Miksi vakuus- sopimus salattiin?

Viranomaiset salaavat yhä useammin yhteiskunnallisesti merkittäviä asiakirjoja, sanoo Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää. Hänen mukaansa julkisuuslain hyvät periaatteet on unohdettu. Muun muassa Suomen ja Kreikan vakuussopimuksen salaamiselle ei ole lainmukaisia perusteita.

- Tuorein esimerkki on Kreikan vakuussopimus ja sen salassapito. Minusta on aika selvää, että tällainen vakuussopimuksen tyyppinen, erittäin olennainen asiakirja ei voi olla kokonaan salassapidettävä. Koko sopimus ei voi olla liikesalaisuus, Mäenpää toteaa YLE Uutisille.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Pitihän se arvata. Suomen vakuudet Kreikalle ovat niin poskettomat että ne eivät siedä minkäänlaista päivänvaloa.

Tätäkö on Kataisen hallituksen avoimmuus ja vastuunkanto?

Taas yksi "Tiitisen lista" lisää. Kyllä kansa ei tiedä mitä hallitus puuhailee. Voi v.

Ei hyvää lupaa Kataisen toiminta. Mihinkähän tässä vielä on sitouduttu?

Suomi on ehkä tehnyt Kreikan elatussopimuksen hamaan tulevaisuuteen...

Äänestä

Myös SALATTU. Valtiovarainministeriö on julistanut myös nämä paperit salaisiksi.

Kuulemma Virkkunen ei tiedä asiasta mitään.

Mitä ihmeen peliä Kataisen hallitus oikein pelaa? TÄMÄ ON SALAILUYHTEISKUNTA, KOHTI NEP politiikkaa, josta demokratia on kaukana.

Näin härskiä hallitusta Suomessa ei ole koskaan olut.

Äänestä
  • Eikös tässä olla kommunistien palstalla? Mitäs uutta salailussa on kommunisteille? Itsehän jopa toimitte aikoinaan lainvastaisesti maanalaisessa järjestössä jota johdettiin kommunistien taivaasta Kremlistä, jossa suomalaispetturit OWK ja kumppanit yrittivät kaataa laillista esivaltaa avullanne.

    Menkää ensin omiin aikaansaannoksiinne ja koittakaa niistä eroon. Miettikää mikä on saanut kommunistien kannatuksen laskemaan noin 25%:sta noin 0,25%:n niin asia alkaa selvitä. Olisikohan kyseessä luottamus sanojen ja tekojen sekä olojen väliseen ristiriitaan komuyhteisöissä?

    Hallitus on tuon salaamispäätöksen tehnyt toisen osapuolen pyynnöstä ja kun siihen on menty niin asian julkaiseminen tarkoittaisi Suomen luotettavuuden sopimuskumppanina kärsivän kolauksen josta olisi vaikeaa päästä eroon.

    Kommunisteille tai niinä esiintyville ei tietenkään ole luotettavuudesta väliä koska aina puolueen hetkellinen etu ratkaisee varsinkin jos sopimus tehdään "vääräuskoisten" kanssa. Siinä te toimitte kuten muslimiäärijärjestöt.

    Onko tämä asia nyt jotenkin SKP:n nousun esteenä? Jos on niin miten? Ette edes yritä saada lisää jalansijaa politiikassa, nyt kun teitä ei kuulla vaan enemmänkin teille nauretaan.

    Nykyinen hallitus toimii ehkä sodan jälkeen vaikeimmassa kansainvälisessä tilanteessa ja on selvinnyt varsin hyvin arvosanoin laajapohjaisuudestaan huolimatta. Suomi ei ole menettänyt uskottavuuttaan kuten jopa sitä suuremmat maat ovat tehneet vaan meitä pidetään edelleen luotettavina sopimuskumppaneina joten pitäkäämme tämä status, ei siitä ainakaan vahinkoa ole meille itsellemme.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Eikös tässä olla kommunistien palstalla? Mitäs uutta salailussa on kommunisteille? Itsehän jopa toimitte aikoinaan lainvastaisesti maanalaisessa järjestössä jota johdettiin kommunistien taivaasta Kremlistä, jossa suomalaispetturit OWK ja kumppanit yrittivät kaataa laillista esivaltaa avullanne.

    Menkää ensin omiin aikaansaannoksiinne ja koittakaa niistä eroon. Miettikää mikä on saanut kommunistien kannatuksen laskemaan noin 25%:sta noin 0,25%:n niin asia alkaa selvitä. Olisikohan kyseessä luottamus sanojen ja tekojen sekä olojen väliseen ristiriitaan komuyhteisöissä?

    Hallitus on tuon salaamispäätöksen tehnyt toisen osapuolen pyynnöstä ja kun siihen on menty niin asian julkaiseminen tarkoittaisi Suomen luotettavuuden sopimuskumppanina kärsivän kolauksen josta olisi vaikeaa päästä eroon.

    Kommunisteille tai niinä esiintyville ei tietenkään ole luotettavuudesta väliä koska aina puolueen hetkellinen etu ratkaisee varsinkin jos sopimus tehdään "vääräuskoisten" kanssa. Siinä te toimitte kuten muslimiäärijärjestöt.

    Onko tämä asia nyt jotenkin SKP:n nousun esteenä? Jos on niin miten? Ette edes yritä saada lisää jalansijaa politiikassa, nyt kun teitä ei kuulla vaan enemmänkin teille nauretaan.

    Nykyinen hallitus toimii ehkä sodan jälkeen vaikeimmassa kansainvälisessä tilanteessa ja on selvinnyt varsin hyvin arvosanoin laajapohjaisuudestaan huolimatta. Suomi ei ole menettänyt uskottavuuttaan kuten jopa sitä suuremmat maat ovat tehneet vaan meitä pidetään edelleen luotettavina sopimuskumppaneina joten pitäkäämme tämä status, ei siitä ainakaan vahinkoa ole meille itsellemme.

    "Hallitus on tuon salaamispäätöksen tehnyt toisen osapuolen pyynnöstä ja kun siihen on menty niin asian julkaiseminen tarkoittaisi Suomen luotettavuuden sopimuskumppanina kärsivän kolauksen josta olisi vaikeaa päästä eroon."

    Suomen laki kylläkin määrä, että kaikki viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jos laissa ei toisin säädetä.

    Ministeriö on perustellut päästöstään jonkilaisella asian luonteella, valtion edulla ja Kreikan vaatimuksilla. Yksikään näistä vaatimuksista kumminkaan ei ole julkisuuslain tuntema peruste asiakirjojen salaamiselle. Perusteet eivät siis ole ollenkaan lainmukaisia.Joten lakia on rikottu tässä kyseisessä asiassa.

    Äänestä

  • lakia on rikottu kirjoitti:

    Julkisuuslaki määrittelee viranomaisen asiakirjan hyvin laajasti. Laki koskee kaikkia valtion, kunnan ja Ahvenanmaan viranomaisia sekä kaikkia julkista tehtävää hoitavia yksityisiä. Mikä tahansa asiakirja, joka on tällaisen viranomaisen hallussa, kuuluu julkisuuslain piiriin. Poikkeuksen muodostavat vain tietyt valmisteluun käytettävät asiakirjat, jotka ovat luonteeltaan väliaikaisia eivätkä kuulu arkistolainsäädännön piiriin. Myöskään löytötavarat tai virka- tai luottamusmiehelle yksityishenkilönä tulleet kirjeet ja viestit eivät kuulu lain piiriin.

    Asiakirja tulee julkiseksi, kun se valmistuu. Tämä tarkoittaa, että päätökset ja vastaavat tulevat julkisiksi antohetkellään. Tutkimukset ja tilastot ovat kuitenkin julkisia heti valmistuttuaan käyttökelpoiseen muotoon, vaikka varsinainen asia olisikin kesken.

    Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta viranomaisen asiakirjasta. Tämä tarkoittaa oikeutta saada tieto asiakirjan olemassaolosta ja sisällöstä. Julkisuuslain sana "asiakirja" ei tarkoita ainoastaan kirjallista tai kuvallista esitystä vaan myös mitä tahansa tallennetta esitysmuodosta riippumatta. Mikäli tallennetta ei voi käsitellä yleisesti käytössä olevin menetelmin, halukkaalle on annettava tilaisuus tutustua siihen viranomaisen laittein. Asiakirjan antamisesta katseltavaksi ja jäljennettäväksi ei saa periä maksua, ei myöskään sähköisen asiakirjan lähettämisestä sähköpostitse tai suullisen tiedon antamisesta. Muusta asiakirjan antamisesta saadaan periä tosiasialliset kulut.

    Julkisesta asiakirjasta on oikeus saada tieto selvittämättä henkilöllisyyttään tai perustelematta pyyntöä. Kuitenkin henkilöllisyyden selvittäminen saattaa olla hyödyllistä, mikäli on asianosainen käsillä olevassa asiassa. Tällöin henkilöllä on oikeus saada tieto myös useimmista asiaan liittyvistä salaisista asiakirjoista, mikäli tiedon antaminen ei vaaranna esimerkiksi rikostutkintaa tai muuta vastaavaa prosessia. Myös henkilöllä, jota asiakirja käsittelee, on vastaava oikeus. Viranomainen päättää, onko asiakirja annettavissa. Mikäli asiakirjan antamisesta kieltäydytään, on kieltäytyminen perusteltava ja annettava tieto siitä, että asian voi saattaa viranomaisen ratkaistavaksi. Päätös on tehtävä kahden viikon kuluessa pyynnöstä.

    Julkisuuslaki ei estä tiedon antamista asiakirjoista, jotka keskeneräisyytensä vuoksi eivät vielä ole julkisia. Tällaisesta asiakirjasta voidaan antaa tieto, jos viranomainen niin päättää. Salaisesta asiakirjasta voidaan antaa julkiset osat. Useissa salaisiksi säädetyissä asiakirjaluokissa on lisäksi mahdollisuus antaa tieto, mikäli sen antaminen ei vahingoita salaamisen tarkoitusta. Lainsäädännön tai yleisesti merkittävän hankkeen valmistelusta on annettava tieto jo sen ollessa kesken.

    Äänestä

  • juuri näin kirjoitti:

    Et sitten viitsinyt koko lakia lukea? Tässä pieni lainaus asian tiimoilkle soveltuvasta kohdasta:

    "24 §
    Salassa pidettävät viranomaisen asiakirjat

    Salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä:

    1) valtioneuvoston ulkopoliittisia asioita käsittelevän valiokunnan asiakirjat, jollei valiokunta toisin päätä, sekä ulkoasioita hoitavan ministeriön ja Suomen edustustojen poliittiset tilannearvioinnit, poliittisista tai taloudellisista suhteista toisen valtion kanssa käytyjä neuvotteluja koskevat asiakirjat ja ulkoasiainhallinnon alaan kuuluvat salakirjoitetut viestit, jollei asianomainen ministeriö toisin päätä;"

    Elikkä, "valtioneuvoston ulkopoliittisia asioita käsittelevän valiokunnan asiakirjat, jollei valiokunta toisin päätä, ............., poliittisista tai taloudellisista suhteista toisen valtion kanssa käytyjä neuvotteluja koskevat asiakirjat ja ..............., jollei asianomainen ministeriö toisin päätä;"

    Turhaa tuo teidän plätinänne lukutaidottomat ja ymmärtämättömät komukat!

    Äänestä

Se syy jonka olen kuullut on kreikkalaisten pyyntö, he eivät halunneet sopimuksesta julkista. Pyyntö ei ole edes kohtuuton vaan perin ymmärrettävä kreikkalaisten puolelta enkä näe ensimmäistäkään syytä kieltää heiltä tuota asiaa.

Kyllä Mäenpäästä riippumatta yritystenkin välisiä sopimuksia voidaan salata muilta, ei sitä mikään estä ja sama koskee valtioita.

Äänestä
  • MNinun mielestäni hallituksemme on näköjään ottanut lain täysin omiin käsiinsä.
    Tätä on monet rehelliset suomalaiset ihmiset ihmetelleet,että kuinka tällaista voi tapahtua Suomen kaltaisessa länsimaassa.

    Äänestä

  • Oikeustieteilijät arvostelevat valtiovarainministeriön vastausta Helsingin Sanomien asiakirjapyyntöön, joka koskee Kreikan ja Suomen vakuusjärjestelyä.

    Helsingin Sanomat pyysi helmikuun lopussa nähtäväksi Suomen ja kreikkalaisten liikepankkien vakuussopimusta sekä Kreikan valtiovarainministerin Evangelos Venizelosin ja Suomen valtiovarainministerin Juttu Urpilaisen allekirjoittamaa asiakirjaa.

    Keskiviikkona päivätty vastaus on kopio sähköpostikeskustelusta, joka käytiin 24. helmikuutta. Helsingin Sanomat pyysi erikseen kirjallisesti täsmällistä vastausta siitä, minkä säännösten nojalla ministeriö katsoo asiakirjojen olevan salassa pidettäviä.

    Ministeriö ei vastannut mitään pyyntöön saada nähtäväksi Suomen ja Kreikan toukokuussa 2010 solmima lainasopimus.

    Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professorin Olli Mäenpään mielestä valtiovarainministeriön vastaus asiakirjapyyntöön ei täytä julkisuuslain vaatimuksia.

    Laki määrä, että viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jos laissa ei toisin säädetä.

    "Ministeriö on perustellut päästöstään asian luonteella, valtion edulla ja Kreikan vaatimuksilla. Yksikään näistä ei ole julkisuuslain tuntema peruste asiakirjojen salaamiselle. Perusteet eivät siis ole ollenkaan lainmukaisia", Mäenpää sanoo.

    Samaa mieltä on Turun yliopiston hallinto-oikeuden professori Heikki Kulla.

    "Päätöksen perusteluja ei ole yksilöity riittävästi ja viittaukset siihen, minkä säännösten nojalla päätös asiakirjojen salaamisesta on tehty, ovat puutteelliset. Yhtään julkisuuslain salassapitopykälän kohtaa, jonka nojalla salaamispäätös olisi mahdollisesti voinut tulla kyseeseen, ei ole päätöksessä yksilöity", Kulla sanoo.

    Mäenpään mielestä ainoa mahdollinen lakiin perustuva syy pitää Suomen ja kreikkalaisten liikepankkien vakuussopimus salaisena olisi vetoaminen liikesalaisuuksiin.

    "Ministeriö kuitenkin toteaa monikossa, että sopimuksessa on liikesalaisuuksia. Muotoilu osoittaa, että sopimuksessa on muutakin kuin liikesalaisuuksia, jolloin ministeriön olisi pitänyt toimittaa sopimuksen julkiset osat."

    Hallintolaissa edellytetään, että hallintopäätös on perusteltava, ja perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset.

    Perustuslaissa puolestaan sanotaan, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Valtiovarainministeriö ei voi pitää salassa asiakirjoja pelkästään sillä perusteella, että Kreikka on pyytänyt asiakirjojen salaamista.

    Oikeustieteen akatemiaprofessori Kaarlo Tuori pitää ministeriön vastausta erikoisena.

    "Asiakirjapyyntöön ei ole vastattu hallintolain edellyttämällä tavalla, koska päätöstä ei ole perusteltu asianmukaisesti. Suomen ja kreikkalaisten liikepankkien välisen vakuussopimuksen salaamisessa mainitaan julkisuuslain 24 pykälän 17 kohta, mutta ministeriö viittaa myös muihin säännöksiin, joita ei kuitenkaan yksilöidä", Tuori sanoo.

    Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen korostaa, että perustuslaissa turvattu oikeus saada viranomaiselta perusteltu päätös kuuluu hyvän hallinnon takeisiin.

    "Valtiovarainministeriön päätöstä pitää näin merkittävät asiakirjat salassa ei ole likimainkaan perusteltu riittävästi", sanoo Ojanen.

    Helsingin Sanomat valittaa valtiovarainministeriön päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

    Äänestä

HEI!

Mitä Te Herra Työeläkeläinen sanotte siitä asiasta, että koska olen Vasemmistoliitto rp:n kannattaja ollut iät ja ajat, niin nyt minun pitää myös ilmeisesti olla Kokkarien TOIVO- ja KORVA-remmi rp:n tukija, vai kuinka? Onko se Hyvä Kysymys, kun yrittää udella sitä asiaa, että mitä eroa on OIKEISTO rp:n ja VASEMISTO rp:n välillä? Onko todella yhtään mitään eroittavaa tekijää olemassa? Nyt minusta sekä Oikeisto että Vasemmisto kannattavat talous- yhteiskuntapolitiikkakuvioissa samaa aatesuuntaa eli Kansallisdemokratismi rp:tä sekä myös Uusklassinen Talousoppi rp:tä? Missähän mahtaa olla tällä hetkellä Vapaa Sosialismi ja Vapaa Kommunismi rp:t?

Äänestä

Salamyhkäistä on ja erittäin epäilyttävää omilta politikoiltamme. mikäs oikeusvaltio tämä onkaan? Ei ole suoraselkäisyyttä politikoillamme enää. Missä päätetään tuollaista. Eikös nyt olla menossa hyvää vauhtia neukkujen aikaan.Vai? Voisko Katainen ja Urpilainen vastata.

Äänestä
  • Suomiko muka oikeusvaltio?Sallikaa minun nauraa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

salapoliisi. kirjoitti:

Viranomaiset salaavat yhä useammin yhteiskunnallisesti merkittäviä asiakirjoja, sanoo Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää. Hänen mukaansa julkisuuslain hyvät periaatteet on unohdettu. Muun muassa Suomen ja Kreikan vakuussopimuksen salaamiselle ei ole lainmukaisia perusteita.

- Tuorein esimerkki on Kreikan vakuussopimus ja sen salassapito. Minusta on aika selvää, että tällainen vakuussopimuksen tyyppinen, erittäin olennainen asiakirja ei voi olla kokonaan salassapidettävä. Koko sopimus ei voi olla liikesalaisuus, Mäenpää toteaa YLE Uutisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu