Terve olen aikani täällä lueskellut useampia keskusteluja laihdutuksesta ja kyllä on ollut lihakset kipeinä nauramisesta. Ajattelinkin tässä jakaa omia ajatuksia kyseisestä aiheesta. Laihdutuksessahan ei minun mielestäni tarvitse nähdä nälkää eikä myöstään rehkiä missään kuntosaleilla tunti tolkulla pyörtymiseen saakka,kerronkin tässä ja nyt mikä on toiminut omalla kohdallani todella hyvin. Itse olen 183cm pitkä ja painoni on heilahdellut tuosta 130-90kg, ensinnäkin omassa dietissä ei tarvitse olla liikuntaa se on todettu. Laihduttaakseni syön päivässä 1500 kaloria lasken jokaisen annokseni joten yllätyksia ei tule mitä suuhunsa laittaa. Suosittelen raejuustoa sekoitettuna tonnikalaan todella täyttävää ja vie nälän pitkäksi aikaa.Kokemuksia dietistäni olen sen avulla laihduttanut onnistuneesti useita kertoja, viimeeksi -25kg 2,5kk ja helppoa oli. Aloitus painoni tuolloin oli 120kg, ja nyt tietysti asiaan mitä monet teistä jo nyt varmaan ajattelee tuollahan tulee jojo efekti että painothan sinulla kertyi takaisin no tottakai mutta ketä syyttäminen ITSEÄNI tietysti annoin ruokavalioni kulua pois parisuhteen takia silloin minulla vain on tapana unohtaa terveys ja itsestään huolehtiminen. Unohtui vielä tuosta dietistä Lauantaisin pidän ns. karkki päivän silloin heitän laskut eteiseen ja syön mitä huvittaa toimii motivoijana kyseisessä laihduttamisessa.Nyt asiaan naurattaa kun kaikki täällä höpöttävät säästöliekistä kyllä silloinkin laihtuu ja kulutus lähtee ensin rasvakerroksesta ja sen jälkeen lihaksista joten pitää tiedostaa milloin lopettaa ja miettikäähän nyt vaikka kehosi menisi johonkin säästö tilaan... vertaus meneehän ne puhelimetkin säästötilaan näyttö himmenee toiminnot ei toimi mutta silti kulutusta tapahtuu...ja voin sanoa 1500 kaloria riittää ylläpitämään kaikkia toimintoja turvallisesti ei mene arvot sekaisin tietenkin jos liikut/tykkäät liikkua dietti ei varmasti sovi sinulle mutta samallaiselle sohvikselle kuin minä niin varmasti hyvin Syökää dietin aikana paljon mutta vähä kalorista ruokaa unohtakaa karppaus ja marppaus ja kaikki muut hihhuli dietit todellisuudessahan se energia määrää ja se on fakta.Toivottavasti tästä on apua jollekkin todella helppo ja nopea laihdutus iloista laihdutusta vuodella 2012.
Helppo laihdutus
orge123
233899
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Veit jalat suustani!
Tuolla menetelmällä olen pudottanut painoa monen monet kerrat. Jopa -40 kg.
Ainut paha vika että minullakin se on aina lopulta noussut takaisin, ja ylikin.
Pystyn aina kun saan itseni motivoitua 1200-1500 kcal:n ruokavaliolla, pudottamaan painoa useita kymmeniä kiloja.
Silloin pitää jättää kaikki ylimääräiset rasvat, sokerit, kahvileivät pois. Paljon ruokaa ettei tarvitse nälässä kitua mutta sitä kevyempää vaihtoehtoa kaikesta ruuasta. Perunan tilalle pakastevihanneksia, pastat tummana ym.
Joka aterialle kasvista mukaan. Jälkkäriksi hedelmä tai makeutusjauheella makeutettua rahkaa marjoilla tai hedelmillä, keinotekoisesti makeutettua suklaakisseliä rasvattomaan maitoon tehtynä tms.
Hyvä että joku on jo tukemassa omaa ohjelmaa.sitä vaa tuppaa unohtamaan että kannattaisi sen tavoitepainonkin jälkeen syödä terveellisesti varmasti nyt kun olen taas tavoitteessa alan syödä noin 2000-2200 kaloria päivässä ja kyllä pysyy paino kurissa.
tuohon lisäisin vielä naisena,kunnon rakastaja,siinä motiivia ;)
vai pano maraton. suomalaisilta naisilta saamasi panomaraton rajottuu puoleen tuntiin.joten ei siinä kauheasti kaloreita kuluteta. ja kun olet suihkussa seksin jälkeen huomaat jo haluavasi lisää.
"... dietistäni olen sen avulla laihduttanut onnistuneesti useita kertoja,."
Suosittelen sinulle elämäntapamuutosta mielummin kuin jatkuvia dieettejä, joiden tulosta sinä et ole kyennyt ylläpitämään, koska olet joutunut laihduttamaan useita kertoja. Enemmän se kehoa rassaa kun laihduttaa ja lihottaa, laihduttaa ja lihottaa, kuten sinä näytät tehneen. ;)
Tosin tod.näk. avauksesi on pelkkä liioiteltu provo, sillä jos sinä joudut laihduttamaan usein, ei siitä ole mitään apua.
...Päästyään tavoitepainoon on ihmisen helpompi lisätä liikuntaa, (kun ne "joulukinkut" ei ole rasitteena), jota sitten täytyy jatkaa loppu iän ajan. Kukaan ei jaksa olla jatkuvalla dieetillä, koska psyyke ei kestä sitä. Liikunta onkin se paras tapa pitää ne kilot kurissa dieetin jälkeen, mutta vanhaan ruokailu tapaansa ei tietenkään saa palata, tai kohta ei taas jaksa liikkua. Siitä tulee paradoksi, joka johtaa uuteen diettiin... Balanssin hakeminen onkin vaikeinta onnistuneen laihduttamisen jälkeen..
...Liikkunnan puuttuminen päivä ohjelmasta on isoin syy ylipainoon nykyään, koska on aina helpompi jäädä löhöämään sohvalle tv:n ääreen, kuin singahtaa esim.reippaalle kävelylenkille... (ihan oma kokemus,) Vierivä kivihän ei tunnetusti sammaloidu..,-))
Minun ei tarvitse edes laihduttaa. Kaikkea muuta syön paitsi en juurikaan rasvaa. Kalamaksaöljyä otan ruokalusikallisen päivässä. T: hema 47kg
Kun on laihduttanut kunnolla 1500dietillä olisi viisasta siirtyä liikunnan lisäämiseen ihan kunnolla. Sen vuoksi voi syödä sitten vähän enemmän ja uhka lihomiseen poistuu.
Itse ajan lenkkejä pyörällä ja uin. 3x viikossa tehtynä 700 m uintia tai 30 km fillarointia yhteensä n. 2000 kaloria eli voi 3 päivänä syödä kunnolla ja pitääkin.
Syö 1000 kaloria päivässä ja liikkuu, vielä helpompi laihdutus
180 cm:sen painon jojoilu 90-130kg välillä on todella vaarallista.
Jos ihminen vähentää päivittäisestä energiamäärästään 200 kcl, putoaa
paino vuodessa 10kg. Helppo tapa pudottaa painoa on ruoan määrän
vähentäminen.
1500 kaloria helppo laihdutus? Ei todellakaan ole
Ensimmäisenä kommentti siitä, että tänne tulee joku *****pää 47-kiloinen kommentoimaan, kun aiheena on laihdutus. Vaan ilkeyttäänhän tietysti tuli. Kiva se on toisten ongelmia vähätellä, sillähän saa nostettua omaa itsetuntoaan, joka luikertelee siellä lattianrajassa muuten. Ja se ongelma onkin sitten toisen keskustelun aihe.
Toiseksi, olen aina ollut sitä mieltä, että laihduttaminen on silkkaa matematiikkaa. Kulutat vähemmän kaloreita kuin syöt.
Kolmanneksi, vaikeutena on se, ettei pitkään jaksa noudattaa valitsemaansa linjaa. Siksihän sitä on lihonutkin, kun syömisen kanssa on ongelmia. Teoriassahan kaikki on helppoa.
Neljänneksi, täytyypä taas ruveta skarppaamaan tuon syömisen kanssa :)
Kyllä jo maalaisjärki sanoo, että syö se minkä kulutat, niin ei ole paino ongelmia. En ole tämän 40 vuoden aikana kärsinyt ylipainosta.
Olen viimeisilläni raskaana ja mahan kanssa eläminen on sen verran raskasta, ettei tulis mieleenkään lihottaa itseään noin muuten vaan :)
Mulle syöminen ei ole mikään suuri nautinto ja makeasta en välitä ollenkaan. En todellakaan elä syödäkseni vaan syön elääkseni. Tämä ehkä osaltaan pitää painon hallinassa.
Itsekin olen laihduttanut tuolle yksinkertaisella menetelmällä: kalorirajoitus /päivä.
Pistän paperille ylös mitä olen syönyt ja merkitsen siihen myös syömäni ruoan kalorimäärän. Kalorimäärät saa helposti selville esim. ruoka-ainepakkauksista tai vaikka netistä Fineli :stä.
Siinä päättämässään kalorimäärässä kun pysyy, niin paino lähtee alaspäin.
Totuus kun on se, että laihtua voit vain jos syöt vähemmän kuin kulutat.
Siis pitikö syödä enemmän kuin kuluttaa, vai miten se meni?
Liikalihavuus ja monet ongelmat lähti helposti ja nopeasti vähähiilihydraattisella elämäntavalla. Suosittelen kaikille joille painon jojo ilmiö on tuttu. Se ei ole oma syy jos olet läski tai lihava. Tutustu tähän linkiin www.ravintoavain.fi
tonnikala ja raejuusto kuulostaa karppaukselta.
sinun dieettisi:
- ota kalorimäärät selville
- punnitse ruuat aamulla
- mittaa ruuat päivällä
- punnitse ruuat illalla
karppaus:
- käytä pari viikkoa ottan selville, mistä ruuista pidät, joita voit syödä
- vaaka on leivontaa varten, ei syömistä varten
Eli kerro, mitä päivän mittaan söitä?
Okei terve. Alkaa taas naurattaa kommentoinnit aloittamastani keskustelusta.. ensinnäkin tämä ei edes tunnu dietiltä aikaisemmin joku mainitsi ns.päiväkirjan itselläni on sama kirjanen täytän siihen päivittäin annosteni kalorit ja kyllä mittaan ja lasken kaiken mitä suuhuni pistän ei ole vaikeaa vaikka aluksi teki vähän tiukkaa on minulle riittänyt helposti 1100-1300 kaloria ja ei ole ollut nälkä eikä heikota :D olo on mitä mainioin. Toiseksi itseppähän olen aina palannut siihen mässäilyn makuun kun ihanne painoon on päästy mutta nyt en. Olen edelleen hyvin nuori ja nyt haluan pysyä tahdossani haluan nähdä varpaani kun aamulla herään ja nyt tiedän sen onnistuvan kaikki ei voi onnistua ensi koetuksella perkeleen jojo efekti kommentoijat niinhän sitä sanotaan olet mitä syöt joten jos painoni nousee ei todista diettini vääryyttä vaan että itseppähän ratkean sama kun alkaisitte tupakoitsijoita moittia tuli taas toi jojo ku teit kaiken väärin annappa mä kerron miten se tehdään jos olette tällä linjalla kiitos jättäkää kommentoimasta..olen vain tehnyt vääriä valintoja ja alkanut syömään sipsejä,karkkeja ym. paskaa..ja nyt päästään asiaan mitä itse syön ja en syö pääsääntöisesti...TÄMÄ TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ PIENTÄ VINKKIÄ... aamulla aina pikapuuro 40g, 140kcal ja kyydiksi 200g jugurttia 160kcal... noin klo 12.00 100g raejuusto 80kcal ja 130g kanaa 200kcal,,,,myöhemmin noin klo 15.00 pirkka juotava jugurtti pullossa noin 240kcal ja 500g...illalla söin jotain valmis keittoa taisi olla knor noin 580ml ja noin 300kcal koko hommassa ja 2 näkkileipää 100kcal ja viellä vaikka myöhään kirjoittelenkin ei ole nälkä ja ai niin leipää en syö paitsi näkkäriä :D ja siihen ei mitään päälle levitteet ja rasvat jättänyt pois maitoa en juo enää vesi on hyvää suosin raejuustoa porkkanoita ja ananasta hyviä snack välipaloja jos nälkä yllättää mutta viikon jälkeen vatsa jo tottuu pienempiin annoksiin esim eilen 200g lohta ja 50g ohraa ni johan oli miltei ähky. kiitän kuittaan ja toivotan silti onnistuneita laihdutuksia koko suomen kansalle 2012
"Minun ei tarvitse edes laihduttaa. Kaikkea muuta syön paitsi en juurikaan rasvaa. Kalamaksaöljyä otan ruokalusikallisen päivässä. T: hema 47kg"
^Luikku
Aina kun mulla nousee paino, mä vain karsin ruokavaliosta pitsat,hampurilaiset ym ja koitan syödä normaalia kotiruokaa, liikun pari kertaa viikossa ja popsin laihdutuslääkkeitä. Paino putoaa noin 3-4 kg kuukaudessa ja olen taas rantakunnossa. En jaksa nähdä liikaa vaivaa jos pääsen helpommallakin. Käytin ennen Allia, mutta nyt olen vaihtanu Orlistat Sandoziin,koska sitä saa pienemmässä pakkauksessa lyhyenpään kuuriin ja mielestäni vähemmän sivuoireita.
aloittajan järkyttävä kirjoitustyyli (kaikki putkeen, ei kappalejakoa) ei houkuttele lukemaan. Yäh!