Eilen telkkaa katsoessa ja paikallaan istuessani tunsin kuin "päässä olisi joku naksahtanut". Tarkemmin sanoen vasemmalla puolella, kuin joku olisi kääntänyt jotain ruuvia neljäsosakierroksen. Sen jälkeen alkoi huimata, joka loppui itsestään pikkuhiljaa ja n. 15 min päästä kokonaan.
Osaisiko kukaan kertoa, mitä tapahtui?
Osaisiko kukaan kertoa, mitä tapahtui?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niskassa ehkä tapahtui jotain? Onko sinulla ollut niskalihakset kireinä?
No toinen joka tulee mieleen on korva. Korvassa voi joskus paukahtaa ja myös välikorvan tulehdust tms. voi aiheuttaa huimausta.
Poikani on juossut lääkärillä päässä tapahtuneen naksauksen ja siitä alkaneiden huimaus- ja puutumisoireiden vuoksi.
Nyt on pää kuvattu eli ei mitään aivoverisuonissa vikaa. Seuraavaksi päässee fysiologin ja neurologin pakeille. Pään kuvauksen tehnyt oli myös maininnut niskan seuraavana tutkittavana kohteena.
Itselläni tulee huimausta niskalihasten takia ajottain ja olen oppinut huomaamaan koska jännitän lihaksiani.
Toinen syy on sisäkorvan nesteet, teen tarvittaessa asentohoitoa joka auttaa todella nopeaan, ja saan huimauksen pois. Liike
sarjojen ohjeet löytyvät netistäkin.