Valitsin toisen tien ja se kannattii

On aivan selvää että saksa, venäjä, espanja tai vaikkapa ranska on huomattavasti tärkeämpiä ja hyödyllisempiä kieliä opeteltavaksi kuin marginaali kieli ruotsi. Tämän toteaa jo meidän lapsemmekin ja olen heille aivan suoraan jo sen sanonut ja "valistanut" että sitä kieltä ette todellisuudessa tarvitse, OPISKELKAA VAIKKA SAKSAA ennemmin. Olen myös kertonut kuka ja ketkä ajavat pakkoruotsia ja syynkin kertonut sillä tavoin kuin heidän ikäinen voi sen ymmärtää. Mikä siinä on niin vaikeaa? Olen rehellinen ja kerron lapsilleni totuuden ja sillä hyvä. He saavat sitten opiskella ruotsia tosissan tai eivät, mutta ainakin olen kertonut mistä tässä on kysymys; Lahjotuista päättäjistä! Ei kannata olla niin sinisilmäinen. Katsokaa ympärillenne niin huomaatte mikä on todellisuus. Minulle asia valkeni siinä vaiheessa kun aloin seurata tarkemmin politikkaa ja rahan liikkeitä. Ruotsi on TÄYSIN IDEOLOGINEN KIELI SUOMEN MAASSA JA SIKSI PAKOLLINEN KAIKILLE! MITKÄÄN JÄRKIPERUSTEET EIVÄT T O D E L L A K A A N puhu ruotsin kielen puolesta! Eivät siis mitkään. Näin se vain on. Voitte pakkoruotsin puolustajat kyllä koettaa kertoa omia syitänne ja vedota historiaan ja kielten tarpeellisuutteen mutta minä en enää usko valheita.

Omalla kohdallani, jos nyt saan tilittää, on käynyt niin että olen järjestelmällisesti ja kaikkialla kieltäytynyt opiskelemasta ruotsia. Siitä on ollut omat seuraukset täällä yhteiskunnassa (paikka korkeakoulussa meni) Mutta olen kuitenkin tyytyväinen; Olen saanut opiskella niitä kieliä joita tarvitsen(Saksa, Englanti ja Espanja)
käytän toki sitä vähäistä kielitaitoani ruotsin matkoillani ja mielelläni käytänkin. Tosin monesti käy niin että kun MC Donaldsin kassa kuulee vieraan korostuksen puheessani Hän alkaa palvella englannilla.

Lopuksi; Olkaa lapsillenne rehellisiä! Ei kannata olla tuppisuuna vaan kertoa ne SYYT MIKSI SUOMESSA OPISKELLAAN RUOTSIA. SYY ei ole se että suomi on kaksi kielinen maa! Syy on rahassa, lahjuksissa. Tiedän että se sattuu kun kirjoitan näin ja minuunkin sattuu. Mutta tiedän asioita joita moni täällä ei tiedä. Enkä ole siitä lainkaan ylpeä. Surullinen kylläkin On vain niin että yhteiskunnan mädännäisyydet tulevat kerran julki. Se voi ottaa aikaa mutta kun tulee oikea aika se tapahtuu.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinulla on sinivalkoinen sydän paikallaan. Onnittelen.

Äänestä

Hyvää yötä, en jaksanut lukea. Roopertti

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Bercley M. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu