Puoluehallitus käsittelee tarkistettua Kasnäsin manifestia
Kasnäsin projektin alaisen ohjausryhmän lehdistötilaisuus esitteli tarkistetun ehdotuksen Kasnäsin manifestiin josta ehdotetaan tulevan esitys puoluepäiville.
Perusta manifestille saatiin niinsanotussa tulevaisuuskonferenssissa Kasnäsissa viime vuoden lokakuussa. Sen jälkeen puolueen jäsenet ovat saaneet ottaa kantaa manifestiin eri työpajoissa ympäri Suomea.
Perjantaina 9. huhtikuuta käsittelee RKP:n puoluehallitus tarkistettua Kasnäsin manifestia josta ehdotetaan puoluepäiväehdotusta.
Tarkistettu manifesti on seuraavanlainen:
Väittämä 1
Me olemme liberaali puolue Suomessa jolla on vahva pohjoismainen ja eurooppalainen jalusta.
Meidän liberalismimme rakentuu ihmisen kunnioitukseen, yksilön vapauksiin ja oikeuksiin, tasa-arvoisuuteen sekä sosiaaliseen ja kansainväliseen vastuuseen.
Väittämä 2
Me puolustamme hyvinvointia joka rakentuu inhimillisyyteen, solidaarisuuteen ja tyydyttää henkilökohtaisten ratkaisujen tarpeen. Me painotamme yksilön vastuuta itsestään ja muista.
Hyvinvointi muodostuu julkisen palvelun, kolmannen sektorin, kansalaisaktivismin ja yksityisten aloitteiden yhteistyönä.
Väittämä 3
Kieli on rikkaus. Kaksikielisyys on kansallinen menestystekijä jonka täytyy täydentää kunnioitus kaikkia äidinkieliä ja kulttuureja kohtaan Suomessa. Me teemme työtä yhteiskunnan puolesta joka takaa toimivat palvelut meidän kansalliskielillämme, ruotsilla ja suomella. Meillä on vahva sitoumus Ahvenmaahan ja sen itsehallintoon.
Väittämä 4
Me olemme kulttuurien puolue jotka toivotamme maahanmuuttajat tervetulleiksi maahamme - ei siksi, että se on helppoa vaan siksi, että me haluamme. Onnistunut kotoutus mahdollistaa, että uussuomalaiset saavat luonnollisen roolin yhteiskunnassa, työmarkkinoilla ja poliittisessa elämässä Suomessa.
Väittämä 5
Me olemme koulutus- ja kulttuuripuolue. Me haluamme panostaa koulutukseen, koska osaava
kansa on hyvinvoinnin ja meidän kansainvälisen kilpailukykymme perusta.
Elävä kulttuuri muodostuu perinteestään ja muuttuvasta ympäristöstään. Tästä yhtälöstä rakentuu huomispäivän Suomi.
Väittämä 6
Me olemme yrittäjäpuolue joka haluaa parantaa yrittäjyyden edellytyksiä maassamme.
Tämä muodostaa hyvinvointia ja lisää työllisyyttä. Suomi tarvitsee elinvoimaisia ja menestyviä
yrityksiä.
Väittämä 7
Me otamme vastuun meidän lähiympäristöstämme ja Itämerestä. Me haluamme ratkaista maailmanlaajuiset ympäristöongelmat ja saada puhtaamman maailman. Ratkaisut ovat ympäristötietoisuudessa, innovaatioissa ja ekoloogisessa taloudessa.
Meidän tulevaisuutemme muodostuu kestävästä kehityksestä.
Väittämä 8
Me olemme poliittinen kansanliike ja Hyvinvointisuomi tarvitsee kansanliikkeitään. Vapaaehtoinen toiminta tuottaa yhteisöllisyyttä ja elämänlaatua. Kulttuuri-, urheilu-, kotiseutu- ja yhdistystoiminta vahvistaa identiteettiä ja sillä on vahva asema meidän yhteiskunnassamme
Väittämä 9
Me olemme maaseudun ja kaupungin puolue. Elinvoimaiset lähielinkeinot ja toimiva yhteiskuntapalvelu on pohjana elävälle maaseudulle. Meidän yhä enemmän kaupunkilaistuvassa maailmassamme täytyy yhteiskunnan palveluistakin tulla yhä enemmän henkilökohtaisia. Tulevaisuuden Suomi tarvitsee niin haja-asutusta kuin saaristoa sekä kaupunkia ja metropolia.
Väittämä 10
Meidän pitää olla kasvava puolue joka selvillä tulevaisuudennäkymillä muokkaa ja ottaa vastuun tulevaisuuden Suomesta. Meidän täytyy ennakkoluulottomasti ja muita kuullen etsiä uusia työmuotoja onnistuksuamme meidän tavoitteissamme. Olemalla aktiiveja me voimme olla enemmän puolesta ja vähemmän vastaan.
RKP

Vastaukset 6
Vanhimmat
Siellä se todiste lepää 3. väittämässä. Eli RKP ON sitoutunut Ahneidenmaahan!
Turha on nettisvekojen ja Ahvenainen-palkkasvekon muuta enää väittää.
Nefecopypastea pukkaa...
Netti fenno 10.3.2012 : "Perusta manifestille saatiin niinsanotussa tulevaisuuskonferenssissa Kasnäsissa viime vuoden lokakuussa."
Kasnäsin kokous pidetttiin lokakuussa 2009.
Viikon kysymys: Meneekö netti fennolta koskaan mikään ihan putkeen?
"Viikon kysymys: Meneekö netti fennolta koskaan mikään ihan putkeen?"
Meneekö "netti svekolta" aina putkeen? Nettifenno-sana tuntuu olevan vaikea sana oikein kirjoitettavaksi niinkin hyvin suomea osaavalle nettisvekolle kuin Ankdamille.
Meneekös söpöläiseltä putkeen? Ei hätää tyttöseni ja maatuskani pullomaha
nyt otamme rauhoittavaa saijjua samovaaristamme ja sen päälle menemme
katsomaan meneekö putkeen.
Ei lainkaan vaikea minulle, vaan vaikea teille itsellenne!
"Nettifenno" ei ole sama kuin "netti fenno".
Te netti fennot ette vain puutteellisen suomenkielen taitonne johdosta pysty ko sanojen kielellistä ja käsitteellistä nyanssia ja niiden välistä eroa tunnistamaan.
Asiasta on turha vääntää peistä, tilanne on sama kuin yrittäisi värisokealle opettaa värejä tai hajuaistittomalle kuvailla tuoksuja.
Autan sinua vähän ja kerron että silloin kun kirjoitan "netti fenno" tarkoitan erityisesti myös sinua!
Englantilaisen lehden mukaan hekin tarvitsisivat vastineen suomen kielen sanalle "pilkunviillaaja". Ankdam - tuo sana tarkoittaa myös sinua.