Öljy kohta 202 Dollaria Tynnyri?

USA:lla on mahtavat öljyvarastot mm. Alaskassa. USA ostaa arabien öljyä nyt kun se on vielä "halpaa". Nyt USA ja NATO kuitenkin tahallaan, pankkiirisukujen sanelemana, aiheuttavat laajaa kaaosta arabimaissa.

USA tulee jatkossa hyödyntämään oman öljynsä, kunhan sen hinta nousee n. 200 dollariin tynnyri, jolloin Arabimaat, jotka ovat ostaneet USA:n velkakirjoja, eivät osta niitä enää. Ennen tämän vuoden 2012 loppua tulee USD olemaan suunnilleen arvoton.

Nimittäin, Henry Kissinger tekiaikanaan liiton arabimaiden kanssa että jos he ostavat USA;n velkaa, USA tulee ostamaan heiltä öljyä, eikä muilta. Kun USA rikkoo sopimuksen, kaatuu sekä USA että monet arabimaat.

Samalla Arabimaiden velkakirjat menettävät arvonsa, ja näin monet arabimaat menevät konkurssiin. Muuttavat telttoihin asumaan jne. Tai suomeen?
565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oli ihan mukavasti tilaa tänään ABC:llä tankatessa, mittareile ei ollut minkäänmoisia jonoja.

Antaa siis ihan rauhassa nousta vaan bensan hinnan.

Tulee teille tilaa ajella. Eikä tarvii aamuruuhkassakaan enää madella, kun saadaan persaukiset pensanostajat pois jaloista.

Äänestä
  • Auto tulee ollakin vain Eliitillä. Meidän ei tarvitse laskea rahaa kun sitä kuitenkin aina on.

    Äänestä

Saahan ne rahaa myymällä öljyänsä esim. Kiinaan, Intiaan tai minne sitten saavat sen kaupaksi. Ei tuommoiset keinotekoiset vessapaperi"kriisit" kauaa kestä, semmoiset on helppo nollata todellisten tarpeiden tieltä.

Äänestä
  • Tarkoitin myyjillä arabimaita.

    Äänestä

Odottelen vain että hinta nousee 2 euroon litra, sitten voin hyvällä omalla tunnolla lopettaa työn tekemisen kannattamattomana. Nimittäin työmatkoihin joita ei korvata menee sitten niin suuri osa palkasta, että työssäkäynti ei yksinkertaisesti enää kannata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ennuste? kirjoitti:

USA:lla on mahtavat öljyvarastot mm. Alaskassa. USA ostaa arabien öljyä nyt kun se on vielä "halpaa". Nyt USA ja NATO kuitenkin tahallaan, pankkiirisukujen sanelemana, aiheuttavat laajaa kaaosta arabimaissa.

USA tulee jatkossa hyödyntämään oman öljynsä, kunhan sen hinta nousee n. 200 dollariin tynnyri, jolloin Arabimaat, jotka ovat ostaneet USA:n velkakirjoja, eivät osta niitä enää. Ennen tämän vuoden 2012 loppua tulee USD olemaan suunnilleen arvoton.

Nimittäin, Henry Kissinger tekiaikanaan liiton arabimaiden kanssa että jos he ostavat USA;n velkaa, USA tulee ostamaan heiltä öljyä, eikä muilta. Kun USA rikkoo sopimuksen, kaatuu sekä USA että monet arabimaat.

Samalla Arabimaiden velkakirjat menettävät arvonsa, ja näin monet arabimaat menevät konkurssiin. Muuttavat telttoihin asumaan jne. Tai suomeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu