Peräaukon kipu

Minulle tuli uskoakseni jonkunlainen haavauma peräaukon sisäpuolelle joulun ja uudenvuoden mässäilyjen jälkeen. Oli muutaman päivää arka, vuosi jonkun verran verta ja helpotti sitten väliaikaisesti. Mutta loman loputtua ja aloitettuani istumatyöt vaiva tuli jonkinasteisena takaisin. Vaikka ulostaessa ei varsinaisesti sattunut eikä verta läheskään aina tullut, ulostamisen jälkeen tuntui monesti sellainen ikään kuin vihlova kipu joka jatkui pari-kolme tuntia ja häipyi sitten. Saattoi tulla uudestaan myöhemmin päivällä, jos tuli istuttua paljon. Kiinnitin ruokavaliooni huomiota ja tammi-helmikuun vaihteessa vihlonta katosi muutamaksi päiväksi, tuli välillä takaisin (lievempänä kuin aikaisemmin) ja katosi uudelleen. Nyt pari viikkoa sitten kärsin ummetuksesta ja sen seurauksena peräaukkooni tuli todella pahat haavaumat. Hankin peräpuikkoja ja haavaumat tuntuvat nyt melkein parantuneen.

Mutta vihlonta on taas tullut takaisin. Olin toivonut, että se olisi parantunut lopullisesti peräpuikkojen käytön myötä, mutta ei ainakaan vielä ilmeisesti. En haluaisi käydä lääkärillä ainakaan vielä tämän takia, koska vihlonta on kuitenkin aika lievää ja toivon että jatkamalla peräpuikkojen käyttöä vaiva katoaisi. Mutta toisaalta, en haluaisi pahentaa vaivaa tai tehdä siitä hankalammin hoidettavaa vetkuttelemalla turhaan. Onko kellään omakohtaista kokemusta tai tietoa miten tulisi toimia? Peräpuikkopakkauksen ohjeen mukaan niitä ei saisi käyttää yhtäjaksoisesti neljää viikkoa kauempaa, joten olisiko minun järkevää käyttää niitä vielä viikko tai pari, ja mennä sitten lääkärille, mikäli vihlonta ei poistu? Vai yrittää edelleen antaa parantua itsekseen? Kauanko tämänkaltaisten vaivojen yleensä kestää parantua?
6373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ketä kiinnostaa sun anusaukkonen?

Äänestä

Onko joku puhunut et jonkun perseen pitäis kiinnostaa??? Kysyy apua vaivaansa ja mitä saa vastaukseksi? Valitusta. Ehdotan lääkärille menoa koska vaiva on pitkittynyt.

Äänestä
  • Kiitos asiallisesta vastauksesta! Nyt on taas muutaman päivän ollut parempi, joten jos ei uudestaan pahene, niin ehkä tämä talttuu kotihoidolla.

    Äänestä

  • ???????? kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta vastauksesta! Nyt on taas muutaman päivän ollut parempi, joten jos ei uudestaan pahene, niin ehkä tämä talttuu kotihoidolla.

    lääkäristä saa reseptillä tehokkaampaa voidetta jolla vaivat voi saada kuriin.

    Suosittelen myös frantsilan siankärsämöyrttiuutetta, saa luontaistuotekaupoista ja netistä. Ainakin itsellä vaivat tuon avulla menee nopeasti ohi, suoli jotenkin toimii paremmin ja uloste tulee pehmeämpänä.

    Äänestä

  • joku., kirjoitti:

    Kiitos tästäkin neuvosta :) Vaiva on selvästi parantumaan päin, lähinnä vain oikuttelee enää, jos lankean takaisin huonompiin elämäntapoihin. Taisivat nuo peräpuikot kuitenkin hoitaa, tulokset vain tulivat hieman viiveellä.

    Ostin kuitenkin varmuuden vuoksi tuota suosittelemaasi siankärsämöä ja ajattelin lipitellä sitä teenä tässä muutaman viikkoa!

    Sua painetaan liikaa p erseeseen thats all, ota välil vaik suuhun..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

???????? kirjoitti:

Minulle tuli uskoakseni jonkunlainen haavauma peräaukon sisäpuolelle joulun ja uudenvuoden mässäilyjen jälkeen. Oli muutaman päivää arka, vuosi jonkun verran verta ja helpotti sitten väliaikaisesti. Mutta loman loputtua ja aloitettuani istumatyöt vaiva tuli jonkinasteisena takaisin. Vaikka ulostaessa ei varsinaisesti sattunut eikä verta läheskään aina tullut, ulostamisen jälkeen tuntui monesti sellainen ikään kuin vihlova kipu joka jatkui pari-kolme tuntia ja häipyi sitten. Saattoi tulla uudestaan myöhemmin päivällä, jos tuli istuttua paljon. Kiinnitin ruokavaliooni huomiota ja tammi-helmikuun vaihteessa vihlonta katosi muutamaksi päiväksi, tuli välillä takaisin (lievempänä kuin aikaisemmin) ja katosi uudelleen. Nyt pari viikkoa sitten kärsin ummetuksesta ja sen seurauksena peräaukkooni tuli todella pahat haavaumat. Hankin peräpuikkoja ja haavaumat tuntuvat nyt melkein parantuneen.

Mutta vihlonta on taas tullut takaisin. Olin toivonut, että se olisi parantunut lopullisesti peräpuikkojen käytön myötä, mutta ei ainakaan vielä ilmeisesti. En haluaisi käydä lääkärillä ainakaan vielä tämän takia, koska vihlonta on kuitenkin aika lievää ja toivon että jatkamalla peräpuikkojen käyttöä vaiva katoaisi. Mutta toisaalta, en haluaisi pahentaa vaivaa tai tehdä siitä hankalammin hoidettavaa vetkuttelemalla turhaan. Onko kellään omakohtaista kokemusta tai tietoa miten tulisi toimia? Peräpuikkopakkauksen ohjeen mukaan niitä ei saisi käyttää yhtäjaksoisesti neljää viikkoa kauempaa, joten olisiko minun järkevää käyttää niitä vielä viikko tai pari, ja mennä sitten lääkärille, mikäli vihlonta ei poistu? Vai yrittää edelleen antaa parantua itsekseen? Kauanko tämänkaltaisten vaivojen yleensä kestää parantua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu