Onko teillä viinaa tarjolla työmaaruokalassa?

Eduskunnassa on!

>>
Kansanedustaja lopettaisi alkoholitarjoilun:
"Ei ole muissakaan työmaaruokaloissa"
>>
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012030715298371_uu.shtml

Hyvä ehdotus!
45689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Kotikaljaa, maitoo ja vettä ei sen väkevämpää

Äänestä
  • NINKÖ

    Äänestä

Ei ollut minunkaan työpaikkaruokalassa alkoholia myynnissä. Siksi sainkin potkut töistä, kun saanut heti töihin tullessa krapularyyppyjä enkä puolelta päivin rohkaisuryyppyjä. Ilman sitä en pystynyt tekemään töitä yleisöpalvelussa!

Onhan se puheenpitäminen pikku hutikassa helpompaa ja päätöksen tekeminenkin sujuu paremmin, kun ei turhanpäiväisiin pikkuasioihin kiinnitä huomiota.
Siis pikkupalkkaisille myös vähintäänkin neloskaljat ruokapaikassa!

Äänestä

Juu, näin on. Ei olla niin tiukkapipoisia.

Äänestä

vr:lä ainakin on kolmoskaljaa limuautomaateissa jemmattuna ja ne tekee kännissä töitä ja jälki sen mukaista.
Ovet ja ikkunat tippuvat kesken matkan ja muuntajat paukkuvat sekä tämän kaiken maksaa veromaksaja.

Äänestä

No niin nythän se selvisi, miksi maalaispoika Hakkarainen, oltuaan 20 vuotta raittiina ja uskossa, heti tultuaan Helsingin hulinoihin sortui pahasti taas viinamäen poluille, hoitoon joutui.

Viina ja työmaaruokala on täysin moraaliton yhdistelmä. Ei sellaista työtä olekkaan, jota voi juovuksissa kunnolla hoitaa - ei edes kansanedustajan työ ole sellaista, vai olisiko sittenkin se sellaista?

Äänestä
  • Pikimustien tussuff(se loinen)ien kirurgisia leikkauksia tietenkin.

    Ohoh ei toi ollutkaan munuainen tota hups ööö laitetaan se haava kiinni vaikka erikeepperillä juu ja lisää viinaa nassuun

    Äänestä

  • mielestäni ne jotka ovat äänestäneet muka raitista maalaispoika Hakkaraista eduskuntaan voivat katsoa itseään peiliin. Kyllä muut kansanedustajat osaavat käyttäytyä mutta aihnahan porukak tarvitsee yhden pellen.

    Äänestä

  • phumba kirjoitti:

    mielestäni ne jotka ovat äänestäneet muka raitista maalaispoika Hakkaraista eduskuntaan voivat katsoa itseään peiliin. Kyllä muut kansanedustajat osaavat käyttäytyä mutta aihnahan porukak tarvitsee yhden pellen.

    myös se Stubb joka irvistelee koko ajan ja muutenkin "niin heikkohermoinen kuten monet muutkin koulukiusaajat" huonokäytöksinen malliin "paska kokous lähen vittuun täältä". Ei tainnu olla pohjoismaiden kokouksessa viinaa tarjolla ja muutenkin liian pienet piirit kyseiselle suurmiehelle.

    Äänestä

Paljon juomingit maksaa? Tarjoaako talo?

Onko edes juomingit verovapaita?

Äänestä
  • tarjoaisi kun kerran maksaa kulukorvauksiakin vaikka matkat on ilmaisia vaikka lappiin ajelis taksilla.

    Äänestä

Seuraavaksi joudutaan torkkupeittojen jatkoksi ostamaan isot reput edustajille, että saavat omat juominkinsa eduskuntaan kannettua, kun ilmaisen viinan bileet loppuu?

Äänestä

kaikihan on ilmaista kansanedustajille,eikaine muuten tulis toimeen,siltihän sinne on niin kova tunko,

Äänestä

En lue iltalehteä koska se on syöpä äpärien vale lehti.
Semmoisten raisu mopolla ajavien jonka tankissa on minun kusta!

Äänestä
  • Voi Harri 69,miksi roikut sitten näillä sivuilla,näistähän voi saada jonkin taudin ?

    Äänestä

  • Voi ei kirjoitti:

    Voi Harri 69,miksi roikut sitten näillä sivuilla,näistähän voi saada jonkin taudin ?

    Hmmm jos olet syöpä äpärän jälkeläinen niin et tiedäkään mitä olen tehnyt selkäsi takana sinulle!!
    Hehehehe

    Äänestä

Työ kun työ,eihän muuallakaan ole mitään "luontaisetuja".Miksi kansanedustajan työ on muka parempi kuin esim.bussikuskin ?
Eihän bussikuskikaan saa ilmasia viinoja ja muuta tarjoilua.Eikä muunkaan ammmatin edustajat,kenkää tulisi heti.
Reilu meininki pitää olla.
Ei kansan kuulu maksaa kenenkään juomisesta työpaikalla.
Miksi meillä muuten on kansanedustajia ihan liikaa ? Turha joukko,vois käyttää nekin rahat muuhun.

Äänestä

Miten tää asiakin on tullut nyt vasta ihmisten tietoisuuteen että ne vetää hilpeenä kaljaa ja teräviä työaikana?

Äänestä

Jos kirkasta ei lounaalla ole tarjolla, en astu jalallakaan kyseiseen paikkaan.

Äänestä
  • Minä tulen töihin bussilla ja lähden töistä bussilla. Työni on melkoisen simppeliä tietokonehommaa.

    Tiedän etukäteen hiljaisemmat päivät ja kun ei kerta ruokalassa ole viinaksia, otan omat mukaan. Laukussa kulkee pari keskiolutta otettavaksi ruuan jälkeen ja Jack Daniels menee tarpeen mukaan.

    Kuljen siksi bussilla, etten lähde kännisenä työpäivän jälkeen autonrattiin.

    Äänestä

Miten on mahdollista, että eduskunta edustaa pahinta rappeutumaa Suomessa
mm. tämän alkoholikulttuurinsa takia.

Äänestä

Kalijossaan törisevät sielläkin, jälki on sen näköistä Kreikkaan syydetään ekuja minkä ehitään.

Äänestä

No voi hirvee, jos eduskunnan kuppilassa on tarjolla viiniä ja olutta! Pitäiskö sitä vai esimerkiksi Keski- Euroopasta tulevia diplomaatteja Suomen eduskunnan kestitä pelkällä vedellä ja maidolla vai, kun nämä ovat tottuneet siellä kotimaassaan juomaan ihan normisti yhden oluen tai viinilasillisen lounaalla? Se että Suomessa on paljon alkoholismiakin, ei tarkoita sitä, että Suomen eduskuntalaitoksen pitäisi nolata itsensä tarjoamalla eduskunnassa vieraileville pelkkää limsaa, minusta minun mielestäni.

Mihinhän natsismiin tää Suomi on menossa? Mainosten mukaan Väestöliitön haikara vastaa kysymyksiin "lapsettomuudesta" Suomi24:ssa, Kelalla on " hei mikä se isäkuukausi on?"- palvelu tyhmille, tupakkaa ei kansalainen kohta saa polttaa edes omalla kotipihalla, alkoholilainsäädännöllä kontrolloidaan kansaa ja mitä muuta vielä...

Äänestä
  • Minusta Sirpa Pietikäinen voisi lobata Olli Rehnille direktiviiesitystä, että työpaikoilla kiellettäisiin päihteiden ja huumeiden tarjoilu. Riitta Uosukainen juotatti Sirpa Pietikäisestä puhemiehen kaapin viinoilla rattijuopon.

    Äänestä

www.dgunning.org
www.worldcruise12.blogspot.com
www.znznb.com

Äänestä

siksihän niillä on taxsilappuja,etteivät hortoile kaupungilla

Äänestä

Kyllä täytyy ja pitää olla!!

Meillä ruokailee samassa ruokalassa yhtiön managenitaaliportaan hemmoja ja heillä silloin tällöin Busineksien kannalta tärkeitä vieraita..., ei niille voi kotikaljaa ja maitoa tarjota ruokajuomana!!!?!?!?!?

