Virhevastuu

Ostin reilu kuukausi sitten autoliikkeestä vuosimallin 2008 dieselauton, jolla on ajettu n. 200tkm. Pian kaupan jälkeen huollossa ilmeni että turbo vuotaa öljyä ja se joudutaan lähiaikoina vaihtamaan uuteen. Remontin arvo töineen on noin 1200-1600 euroa. Onko tässä paikallaan kääntyä myyjäliikkeen puoleen korjauskuluihin osallistumisessa?
12979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kysyä voi,välttämättä mitään korvausvelvoitetta liikkeelle ei tule.
Turbo on kuluva osa,jonka elinkaari hieman merkistä riippuen on 150-300tkm ja 200tkm ajettu turbo voi hyvinkin olla kulunut niin,että vuotaa öljyä...enemmän tai vähemmän siis normaalia kulumista.

Äänestä
  • Tuolla periaatteellahan kaikki osat ovat kuluvia osia. Moottori kokonaisuudessaankin on kuluva osa tai vaihteisto.

    Aloittajan kannattaa selvittää asia hyvin. Ns. piilevä vika on sellainen, joka voidaan olettaa olleen autossa jo ostohetkellä, mutta sitä ei voi mitenkään kohtuudella (esim. koeajo) normaali ihminen todeta. Jos turbo on toiminut hyvin esim. autoa kokeillessa, eikä havaittavia ongelmia ole ollut, esim. ylimääräistä ääntämistä, minusta kyseessä on piilevä vika, vaikka kilometrejä autossa toki on paljonlaisesti. Autoliikkeen mielestähän lähdetään aina siitä, että kyseessä on normaalia kulumista, vaikka turbo hajoisi 50 thkm:n kohdalla. Asia kannattanee selvittää kaikinpuolin hyvin, ensin vaikka siitä, mikä katsotaan kuluttajasuojan kannalta turbolle kohtuulliseksi käyttöiäksi.

    Siitä minä olen yhtä mieltä muiden kirjoittajien kanssa, että oli päätös mikä hyvänsä, turbon uusiminen parantaa noilla kilometreillä autoa niin paljon, että kohtuullista asiakkaalle tulla kuluissa X-summa vastaan.

    Äänestä

  • Ei aivan noin. kirjoitti:

    Tuolla periaatteellahan kaikki osat ovat kuluvia osia. Moottori kokonaisuudessaankin on kuluva osa tai vaihteisto.

    Aloittajan kannattaa selvittää asia hyvin. Ns. piilevä vika on sellainen, joka voidaan olettaa olleen autossa jo ostohetkellä, mutta sitä ei voi mitenkään kohtuudella (esim. koeajo) normaali ihminen todeta. Jos turbo on toiminut hyvin esim. autoa kokeillessa, eikä havaittavia ongelmia ole ollut, esim. ylimääräistä ääntämistä, minusta kyseessä on piilevä vika, vaikka kilometrejä autossa toki on paljonlaisesti. Autoliikkeen mielestähän lähdetään aina siitä, että kyseessä on normaalia kulumista, vaikka turbo hajoisi 50 thkm:n kohdalla. Asia kannattanee selvittää kaikinpuolin hyvin, ensin vaikka siitä, mikä katsotaan kuluttajasuojan kannalta turbolle kohtuulliseksi käyttöiäksi.

    Siitä minä olen yhtä mieltä muiden kirjoittajien kanssa, että oli päätös mikä hyvänsä, turbon uusiminen parantaa noilla kilometreillä autoa niin paljon, että kohtuullista asiakkaalle tulla kuluissa X-summa vastaan.

    Niin; "sinun mielestäsi".
    Tässä kuluttajaviraston kanta, ei turboa koskeva, vaan huomattavasti kalliimman osan, eli vaihteiston osalta:

    "Jos 200 000 kilometriä ajetun auton vaihteisto rikkoutuu, syynä on lähtökohtaisesti vaihteiston käyttöiän päättyminen eli ns. luonnollinen kuluminen. Korjauskustannukset kuuluvat silloin ostajalle riippumatta siitä, tapahtuiko vaurio
    kuuden kuukauden kuluessa luovutuksesta vai myöhemmin. Jos sama vahinko
    tapahtuu huomattavasti vähemmän käytetylle autolle, tilanne on toinen. On
    mahdollista, että auto ei ole vastannut kestävyydeltään sitä, mitä ostajalla on
    ollut aihetta edellyttää, vaikka auto olisikin ollut myyntihetkellä toimintakuntoinen. "

    Äänestä

  • Tasan noin! kirjoitti:

    Jos olet ostamassa liikkeestä 200 thkm ajettua turbodieseliä ja kysyt autosta, se kehutaan maasta taivaisiin. Jos epäilet jo isohkoja kilometrejä, kuitataan epäilyt tyyliin: "eihän 200 ole tuolle nykydieselille mitään, kyllä kestää ja ajaa toisen mokoman helposti" "näillä on ajettu ennen remontteja helposti 500 thkm" "tässä mallissa ei isohkoja kilometrejä tarvi pelätä".....ja muuta vastaavaa tuubaa.
    Sitten kun se turbo hajoaa, ollaankin ehdottomasti sitä mieltä, että noilla kilometreillä ne aina hajoaa ja se on ihan normaalia........mitään emme korvaa. kun Kyseessä kun on tonnien lasku, muuttuukin puheet niin, että kaikki onkin yhtäkkiä ihan normaalia kulumista noinkin pienillä kilometreillä.

    Äänestä

Jos olet sitä mieltä, että liikkeen tulee osallistua jollain tapaa kuluihin, on siitä ilmoitettava ennen korjaustoimiin ryhtymistä liikkeelle. Turbo on kuitenkin kuluva osa, ja vaikka auto on suht tuore, kilometrimäärän perusteella tuollainen remontti luokiteltaneen sekä autoliikkeessä että kuluttajavirastossa normaaliksi kulumiseksi, johon ostajan täytyy varautua.

Aina kannattaa kuitenkin kysyä, hyvämaineinen liike varmasti tarjoaa jotain kompensaatiota. Missään nimessä koko summaa ei kannata heti vaatia uhkaillen, koska auto kuitenkin tulee remontin jälkeen vastaavia parempaan kuntoon.

Äänestä

Turhaa kysellä ja nähdä vaivaa, koskaan et mitään mistään saa, niin sanoo laki yksiselitteisesti, päätään voi hakata seinään jos se hyvältä tuntuu ja itkeä netit täyteen....

Ole hyvä vaan

Lakimies

Äänestä

Ei 200000km ajettuun liikkeen tarvitse turboa kustantaa.

Käytit ilmeisesti ns. "merkkihuollossa"?

Nämä "merkkihuollot" on ihan vihoviimeisiä paikkoja huollattaa paljon ajettuja käytettyjä autoja.
Huoltomiehet ovat tottuneet huoltamaan uusia ja vähän ajettuja, usein ovat suoraan amiksesta palkattuja kermap*erseitä, joilla ei juuri mitään käsitystä auton huollosta.
Osaavat kyllä koneelta katsoa, mikä osa "lähiaikoina" pitää vaihtaa uuteen, mutta varsinaista kädet likaavaa huoltoa eivät edes osaa tehdä.
Ja huomiona vielä; palkkauksensa on usein myytyjen osien provisioon perustuva. Eli mitä enemmän saavat asiakkaan autoon upotettua uutta osaa, sen parempi palkka.

On se niin nähty, kun autonsa huolloista mitään tietämättömälle on vaihdettu "lähiaikoina pitää vaihtaa"-osia tuhansilla euroilla ja täysin turhaan.
Mutta kun merkkiliikkeen haalareihin pukeutunut, F-1 mekaanikon näköinen "asiantuntija" näytti koneelta, missä kilometreissä osa yleensä on kulunut riittävästi, niin uskottavahan se on; autoista mitään tietämättömän.
Huoltoon osia 1500eurolla, töitä 1000eurolla.
Kustannus 2500euroa.

...tosin vanhan kansan rasvanäppi-huoltomies rööki huulessa olisi samoista vioista todennut, että auto on täysin ajokuntoinen ja turvallinen. Jos nyt jotain, niin vaihdetaan jarrulevyt ja jarrupalat; hinta 50eeroo kappale palat yhteensä satkun ja töistä huntti; ja kuitinkin saa.
400euroa.

Äänestä
  • En käyttänyt merkkihuollossa, huomasivat asian vain samassa yhteydessä kun lohkolämmitintä asensivat.

    Äänestä

Kuluttaja-asiamies katsoo omissa päätöksissään yli 200tkm ajetun auton hajoavan
jo luonnollisista syistä, mutta virheet ovat eri asia. Ei ole aiheellista vaatia liikettä
korvaamaan turboa.

Äänestä

Liikkeen ei tarvitse osallistua millään lailla. Itselläni meni turbo Opel Vectra -09 1.9Dci:stä ajomäärän ollessa 215tkm. Kuluttajariitalautakunta katsoi olevan normaalia kuluneisuutta ja auton kilometreihin ja hintaan nähden luonnollinen asia.
Vuosi meni aikaa ja ankara paperisota, ennen kuin suositus tuli ja se oli liikkeelle täysin virhevastuusta vapauttava.

Äänestä

kannataa käyttää toisellakin pajalla, Selvitä ensin onko vika oikeasti merkittävä vai voiko ajaa vielä 500tkm ennenkuin on pakko vaihtaa. Uusikin turbo hendittää öljyä ja esim liian pienillä kierroksilla vedättäminen voi aiheuttaa ylimääräistä vuotoa imupuolelle. Jos tubo on paskana niin auto ei läpäise katsastusta, ostitko montavuotta ajetun katsastamattoman auton?

Samaa sanoisi rengasliike renkaista, nää pitää vaihtaa kun pintaa on alle 50%, vaihdatko?

Äänestä

Toi on täysin totta. Pieni öljyn hikoilu turbossa ei merkkaa mitään. Sillä ajaa todennäköisesti vielä pitkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vinkieseli kirjoitti:

Ostin reilu kuukausi sitten autoliikkeestä vuosimallin 2008 dieselauton, jolla on ajettu n. 200tkm. Pian kaupan jälkeen huollossa ilmeni että turbo vuotaa öljyä ja se joudutaan lähiaikoina vaihtamaan uuteen. Remontin arvo töineen on noin 1200-1600 euroa. Onko tässä paikallaan kääntyä myyjäliikkeen puoleen korjauskuluihin osallistumisessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu