Paasikivi sanoi venäläisistä

tuntuu siltä, että ajatuksesi Paasikiven kanssa ovat aivan oikeat.
Me suomalaiset olemme muiden skandinaavien kanssa samaa Luterilaista lahkoa, jonka on vaikea sopeutua slaavien ortodoksiseen meininkiin.

Se tuntevatko suomalaiset kommunístit sympatiaansa juuri tuosta syystä on ehkä hieman outo käsitys, mutta saattapi siinä olla hiven totuuttakin.

Venäläisyys sinänsä on meille suomalaisille, kuten ehkä muullekin euroopalle hieman vaikeasti ymmärrettävä asia.
Toivottavasti se jonain päivänä avautuu itse kullekin.

Suomalaisia kommunistejakin on monenlaisia. En usko, että Venäjä tulee automaattisesti aivan kaikille rakkaaksi pelkästään Leninin syntymämaana. Neuvostoliitto sopisi tähän paremmin. Viime sodassa arvostettu suomalainen kommunisti Aarne Saarinen taisteli silti jopa NL:a vastaan.

Suomalaisissa vähemmistökommunisteissa, taistolaisissa, stalinisteissa, on tänäkin päivänä nähtävissä erikoinen Venäjän-NL:n rakkaus. Kaikki vähänkin kuviteltavissa oleva kritiikki tai aavistuksenomainen konkreettinen edunvähenemä - jos myöntävänä osapuolena olisi Venäjä - nostaa kirkuvan taisteluvaatteen.

Yksi toistaiseksi tässä saitissa ruotimaton esimerkki: tyypilliselle (uusio)taistolaiselle ovat tärkeitä venäjän kielen ja sitä puhuvan väestön edut vapautuneissa Baltian tasavalloissa. Apuun huudetaan herkästi EU:ta ja Euroopan neuvostoa yms. Kun asiat olivat toisinpäin, niistä puhuminenkin oli venäläisvastaista revansismia.

On aivan selvä, että suurilla kielivähemmistöillä on oltava yhdenvertaiset edut muun väestön kanssa.

Sitä, mitä em. maiden alkuperäisväestöiltä taistolaissuilla vaaditaan, ei menisi läpi Länsi-Euroopassa. Ranskalainen, alankomaalainen tms ei hyväksyisi nikottelematta rappunaapurinsa valituksia - sen saman rappunaapurin, jonka toiminta lähetti hänen perhettään tuhoamisleireille.
Keskusteluissa Baltian venäläisten kanssa saattaa huomata jopa ymmärrystä asiaan.

Suomalaistaistolainen ei osaa tämän tyyppisiä asioita ymmärtää. Sen sijaan hän kyllä kärkkäästi tarttuu suomalaisten todellisiin tai kuviteltuihin rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Jos venäläinen on sellaiseen syyllistynyt, on teko aina toissijainen, selitettävissä ja oikeutettu, kun taas suomalaista aktiota leimaa sisäsyntyinen pahuus, sen maksiimina natsismi tms.

Suomalainen taistolainen vihaa sisimmässään Suomea kansakuntana ja yhteiskuntana. Hänen mielestään Suomi on kohdellut häntä epäoikeudenmukaisesti jättäessään tajuamatta kuinka oivaltava ja erinomainen poikkeusyksilö hän itse asiassa on. Miksi suomalaisen taistolaisen pitää taiteilla huonolla palkalla tai mitättömillä apurahoilla ei-arvostetuissa hommissa, kun hänen ominaislaatunsa puolesta kuuluisi astua kansakunnan johatavan luokan joukkoon. Tämä taistolainen, loukattu narsismi johtaa kyvyttömyyteen käsittää ja kestää epämääräisyyttä sen kaikissa muodoissa. Viha Suomea kohtaan tuottaa vastareaktionaan rakkaudentarpeen, jollaiseksi lähinaapureistamme sopii ainoastaan Venäjä. Ruotsista ei siihen enää ole, eikä muista voi tulla.

Koska Suomi on historiansa aikana ja etenkin viime vuosisadalla paljon kärsinyt Venäjän toimista, eikä mitään vapauttavaa anteeksipyyntöäkään ole sieltä päin esitetty, sopii tilanne taistolaiselle täydellisesti. Rakkaus on sokea, rakastetun virheetkin kääntyvät ansioiksi, ja rakastetun kritisoija on mistään mitään ymmärtämätön, sivistymätön kuriin laitettava ansioittaan elämästä hyötyvä ja nauttiva pelle. Tältä pelleltä on riisuttava hänen arvonsa, ja korotettava rakastetun arvoa entisestään, ilman todellisen kritiikin häivääkään.

Sillä, kuka tai mikä on Venäjän johdossa, ei ole merkitystä. Rurik, Nikolai, Josif, Leonid, Vova vai Maljuta - sama asia. Itse asiassa puoluekaan ei ole Venäjää rakastavalle taistolaiselle niin tärkeä, musta tai valkoinen, kunhan se vain on valmis nujertamaan suomalaisia.

Lopuksi: koska kuten kansakuntaa ei voi eikä saa leimata kokonaisuutena, on muistettava, etteivät läheskään kaikki venäläisetkään hyväksy maansa imperialistista toimintamallia. Näihin ihmisiin pohjautuu pitkälle se onnistunut tulevaisuus, jossa asioita todella voidaan sopia tuloksellisesti ja rauhanomaisesti myös Suomen ja Venäjän välillä - maittemme kokoerosta huolimatta. Näitä ihmisiä ei (uusio)taistolainen sitten rakastakaan. Hehän eivät ole tukemassa idealisoidun rakastetun suuruutta ja mahtavuutta, vaan inhimillistämässä sitä.