Olen kohta 18 vuotias tyttö. Ei tosiaankaan aikuinen vielä. Menetin äitini tossa noin vuosi sitten kun olin juuri täyttänyt 17 vuotta. Kuitenkin äitini kuoli maksakirroosiin eli yleensä alkoholin seurauksena ,maksa rasvoittuu ja loppujen lopuksi tuhoutuu. Olen hyvin masentunut koska minulla oli hyvät välit äitiin ja en tiedä mitä teen ilman häntä. Äiti kerkesi sairastaa alkoholismia 5 vuotta enne kuolemaansa. Kun minun rakas pappani kuoli mistä äiti oli pitänyt monta vuotta huolta jotta pappa olisi elänyt pitkään, äiti koki suuren romahduksen. Tiesin myös sen että äitiä kiusasi mummo tuohon aikoihin ja muut sukulaiset kamalilla vaatimuksilla ja ihan ilkeyttään aiheutti äidille kauheaa pään vaivaa.
Äitini oli 3 lapsen yksinhuoltaja ja minä olen nuorin. Isäni ei edes halunut pitää meihin yhteyttä. Muut sisarukset ovat vanhempia mutta läheisiä. He eivät silloin asuneet äidin ja minun kanssani kun äiti alkoi oirehtia ja lopulta sairastuu. Näin siis kaikki helvetilliset vaiheet äidin alkoholismista kokonaisen 5 vuoden ajan. Hän muuttui ihanasta äidistä hirviöksi joka sai minut itkemään joka yö itseni uneen. En voinut kertoa kenellekkään koska äiti sanoi että kotiasiosita ei puhuta. Kerran yritin mummolle puhuu mutta hän vain sano että valehtelen ja olen kauheanuori, kun en äitiäni tottele.
Monet monet kerrat tappelin äidin kanssa, ja välillä se oli tosi väkivaltaista. Ja kun tappelin äidin kanssa kyse oli viina pullosta jonka olin kaatanut viemäriin tai piilottanut äidiltä. Tää ei auttanut tietenkään koska äiti aina sai ostettua viinaa lisää melki joka puolelta.
Elämäni romahti samalla kuin äidilläkin. Aloin viilteleen itseeni ja monetmonet kerrat meinasin tehä itsemurhan. Mutta en uskaltanut koska en halunnut jättää äitiä yksin. Olin niin maassa ettei koulu sujunut ja suhteet ei enään houkutellut kuin ennen. Jätin silloisen poikaystävänki koska en pystynyt jakaa elämääni hänelle ja pelkäsin että hän ei olisi ymmärtänyt minua.
Esitin kyllä hyvin että minulla menee hyvin ystäville ja tutuille. Ja kukaan ei aavistanut millainen hullun mylly meillä on kotona. Ei edes vanhemmat sisarukset tai äidin hyvät ystävät. Tää juttu oli minun ja äitini välinen asia.
Eräänä iltana kun äidin hyvä ystävä tuli käymään meillä varoittamatta tuloaan. Hän halusi yllättää äidin. Hän tuli juuri silloin kun äiti oli sammunut sohvalle ja oksentanut viereensä. Menin avaamaan oven kun satuin olemaan kotonakin vielä. Raotin sitä ja kysyin että mitä äidin ystävällä oli asiaa. Hän kysy et pääsisikö sisälle. Sanoin hänelle että äiti nukkuu. Hän kuitenkin työnsi oven auki ja huhuili äitiä. Hän huomasi kamalan sotkun meidän kodissa ja meni olohuoneeseesn ja huomasi äidin. Sitte hän käski minun pakata vaatteeni ja tavarani mitä tarvitsen. No minä tein niin. Hän otti minut yöksi niille. Kun aamu oli hän ilmoitti lastensuojeluun äidistä ja minusta. Sitte sossun tädit tulivat käymään meillä kotona. Tästä äiti vietiin katkaisu hoitoon ja minut annettiin äidin ystävälle siksi aikaa huolehdittavaksi. Kun äiti pääsi katkaisu hoidosta hän aloitti sen uudelleen. Hän kerkesi olemaan kahdessa katkaisu hoidossa ennen kuin me luovutettiin koko peheen voimin koska emme jaksaneet tätä sekamelskaa. Siinä vaiheessa olin muuttanut äidin ystävälle.
On hävettävää myöntää että äiti kuoli alkoholismiin. Muistan kun kävin monta kertaa viikossa katsomassa häntä vanhassa kodissa. Joka kerta kun kävin siellä näin miten äidin vointi huononi ja huononi. Yritin monta kertaa soittaa ambulanssia ja äitii vietiin sairaalaan mistä hän sitten karkasi joka kerta. Yhtenä kertana kun kävin äidin luona, kävelin olohuoneeseen ja katsoin lattialle. Kellertävä kuihtunut nainen katsoi isoilla kellertävillä silmillä minuun ja lausui nimeni hitaasti. Olin hädissäni ja paniikissa. Menin äitini luo lattialle ja kysyin pääseekö hän ylös. Hän ei päässyt. Soitin ambulanssin. Enään äiti päässyt karkaamaan kun hänen jalkansa eivät enään kestäneet kantaa. Sisarukset ja minä katseltiin monta kuukautta miten äiti kuihtui koko ajan silmissä. Hän kyllä turposi vatsan seudulta ja jalkojen . Mutta kasvot olivat ihan lommoilla. Lääkärit sanoivat että mitään ei ole tehtävissä.
Romahdin siihen paikkaa. En olisi halunnut menettää äitiä tuolla tavoin. Olin viel lapsi ja olisin tarvinnut äitiä montakymmentä vuotta lisää. Äitini oli silti alkoholismista riippumatta minulle rakkain ihminen. Tästä toipuminen on erittäin vaikeaa. En tosiaankaan vieläkään usko tätä todeksi vaikka aikaa on mennyt. Joka aamu kun herään muistan että äiti on kuollut ja joka ilta kun menen nukkuun muistan hänet. Miten voi elämä koetella minua näin?
Äitini oli 3 lapsen yksinhuoltaja ja minä olen nuorin. Isäni ei edes halunut pitää meihin yhteyttä. Muut sisarukset ovat vanhempia mutta läheisiä. He eivät silloin asuneet äidin ja minun kanssani kun äiti alkoi oirehtia ja lopulta sairastuu. Näin siis kaikki helvetilliset vaiheet äidin alkoholismista kokonaisen 5 vuoden ajan. Hän muuttui ihanasta äidistä hirviöksi joka sai minut itkemään joka yö itseni uneen. En voinut kertoa kenellekkään koska äiti sanoi että kotiasiosita ei puhuta. Kerran yritin mummolle puhuu mutta hän vain sano että valehtelen ja olen kauheanuori, kun en äitiäni tottele.
Monet monet kerrat tappelin äidin kanssa, ja välillä se oli tosi väkivaltaista. Ja kun tappelin äidin kanssa kyse oli viina pullosta jonka olin kaatanut viemäriin tai piilottanut äidiltä. Tää ei auttanut tietenkään koska äiti aina sai ostettua viinaa lisää melki joka puolelta.
Elämäni romahti samalla kuin äidilläkin. Aloin viilteleen itseeni ja monetmonet kerrat meinasin tehä itsemurhan. Mutta en uskaltanut koska en halunnut jättää äitiä yksin. Olin niin maassa ettei koulu sujunut ja suhteet ei enään houkutellut kuin ennen. Jätin silloisen poikaystävänki koska en pystynyt jakaa elämääni hänelle ja pelkäsin että hän ei olisi ymmärtänyt minua.
Esitin kyllä hyvin että minulla menee hyvin ystäville ja tutuille. Ja kukaan ei aavistanut millainen hullun mylly meillä on kotona. Ei edes vanhemmat sisarukset tai äidin hyvät ystävät. Tää juttu oli minun ja äitini välinen asia.
Eräänä iltana kun äidin hyvä ystävä tuli käymään meillä varoittamatta tuloaan. Hän halusi yllättää äidin. Hän tuli juuri silloin kun äiti oli sammunut sohvalle ja oksentanut viereensä. Menin avaamaan oven kun satuin olemaan kotonakin vielä. Raotin sitä ja kysyin että mitä äidin ystävällä oli asiaa. Hän kysy et pääsisikö sisälle. Sanoin hänelle että äiti nukkuu. Hän kuitenkin työnsi oven auki ja huhuili äitiä. Hän huomasi kamalan sotkun meidän kodissa ja meni olohuoneeseesn ja huomasi äidin. Sitte hän käski minun pakata vaatteeni ja tavarani mitä tarvitsen. No minä tein niin. Hän otti minut yöksi niille. Kun aamu oli hän ilmoitti lastensuojeluun äidistä ja minusta. Sitte sossun tädit tulivat käymään meillä kotona. Tästä äiti vietiin katkaisu hoitoon ja minut annettiin äidin ystävälle siksi aikaa huolehdittavaksi. Kun äiti pääsi katkaisu hoidosta hän aloitti sen uudelleen. Hän kerkesi olemaan kahdessa katkaisu hoidossa ennen kuin me luovutettiin koko peheen voimin koska emme jaksaneet tätä sekamelskaa. Siinä vaiheessa olin muuttanut äidin ystävälle.
On hävettävää myöntää että äiti kuoli alkoholismiin. Muistan kun kävin monta kertaa viikossa katsomassa häntä vanhassa kodissa. Joka kerta kun kävin siellä näin miten äidin vointi huononi ja huononi. Yritin monta kertaa soittaa ambulanssia ja äitii vietiin sairaalaan mistä hän sitten karkasi joka kerta. Yhtenä kertana kun kävin äidin luona, kävelin olohuoneeseen ja katsoin lattialle. Kellertävä kuihtunut nainen katsoi isoilla kellertävillä silmillä minuun ja lausui nimeni hitaasti. Olin hädissäni ja paniikissa. Menin äitini luo lattialle ja kysyin pääseekö hän ylös. Hän ei päässyt. Soitin ambulanssin. Enään äiti päässyt karkaamaan kun hänen jalkansa eivät enään kestäneet kantaa. Sisarukset ja minä katseltiin monta kuukautta miten äiti kuihtui koko ajan silmissä. Hän kyllä turposi vatsan seudulta ja jalkojen . Mutta kasvot olivat ihan lommoilla. Lääkärit sanoivat että mitään ei ole tehtävissä.
Romahdin siihen paikkaa. En olisi halunnut menettää äitiä tuolla tavoin. Olin viel lapsi ja olisin tarvinnut äitiä montakymmentä vuotta lisää. Äitini oli silti alkoholismista riippumatta minulle rakkain ihminen. Tästä toipuminen on erittäin vaikeaa. En tosiaankaan vieläkään usko tätä todeksi vaikka aikaa on mennyt. Joka aamu kun herään muistan että äiti on kuollut ja joka ilta kun menen nukkuun muistan hänet. Miten voi elämä koetella minua näin?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Itkemään pisti tarinasi. Voi kulta pieni, olet saanut kärsiä paljon, mutta älä jää suruusi makaamaan. Yritä jatkaa eteen päin ja etsiä positiivista sisältöä elämääsi. Pidä mielessä, että alkoholismi on sairaus, joka saattaa myös periytyä. Varo omalla kohdallasi viiltelyä, päihteitä ja muita itsetuhoisia tapoja. Älä kainostele hakea ammattiapua ongelmiisi. Sinulla on siihen oikeus, ja se on parempi tehdä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jopa ennalta ehkäisevästi. Sinulla on, kultaseni, oikeus onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Se voi onnistua, jos saat6 lievitettyä noiden karmeiden kokemusten aiheuttamaa tuskaa. Yritä! Hae apua!
Toivoin vilpittömästi, että sinä voisit aikanasi olla onnellinen ja tasapainoinen äiti, joka voisi tarjota lapsilleen kauniin elämän. Sitä varmasti omakin äitisi toivoisi, ja ukkisi. Isot isot halit sinulle, ja menestystä
Kiitoksia sinulle.
Sinulla taisi käydä huono tuuri tuossa tukiryhmässä. Mitäpä jos yrittäisit uudestaan, mutta sitä ennen kerrot kokemuksestasi ryhmän vetäjälle ja toivot nimenomaan keskustelua ihmisten kanssa, jotka ovat menettäneet alkoholistivanhempansa. Voit tietysti myös harkita keskustelua kahden kesken esim. psykologin kanssa.
Sinä rakas nuori ihminen!
Oli kosketavaa lukea - tuntuu että kaikki sanat ovat turhaa kommentiksi sinulle. Sinulla on vielä suru lähellä ja et voi sulattaa kaikkea elämäsi varrella tapahtunutta. On hyvä, että nykyään voi jakaa kaikki salaiset ja raskaimmatkin kokemusken näin anonyyminä tuntemattomien lähimäisten kanssa. Tärkeää on purkaa ja työstää ja varmaan antaa lohtua, että tietää, että joku lukee. Ei tarvitse huutaa ja puhua kuin ilmaan ja tyhjään avaruuteen.
Sinulla on on ollut ihana ja hyvä äiti. Hän oli varmaan hvyin herkkä, empaattinen ja tahtoi uhrata aikansa ja voimansa rakkaimmilleen. Hän antoi kaikkensa silläkin ehdolla, että ei olisi jaksanut. Ymmärrän, että hän halusi suoriutua tehtävästään hyvin ja täydellisesti ja alkoi salaamaan, kun ei ei enää jaksanut pitää asioita kontiksessa. Sellaisia me ihmiset olemme, häpeämme kun ei pystykkään pitämään omia ihanteita ja tavoitteita toivotulla tasolla.
Äitisi sitten alkoi etsimään helpotusta alkoholista ja ilmeisesti teillä on geeneissä taipumus saada nopeasti riippuvuus tähän aineeseen. Naisen elimistö ja psyyke kestä vielä heikommin alkoholia. Ymmärrän että sinua hävettää, mutta ei äitisi ollut paha ihminen: hän uupui ja ei jaksanut kestää arjen ja tehtävänsä taakkaa. Hän joutui kasvattamaan teidät yksin ja vielä kantoi huolta isästään.
Eikös olekkin lohdullista, että sinulla on muisto hänestä terveenä ja ihanana. Sitten kun hän masentui ja sairastui, hänen persoonansa ei ollut enää se todelinen alkuperäinen ihminen. Ei hän ollut tahallaan ilkeä vaan käyttäytyi sairaan tavoin. Varmaan on kiva ja oli hänelle että sait olla hänen lähellään elämänsä loppuhetkinä.
Ei alkoholismia tarvitse hävetä: he ovat tämän elämän taakkojen murjomia ihmisiä. Olen uskovainen ja tapaan usein näitä tällä tavoin sairastuneita usein vappaaehtoistyössäni. He ovat ihan tavallisia sairaita ihmisiä kuin muutkin. He ovat vian sairastuneet ja reagoineet vastoinkäymisiin sillä tavoin. Ja jos vielä on ollut vauhdittamssa se geeneissä oleva alttius.
Voi kun äitisi olisi saanut tai ymmärtänyt etsiä apua silloin kun alkoi painaan päälle muulla tavoin.
On hyvä, että sinulla hyvät suhteet siskojen kanssa. Olet kokenut niin paljon ja liian paljon aikusellekin raskasta taakkaa lasuudessasi, joten kannattaa työstää näitä juttuja avoimesti käymällä läpi. Olet varmaan sinäkin herkkä ja empaattinen. Tomera ja pystyvä tyttö olet ja hyvin järkevä. Sinulla on psyykkistä rohkeutta käsitellä noita muistoja: kipeitäkin. Rukoilen että saisit jonkun äitihahmon rinnallesi.
Niin! Elämä on suuri mysteeri? Kysymyskiä:miksi? miksi? riittää ... Joihinkin saamme vastaukset, kaikkiin emme täällä.
Olisit tarvinnut vielä äitiä ja varmasti tulevat lapsesikin mummoa, mutta äitis antoi sinulle ja sisarillesi sen minkä pystyi.
Uskotaan että äidilläsi on nyt siellä hyvä olla!
Ei ole mukavaa sanoa näin mutta tavallaan tällaisia viestejä olen tälle palstalle toivonutkin (vertaistukea)... Menetin oman isäni vajaa vuosi sitten samalla tavalla, maksakirroosiin, ja sitä elämän hirveyttä, vuosien taistelua alkoholin kanssa ja lopulta sairastamista sivusta seuranneena, tiedän miten järkyttävää se on läheisille. Varmasti se on ollut sitä itse sairastuneellekin ja olen monet kerran miettinyt ja surrut, että miten paha isällänikin oli varmaan olla, kun tajusi lopulta, mihin jamaan on "itse" itsensä saanut. Minä kuitenkin pidän alkoholismia sairautena enkä koskaan syyttänyt isää siitä.
Isä oli minulle kaikki kaikessa ja nyt jälkeenpäin tuntuu siltä kuin elämäni olisi pysähtynyt täysin, kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Mikään ei ole enää kuten ennen enkä tiedä miten jatkaisin tätä elämääni ilman rakasta isää? Vanhempani erosivat aikoja sitten ja he vihasivat toisiaan, ja kun itse olen aina ollut enemmänkin "iskän tyttö" niin minulla on monestakin syystä nykyään melko huonot välit äitini kanssa. Tuntuu että minulla ei ole oikeastaan ketään aikuista, johon voisin turvautua vaikeana hetkenä.. Olenhan toki itsekin jo aikuinen ikäni puolesta mutta silti kaipaisin sellaista, no vanhempaa, rinnalleni. Jouduin luopumaan isästäni ihan liian aikaisin :(
Maksakirroosi on siitä hurja ja kamala sairaus, että se vie ihmisen hitaasti mutta varmasti mennessään. Ensin joutuu seuraamaan vierestä sitä alkoholin kanssa taistelemista ja lopulta huomataankin, että tilanne on jo niin paha ettei mitään ole enää tehtävissä. Tämän kun sain kuulla sairaalassa niin romahdin täysin...
Minä myös hoidin isääni paljon vaikka asuimmekin eri osoitteissa jo. Aina kävin tarkistamassa tilanteen paikan päällä, kun isä ei vastannut puhelimeen, ei hetkittäin osannut sitä, kun maksakirroosi oli edennyt jo niin pitkälle ja vaikuttanu aivoihinkin. Välillä hän oli kotonaan kuin vieraassa paikassa, hädissään, eikä osannut tehdä mitään, ei syödä, ei pukea.. Välillä tilanne oli niin huono, että jouduin soittamaan ambulanssin. Isä oli toisinaan pitkiäkin aikoja hoidossa vuodeosastolla, kun ei pärjännyt kotonaan enkä minäkään voinut täysipäiväiseksi hoitajaksi ruveta.. Myös kaikki oppikirjamaiset maksakirroosin oireet isästä löytyi ja oli todella rankkaa seurata vierestä, kun rakas ihminen muuttuu ihan toiseksi ja sairaus tekee tuhojaan. :(
Välillä mietin, että olisinpa edes uskossa jos saisi vaikka sitä kautta lisää voimia jaksaa tämän surun kanssa, mutta ei minulta onnistu sekään...
No tässä mun tarina kumminkin. Olisi todella terapeuttista jakaa kokemuksia enemmänkin sellaisen ihmisen kanssa, joka on kokenut tämän saman..
Sinun tarinasi kuulostuu tosi tutulta mutta isän tilalla äiti. On hyvä että on edes joku joka oikeesti tietää miltä tuntuu kun menettää oma vanhempi tuolla tavoin. Oloni on tyhjä, jopa niinkin tyhjä etten tiedä jaksanko elää. Mut mun on pakko äidin takii. Hän yritti mun eteen kaikkea ja nyt on mun vuoro näyttää äidille ettei hänen yrityksensä minun kasvattamisessa mennyt täysin pielee.En elä itseni takia vaan äidin. Koska äiti oli mulle elämä.
Niiin ja sun pitää sun isäs takii jatkaa elämää. Sitä mun piti vielä sanoo. Ja paljon jaksamisia sinulle!
Heips, itsekkin menetin yhen tuttuni maksakirroosin seurauksena viime joulukuun puolessavälissä...kovinkaan iäkäs ei ollut...ja hänkään ei syönyt viimeisinä elinpäivinään lainkaan:(...enkä ollut pitkään aikaan nähnyt häntä, mutta läheiseni kertoman mukaan vatsa oli todella turvonnut hänellä sekä kädet olivat todella laihat...muutamia vuosia sitten hän oli vielä kunnossa, mutta nyt hän on poissa:(...jaksamisia sekä voimahalit sinulle täältä päin=)
Luulin hetken, että tää oli mun kirjoittamani kommentti, kunnes näin päivämäärän. No, mulla nyt täsmälleen sama tilanne päällä, isä kuoli kuvaamallasi tavalla noin kk sitten. Olen siitä kirjoittanut tänne oman avauksen "maksakirroosikuolema", mutten ole löytänyt ketään, jonka kanssa jakaa tämä.
Jos vielä luet tämän, miten sinulla menee nyt parin vuoden päästä?
VAI niin
Jos sulla on jotain sanottavaa niin älä edes sano. Sulla ei oo näköjään tietoo tästä aisata niin ole hyvä vaan ja pidä turpasi kiinni!
Tämä sama nimimerkki on monella muullakin palstalla näine typerine sanoineen. Kunhan jotakin on sanovinaan mokoma nilkki.
Epäystävällinen kommentti muuten asiallisella palstalla. Monella muullakin on monikin läheinen ihminen kuollut, ei silti tarvitse puhua rumasti.
Tutulta tuntuu.. Täytän itse huhtikuussa 18, ja äitini on ollut alkoholisti koko ikäni, lukuunottamatta kolmea vuotta elämästäni. Minut huostaanotettiin äidin takiaensimmäisen kerran kun olin kolmen kuukauden ikäinen. Olen perheen ainut lapsi, joten en koskaan ole voinut puhua kenellekkään. Äitini kielsi minua tapaamasta isääni monta vuotta, kunnes isäni sai oikeuden kautta tapaamisoikeuden minuun. Tällöin näin häntä vain joka toinen perjantai. Äitini tuntuu vihaavan minua. Oma elämäni romahti monta vuotta sitten. Joka kerta joudun kuuntelemaan vittuilua ja haukkumista. Tuntuu että on aina ollut minun syyni kun hän on juonut. Pisimmät putket on olleet jopa yli puoli vuotta.. Sairaalassa ja katkolla äitini on ollut monet kerrat, mutta kun ei usko niin ei usko.. Viimeksi eilen äitini pääsi pois sairaalasta (oli siellä koska joi liikaa), ja samana iltana jo oli hakenut kaljaa.. Alkoholismi on sairaus, josta ei voi parantua ilman että itse haluaa. Kukaan muu ei voi vaikuttaa asuaan. Olen myös itse miettinyt itsemurhaa pari kertaa, mutta aina on ollut jokin syy elää.
Ja yhä edelleen asun lastensuojelulaitoksessa äitini takia, olen asunut yksitoista vuotta. Ilman isääni en olisi selvinnyt tänne asti, ja ny tunnelin päässä näkyy valoa. Odotan vain huhtikuuta, jolloin voin katkaista kaikki välini äitiini.
Itse olen myös itkenyt itseni usein uneen, mutta, kaikesta huolimatta, olen jo tottunut siihen.
Eikä tämä kaikki tarkoita sitä, että olisin ainut tilanteessa oleva jolla olisi vaikeaa. Alkoholistin läheisillä ei KOSKAAN ole helppoa. Ei ikinä. Ja uskon että jokainen pääsee asian yli, ajallaan. Itse olen oikeastaan päässyt jo, mutta en kuitenkaan ole varma.. Mutta jaksamisia sulle Liianvarhainaikuinen
Ei sinunkaan elämä tosiaankaa ole ollut ruusuilla tansimista. Onneks olet vahva ihminen ja sitä sanotaanki että se mikä ei tapa vahvistaa ja huomaan kyllä sen sinussa. Minulla taas on voimat aika hiipunu mutta mun on jaksettava vaikka olisi toinen jalka haudassa. Vahvuus tulee mun rakkaudesta äitiin. Vaikka äiti sairastu alkoholismiin ja muuttui kamalaksi ihmiseksi. Muistan äitini rakastavana äitinä enkä siinä alkoholismin varjossa olevana hirviönä.Uskon myös että äitisi rakastaa sinua vaikka hänen vahva alkoholismi peittää sen syvästi alleen. Se vaan on niin. Alkoholisti ei osaa rakastaa kuin viinaa mutta alkoholismin sisällä oleva ihminen osaa rakastaa, vaikka se ei tuntuisikaan siltä. jokainen alkoholisti on ihminen mutta se alkolismi on vienyt ihmisen koko olemuksen mukanaa ja jättänyt tilalle kylmän ihmisen. Kiitoksia tuestasi ja samoin jaksamisia sinullekkin.
sassuuh,
Kaikesta et voi syyttää onnetonta lapsuuttasi. Sinä itse olet voimakas, terve, aikuinen ihminen ja voit ihan itse päättää, millaisen elämän haluat itsellesi.