Äänestä

Työpaikkaruokalassa ei ole alkoholitarjoiulua mutta ainahan niitä asiakastilaisuuksia sattuu ja joskus keskelle päivääkin jossa vähän kuppia otetaan.

Äänestä

Lisää viinaa! Saahan valtio osan kansanedustajien palkasta takaisin alkoholiverona, oli maksajana kuka tahansa.

Äänestä

EI TIETENKÄÄN EI

Äänestä

Eiköhän olisi parempi kun tuokin persu vahtisi vain oman puolueensa edustajan ryyppämistä. Alkoholin nauttiminen ja sikailu ovat aivan eri asia.

Äänestä
  • Kokoomuksen Sampsa Kataja joka oli siinä kunnossa että sönkötti puhetta pitäessään? Ei paljon Iltasonta ole sitä revitellyt.

    Äänestä

  • No entäs kirjoitti:

    Kokoomuksen Sampsa Kataja joka oli siinä kunnossa että sönkötti puhetta pitäessään? Ei paljon Iltasonta ole sitä revitellyt.

    Kataja ei ole saanut riittävästi viinaa eikä osaa esiintyä selvinpäin kaatokännissä.

    Äänestä

Mutta meillä riidelläänkin harva se päivä, ja ihan pikkuasioista aivan kuin eduskunnassa. Tarpeeseen mänöö.

Äänestä

Koskahan nuo ROSVOT huomaavat, että heidän pitäisi lopettaa myös sekin rikolisuuden ala. Onhan varastaminen kansalaisillekin kiellettyä, miksei siis poliitikoille. He varastavat oman käden opikeudella kansalta joka ikinen päivä. Milloin pankkiireille miljardeja, milloin mitäkin kekesittyjä korvauksia. Sopeutumistukia, kulukorvauksia, lentomatkapalkkioita ym. kusetusta pilvin pimein...

Äänestä

Ei taida olla kuin I-olutta ja sillä alkoholistityöntekijät parantelevat krapulaa.
Jotkut ovat pilvessä tai muuten vain sekaisin kolmiolääkkeiden vaikutuksesta.

Äänestä

Pelaakohan tarjoilu sinne edustajien huoneeseen myös ?

Äänestä

Dui dui ,,Mitä ne diblomaatit tekevät Suomen eduskunnassa ,, kysyn vain eihän sinne nuota omiakaa kansanedustajiakaa saa joka TYÖPÄIVÄ tulemaan,, niinkuin tänään huomattiin ..Ja ostakoon viininsä ravintolasta tai alkosta niin me muutkin ostetaan. Mikä helvetin huvipuisto eduskunnan kuppila herroille on..Ja voi niile diblomaateille tarjota perunaa ja soosia jottei tartte pelkällä vedellä elää... Maassa maan tavalla .Tai omat vinkut mukaan jos ei kestä olla työpäivää ilman alkoholia...

Äänestä

Viinahan on viisasten juoma.

Äänestä

Meillä ei ole viinaa tarjolla työmaaruokalassamme, mutta aion ensiviikolla esittää ruokalatoimikunnan kokouksessa, että siirrymme Eduskunnan viitoittamalle tielle tässä asiassa, uskon, että edotukseni saa suuren kannatuksen.

Äänestä
  • Asia on otettava esille meilläkin!

    Äänestä

  • Aivan varmasti, jos kyseessä on terästehdas.

    Äänestä

Edustaja tuntee varmaan olevansa suuri hallitsija loikoilessaan veronmaksajien rahoilla ostetun torkkupeitteen alla pienessä sievässä.
Niin sitä pitää, onni yksillä, kesä kaikilla.

Äänestä

Ei valitettavasti. Itse otan omat juotavat töihin mukaan :)

Äänestä

Nuo pitkät lomat palkatomiksi.kun ne tulee lomilta on viinat ja torkkupeitot ja saunat kuumana...olis asiallinen tempaus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eduskunnassa on! kirjoitti:

Eduskunnassa on!

>>
Kansanedustaja lopettaisi alkoholitarjoilun:
"Ei ole muissakaan työmaaruokaloissa"
>>
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012030715298371_uu.shtml

Hyvä ehdotus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu