Helluntailiike toi nykyiseen kristilliseen ajatteluun käsitteen "Pyhän Hengen kaste".
Vaikka ensin tämä julistus sai kristikunnassa suurta vastustusta on se nyt kuitenkin levinnyt melkein kaikkiin kirkkokuntiin.
On sanottu, että Hengen kaste oli arkipäivää alkuseurakunnassa ja maallistumisen ja epäuskon myötä se katosi kirkkohistoriasta. Toki sen ajateltiin toimivan hiljaisesti, jossakin uskollisten markinaaliryhmissä, mutta välillä se myös putkahti jossakin näkyviin saaden kirkonmiehet pois tolaltaan.
Nyt kuitenkin Pyhä Henki toimii "kaikkialla". Pyhän Hengen kasteen kokemisesta ovat todistaneet monet, monet uskovat. Siitä on tullut monelle Jeesuksen jälkeen uskon elämän keskipiste.
Ikäväkseni olen todennut, ettei nämä kokemukset ole johtaneet juuri mihinkään. Se on ajanut uskovan hakemaan tuota kokemusta Pyhän Hengen täyteydestä yhä uudestaan ja uudestaan.
Perustelut tähän tällaiseen käyttäytymiseen on löydetty Raamatusta.
Sen tiedän, että Raamatusta kyllä löytyy täyttöainetta opille Pyhän Hengen kasteesta ja vielä opetusta siitä, mitä Pyhän Hengen kasteen pitäisi uskovassa saada aikaan.
Nyt minulla on kuitenkin epäilys siitä, ettei tällainen kokemus Hengestä muuta uskovaa mihinkään suuntaan (kuin, ehkä janoamaan lisää).
Jos asia on näin kuin sanon, niin onko ehkä vika uskovissa, opissa, vaiko hengessä, mikä kokemukset aiheuttaa?
Vaikka ensin tämä julistus sai kristikunnassa suurta vastustusta on se nyt kuitenkin levinnyt melkein kaikkiin kirkkokuntiin.
On sanottu, että Hengen kaste oli arkipäivää alkuseurakunnassa ja maallistumisen ja epäuskon myötä se katosi kirkkohistoriasta. Toki sen ajateltiin toimivan hiljaisesti, jossakin uskollisten markinaaliryhmissä, mutta välillä se myös putkahti jossakin näkyviin saaden kirkonmiehet pois tolaltaan.
Nyt kuitenkin Pyhä Henki toimii "kaikkialla". Pyhän Hengen kasteen kokemisesta ovat todistaneet monet, monet uskovat. Siitä on tullut monelle Jeesuksen jälkeen uskon elämän keskipiste.
Ikäväkseni olen todennut, ettei nämä kokemukset ole johtaneet juuri mihinkään. Se on ajanut uskovan hakemaan tuota kokemusta Pyhän Hengen täyteydestä yhä uudestaan ja uudestaan.
Perustelut tähän tällaiseen käyttäytymiseen on löydetty Raamatusta.
Sen tiedän, että Raamatusta kyllä löytyy täyttöainetta opille Pyhän Hengen kasteesta ja vielä opetusta siitä, mitä Pyhän Hengen kasteen pitäisi uskovassa saada aikaan.
Nyt minulla on kuitenkin epäilys siitä, ettei tällainen kokemus Hengestä muuta uskovaa mihinkään suuntaan (kuin, ehkä janoamaan lisää).
Jos asia on näin kuin sanon, niin onko ehkä vika uskovissa, opissa, vaiko hengessä, mikä kokemukset aiheuttaa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Uskon, ettei se ole 'kenenkään omaa', vaan lahjaa ylhäältä.
Kiusauksiin, koetuksiin arjessa uskovana - mutta erityisesti voima&voitelu evankeliumin eteenpäin viemiseen&Jeesuksesta todistamiseen. Siihen sisältyvät armoitukset ovat rakennukseksi - nekin.
Hengen täyteys ei ole kokemus/tunnetila. Tämä sukupolvi janoaa merkkejä&ihmeitä, ja sitä suuremmalla syyllä kaikki 'suuri&näennäisesti toimiva' tulee koetella.
Jumalan rauhaa, tämä näkemykseni. :)
Hyvin vastasit: "lahjaa ylhäältä".
Ehkäpä se tosiaan on varustus koettelemuksia varten?
Sinulla witness on aihe otsikolla "mitä on uskoontulo" Raamattu osastolla. Olen vastannut sinne jotain.
Minulle Pyhän Hengen kaksi päätehtävää ovat sangen selvät.
En ole enää voinut ketään uskovaa kehoittaa tavoittelemaan "Pyhän Hengen" kastetta. Mutta jos joku sen kokee, niin en sitä kiellä ja toivon sen todella olevan varustukseksi, eikä lankeamukseksi, kuten olen surukseni saanut todeta.
En myöskään usko uskovaisten tarvitsevan Pyhän Hengen kaste kokemusta. Sillä eikö hän uskossa ollessa ole Hengen oma? Vai onko Henkeä annettu kenties vain mitalla?
Armolahjoja on kyllä kehoitettu tavoittelemaan. Ja niitä annetaan, tarpeen mukaan.
Mitä siis on Hengellä täytetty ihminen?
Täynnä uskoako? Voimaa, paloa.
Hengellä täytetty ihminen on Kristuksen armoa kaipaava ihminen.
Sellainen ei kerskaa, on nöyrä, arka tunnoltaan, täynnä Hengen hedelmää(Raamatussa lueteltuja) ja kuitenkin syntisyytensä tunteva kipeästi armoa kaipaava ihminen.
Kun tällaisen ihmisen kuulee puhuvan, on kuin Herran Henki puhuisi hänen kanssaan.
"älkää harrastuksessanne olko veltot; olkaa hengessä palavat; palvelkaa Herraa".
"sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskauuta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä"
siinä kaksi jaetta roomalaiskirjeestä, jotka sopivat antamaasi määritelmään hengellä täytetystä uskovasta.
efesolaiskirjeessä on myös kehoitus täyttyä mielluummin hengellä kuin viinillä.
tarvitseeko uskova Pyhän Hengen kasteen? eikö hän uskossa ollessaan ole Hengen oma? minä olen ymmärtänyt asian niin, että uskoontullessani minusta tuli "Jumalan oma" ja PH asettui taloksi minuun. tuo tapahtuma ei kuitenkaan ollut Pyhän Hengen kaste, jonka sain myöhemmin aivan konkreettisesti kokea.
uskon, että uskova voi siis täyttyä hengellä joka päivä, eikä hän missään tapauksessa tarvitse siihen avustajaksi saarnamiestä ulkomailta, vaan Pyhä Henki täyttää hänet hänen sitä anoessani, rukoillessaan Jumalan kasvojen edessä.
kaikki tämä on Jumalan lupausta "vaan kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman..."
uskon, että uskova voi "ammentaa" PH ehtymättömästä lähteestä:
"jos joku janoaa, tulkoon minun tyköni ja juokoon.."
Jos kerran Tode on kokenut Hengen kasteen, niin hyvä. Mitäpä minä sitä kieltämään.
Jos hän Hengellä täyttymisellään on kokenut nuo kaksi"kin" Raamatusta saamaa määritelmää, niin toivon, että täyttyisimme Hengellä, joka päivä.
Kysynkin sinulta; mitä sinä sait, kun täytyit? Tunteen. Mitä koit? Voiman. Mitä sait? Iloa ja rauhaa. Mitä pysyvää? Vakuuttuneisuuden voimasta, jota kaipaa yhä uudestaan.
Niin, noista Hengen sade päivistä muodostuu helposti keitaita autiomaan keskelle. Enkö puhukin totta?
Miksi muista päivistä tulee autiomaata? Vai johtuuko, ettei aina "koe" sateita, kun haluaisi
Elämän lähde syntiselle on anteeksiantamus.
Rauha ja ilo raskautetulle mielelle on armoliikutus.
Hengen ihminen tekee Hengen hedelmää, eikä lihantekoja.
Sen haluan vielä sanoa, ettei tarkoituksenani ole haastaa riitaa tai muuta vastaavaa.
Pahoittelen, jos olen näin aiheuttanut.
Olen itse nuorempana helluntalaisuuden syvissä vesissä kahlannut ja tiedän ihan Raamattu koulun ja oman kokemuksen kautta, mitä oppi Hengen kasteesta merkitsee.
Minulla on myös kokemuksia "tuosta hiljaisesta tuulen huminasta" jotka ovat minulle epäonnistujalle olleet "armoliikutuksia" sanan varsinaisessa merkityksessä.
En ole voinut enää rakentaa uskon elämääni sellaisen varaan (siitä tarkemmin osiossa Herätysliikkeet keskustelu 1).
Nyt siis huolestumiseni johtuukin vääränlaisesta kokemuksen korostamisesta, joka ei mielestäni johda Kristuksen armo keskeisyyteen, vaan saattaa johtaa uskon haaksirikkoon.
mistä lienetkin tuon sanan napannut, mutta se on kyllä tosi hyvä! ja se kuvaa kyllä justiinsa sitä, mitä minä olen kokenut. minulle ne ovat olleet, varsinkin viime vuosina, tärkeitä, mutta silti en koe olevani erityisen onnistunut vaeltaja.
minäkin olen kahlannut näissä piireissä iänkaiken, mutta silti kaipaan edelleen armoliikutusta.
mielenkiintoista on keskustella kanssasi, mutta työt kutsuvat...jatketaan, jos niin käy!