Aivan turhaa jäädä muistelemaan onnetonta lapsuutta/ nuoruutta. Elämä jatkuu...
Ja kyllä ihminen voi tuntea vihaa ja samalla rakastaa. Kun joutuu kantamaan vastuuta ja vielä ihan lapsena jos vanhempi juo niin tottahan siinä väsyy ja tulee vihankin tunteita. Se on ihan luonnollista ja inhimillistä.
Elässä ei vain kaikki kestä ja toisille tuo alkoholi on petollsienpi jo ihan geneetiisesti. Siihen jää hetkessä koukkuun ja elimistö tuhoutuu.
Yhdessä voi kuitenkin eheytyä ja jakaa kokemuksia.
AAL(alkoholistien aikuiset lapset)-ryhmästä voisi olla apua teille 18-vuotta täyttäneille. Saa ainakin vertaistukea, ettei tarvitse yksin surra ja toipumisohjelman, jolla jaksaa eteenpäin.Voimia omaan elämään ja korkki kiinni.
Surulliseksi pisti kertomasi:(. Itsekki menetin yhen tutun maksakirroosin seurauksena viime joulukuun puolessavälissä, eikä hän ollut kovinkaan iäkäs...pitkään aikaan en ollut myös nähnyt häntä, mutta tutun kertoman mukaan hänella oli samat oireet mitkä mainitsit äidistäsi, eli turvotusta vatsassa ja kädet olivat laihat tällä tutullani...jaksamisia sinulle ja voimahaleja täältä päin
Kiitos.
Oleppas hyvä=)
Liianvarhainaikuinen moimoi!
Minä olen samaa kokenut. Niin ymmärrän sinua. Isä oli alkoholisti ja olin isän silmäterä ja rakas prinsessa. Jos tulee jotain vaikeuksia tai vastoinkäymisiä tai negatiivisia syytöksiä, lupaa minulle ettet tekisi samoin mitä äitisi teki.
-
Minä onnistuin selvittämään ilman viinaa. Pari kertaa olen sortunut viinaan niin sit olen tajunnut tekeväni samaa mitä isäni... Elämässä aina vastoinkäymisiä jotes halivoimia ja raittiutta sinulle! :))
Äitini on aina melkein päissään kun tulen sinne pelkäämpä että hän kuolee siihen.
Oootko puhunut asiasta kenellekkään? :o
Tuntuu kuin lukisi oman äidin tarinaa... minun äitini käytti n. 20v. lähes päivittäin alkoholia. Hän kuoli syksyllä 2010 alkoholin aiheuttamaan vatsahaavaan / maksakirroosiin. Kuolema ei ollut yllätys, mutta kuitenkin....
Vaikka tiesit että sinun äidillesi kävisi niin, niin se tuntuu aina pahalta. Se on sitä kun rakastaa ja välittää niin sattuu ihan saatanasti vaikka tuntisikin vihaa omaa äitiä kohtaan kun hän ei muusta välitä kuin alkoholista.
Ja on ihan hyvä tuntea ja uskaltaa tiedostaa mysö viha mikä on kertynyt puseron alle menetetyn lapsuuden ja nuoruuden vuoksi. Ei tarvitse kokea syyllisyyttä ja se ei mienkään mitätöi rakkautta ja surua äitiä kohtaan.
aut olen saanut samaa kokea 1977 olen nyt 59 v ja sattu vielläkin haliit
Kiitos
kaikille näille kovia kokeneille jaksamisia elämään!!
elämä on vain elettävä emmekä voi sitä elää toisen puolesta joten omasta elämästä on tehtävä se paras mitä itse voi ja mihin jaksaa kyetä-apu kannattaa hakea jos sitä ei jaksa