Israel on pyytänyt Yhdysvalloilta bunkkerien tuhoamiseen tarkoitettuja pommeja, kertoo nimettömänä pysyttelevä israelilaisviranomainen uutistoimisto Reutersille. Pyyntö esitettiin pääministeri Benjamin Netanjahun tällä viikolla tekemän Yhdysvaltain vierailun aikana.
Israelin kerrotaan pyytäneen myös hävittäjien ilmatankkaukseen tarkoitettuja lentokoneita.
Kalustoa tarvittaisiin, jos Israel lähtisi tekemään ennaltaehkäisevää iskua Iranin ydinlaitoksia vastaan.
Yhdysvallat on vähätellyt Israelin pyyntöä, ja sanonut, että mitään sopimuksia ei ole tehty.
Israelilaisten tiedotusvälineiden mukaan Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on luvannut Israelille kalustoa, jos Israel takaa, ettei se hyökkää Iraniin tämän vuoden aikana.
Netanjahu on vihjannut voimankäytöstä Irania vastaan. Hän sanoi viimeksi torstaina israelilaisen tv-kanavan haastattelussa, että iskua koskevaa ratkaisua ei tehdä lähipäivinä eikä -viikkoina, mutta vuosia sitä ei voida lykätä.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/03/israel_pyysi_yhdysvalloilta_bunkkeripommeja_3318828.html
Kohta alkaa rytistä?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.