harrastanut humalassakaan vastaavia erikoisia "tempauksia" kuin Jussi Mäkinen ja Teuvo Hakkarainen:
"Mäkinen muun muassa ajoi kerran alasti moottoripyörällä poikaystävänsä kanssa pitkin Schönbrunnin linnan puiston nurmikoita."

En voi sille asialle mitään, ettet ole kuullut/lukenut joistain asioista.
0Äänestä
Lainaten.....

Hotelli Victoria Varsovassa. Heinäkuussa 1982 Kekkonen majoittui varsovalaiseen hotelliin kainalossaan ilotyttö Helene. Jonkin ajan kuluttua Kekkonen tupsahti aulaan ympäripäissään, nukahti tuolille ja laski alleen. Ihmiset nyrpistivät nenäänsä.
Kekkonen raahattiin käytävälle ja lopulta selviämään tyhjään huoneeseen. Aamuyöstä hänet löydettiin puolipukeissa kerroskäytävältä. Aamulla hän huomasi kadottaneensa rahansa ja paperinsa.
0Äänestä
Seven Up

Seiska on ihan ykkönen.
ps. Lennä Nykäsen Matti.
0Äänestä
bula-aho
Lainaten..... kirjoitti:

Eikös noin käynyt persujen Vistbackallekin ihan taannoin?
"neuvottelemaan asioista, joita kuulemaan ei saanut tulla kuin yksi suomalainen, Urho Kekkonen. "
On muuten pientä nämä mitä nyt ollaan keskustan mielessä salaamassa verrattuna siihen mitä ennen oli. Vain todella pieni piiri tiesi asioista, en kansanedustajille suotta mitään tarvinnut kertoa...
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ennen juopoilla oli sentään jotain häpyä. Vaikka viina Ahti Karjalaiselle ja Väinö Leskiselle maistuikin, tuskin he koskaan istuivat aamuyön tunteina jossain mopo- tai moottoripyöräjengin kerhotiloissa. Ainoastaan tuolla Jussi Mäkisellä oli Teuvo Hakkaraisen piirteitä.
Olikos se Mäkisen Jussi Kekkosen avioton poika? Vai miksi Kekkonen paapoi ilmeisen hankalaa häirikköä?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_Mäkinen
Tuosta aiheestahan oli oma ketjunsa muutama päivä sitten. Itsekin osallistuin siihen ja kommenttini voi lukea täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10492798#comment-53960585
..."Kuuluisan isän poika, Taneli Kekkonen toimi 1980-luvun alussa Suomen suurlähettiläänä Varsovassa. Hän oli alaistaan tarkempi rahasta ja siksi halusi tinkiä. Gdanskin lääninmiliisin raportin mukaan ilotyttö pyysi Kekkoselta sata markkaa, mutta Kekkonen tarjosi vain kaksi kymppiä...".
:)
"Ainoastaan tuolla Jussi Mäkisellä oli Teuvo Hakkaraisen piirteitä. "
Millaisia piirteitä näkisit Taneli Kekkosessa po. asian suhteen?
En ole persu, mutta kuitenkin...kunhan kyselen.
Siinä oli kerhotilaa ja kerhoilijaa kerrakseen, kun Urho Kekkonen ja KGB kokoontuivat Urhon pojan, Matin, asuntoon neuvottelemaan asioista, joita kuulemaan ei saanut tulla kuin yksi suomalainen, Urho Kekkonen.
En ole kuullut, että Taneli Kekkonen olisi harrastanut humalassakaan vastaavia erikoisia "tempauksia" kuin Jussi Mäkinen ja Teuvo Hakkarainen:
"Mäkinen muun muassa ajoi kerran alasti moottoripyörällä poikaystävänsä kanssa pitkin Schönbrunnin linnan puiston nurmikoita."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_Mäkinen
Teuvo Hakkaraisen tempaukset muistuttavat hämmästyttävän paljon Mäkisen esimerkkiä. 7 päivää -lehden mukaan hän tanssi viime toukokuussa ilman paitaa vesantolaisessa ravintolassa. Pari viikkoa sitten hän puolestaan biletti helsinkiläisessä moottoripyöräkerhossa. Eli ainakin innostus vähentää vaatteita yllättävissä paikoissa, moottoripyörät ja viina yhdistävät nämä kaksi miestä. ;-)
En voi sille asialle mitään, ettet ole kuullut/lukenut joistain asioista.
Hotelli Victoria Varsovassa. Heinäkuussa 1982 Kekkonen majoittui varsovalaiseen hotelliin kainalossaan ilotyttö Helene. Jonkin ajan kuluttua Kekkonen tupsahti aulaan ympäripäissään, nukahti tuolille ja laski alleen. Ihmiset nyrpistivät nenäänsä.
Kekkonen raahattiin käytävälle ja lopulta selviämään tyhjään huoneeseen. Aamuyöstä hänet löydettiin puolipukeissa kerroskäytävältä. Aamulla hän huomasi kadottaneensa rahansa ja paperinsa.
Seiska on ihan ykkönen.
ps. Lennä Nykäsen Matti.
Eikös noin käynyt persujen Vistbackallekin ihan taannoin?
http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a246356/matti vanhanen paljasti kirjassaan naissuhteensa paitsi taman/
Jos ei ollut oma poika, ainakin oli KUIN oma poika.
Ja pantiinhan se Väyrynenkin lukkojen taa.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Väyrynen Suomenmaalle Hotellihuoneeseen lukitseminen vähäpätöinen tapahtuma/1135268460247
Eroon päättyi sekin Love Story.