Arhinmäki työväestön asialla, Vasemmisto vaalivoittoon

Työväestön ainut puolustaja löytyy Vasemmistosta ja Arhinmäki tekee loistavaa työtä kansalaisten oikeuksien puolustamiseksi. Syksyn kunnallisvaaleissa on aika nostaa Vasemmisto ykköspaikalle ja syrjäyttää äärioikeistopopulistit, jotka temppuilevat kyllä juonikkaasti, epäolennaisilla asioilla, mutta tekevät sen vain kansalaisten aseman pahentamiseksi ja ilmaisen suomalaisen orjatyövoiman saamikseksi. Pers=Kok=Rkp -sama puolue, samat lierot.

http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2012/veroratkaisut-ennen-leikkauksia/
1261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

uudestaan Arhinmäen kusetushommat.

Äänestä

Näin on, täältä tullaan ja syksyn kunnallisvaaleihin mennessä kansa oksentaa äärioikeistopopulistien pinnallisille tempuille.

Asialinjalla jatketaan ja työväestö yhdistyy Vasemmiston suurliikkeeksi, merkit ovat jo selvät, luottamusta löytyy.

Äänestä

"Jos sama meno jatkuu vielä hetkenkään jossa vasemmisto on hampaaton, aseeton, näköalaton ja oikeistolaisen menon ja sen politiikan toteuttaja ja tukipilari, niin kohta saadaan alkaa tilata seppeleitä vasemmiston hautajaisiin ja muistotilaisuuteen.

Mitä tekee vasemmisto kun eri yritysten ja varsinkin valtion yritysten johtajat ja eliitti elostelee, rietastelee ja elää kuin viimeistä päivää? Siinä missä eduskunnassa oikeistoa edustava perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ryöpyttää hallitusta eikä ymmärrä Finnairin johdon toilailuja, niin vasemmistossa painetaan päät entistä

Entä onko vasemmisto puuttunut, tehnyt tai tuominnut kun bonuksia ja erilaisia kannustinjärjestelmiä jaellaan johtajien kesken keskenään. Saattaa olla, että sieltä täältä on kuultu pientä ininää mutta todellista halua puuttua epäkohtiin, paljastaa niitä ja ennen kaikkea alkaa vastustaa niitä puuttuu. Siinä missä vasemmisto inisee tai on hiljaa, niin kokoomuksen Ben Zyskowicz ryöpyttää A- studiossa herroja olan takaa. Jo on ******* aikoihin eletty, ellen paremmin sano.

Mihin on hukkunut perinteinen työväenliikkeen kansainvälinen solidaarisuus? Vasemmisto lyö hallituksessa Kreikan työläisiä polvilleen hyväksymällä rajut leikkaukset julkiselle sektorille ja sitä kautta kurjistaa tavallisten kreikkalaisten elämää. Vasemmisto on heittänyt kaikki perinteiset työväenliikkeet arvot mukamas vastuullisen valtionhoitajan roolin omaksumisen myötä yli laidan. Hävettää kuulua suomalaiseen työväenliikkeeseen joka lyö tovereita Euroopassa kuin vierasta sikaa ja vaikka kommunisteilla tässä ei olekaan osaa eikä arpaa.

Hallitus aikoo myös vasemmiston voimin tehdä suuren kuntauudistuksen jonka vain ja ainoa tehtävä on luoda kunnista markkinakuntia joissa pääomapiirit pääsevät rahastamaan palveluiden tuottajina loputkin köyhien kukkaroista ja tehdä palveluista eriarvoisia. Kuntasektorilla liikkuu rahaa n. 40 miljardia euroa vuodessa ja tuohon pottiin markkinat haluavat iskeä kyntensä ja vasemmiston myötävaikutuksella se myös onnistuu. Missä tässä on vasemmistolainen arvomaailma, kysyn vaan? Jos kuntauudistus toteutuu, tietää se kenkää n. 40 000 työntekijälle jotka pääosin ovat naisia. He joutuvat tulevaisuudessa täysin yksityisen sektorin armoille joka surutta teettää pätkä – ja orjatöitä ja siten kuntien sosiaaliluukkujen jonot sen kuin pitenevät.

Kommunistit yrittävät taistella kynsin hampain vasemmistolaisten arvojen ja arvomaailman puolesta ja torjua oikeistolainen kehitys joka johtaa turmioon, mutta 0.3 % kannatuksella ei kummoista tulosta aikaan saada. Nyt jos koskaan olisi vasemmistolla pikapalaverin paikka tai muuten saadaan hautakumpua umpeen luoda. Vasemmiston kannatus on alemmalla tasolla kuin koskaan itsenäisyytemme aikana ja tulee jo seuraavissa kuntavaaleissa laskemaan edelleen jos ei tehdä asentoa ja suunnata katsetta reilusti vasempaan päin kohti vasemmistolaisia arvoja ja arvomaailmaa"

http://hannu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/100572-vasemmiston-kuolinkellot-soivat

Äänestä

Vasurit ovat takinkääntäjiä ja nukkuvat autuasta vasurinuntansa eivät edes muista, mikä heidän tehtävänsä on.

Äänestä

Työväestön puolustaja, niin ketä vastaan. Kun tuotantolaitoksia fuusioidaan ulkomaille, ja työttömyys lisääntyy teidän liitto politiikalla, ja kaikella umpimielisellä vasemmistolaisuudella, joka ei tajua kokonaisuuden merkitystä.

Äänestä
  • Niin ne tehtaat ulkomaille vie juuri kokoomuslainen sika riistäjä joka haluaa kaikki itselleen heti ja nyt.
    Näin se suomen vetovoima laskee kiitos kokoomuslaisten sikojen!

    Äänestä

  • yksi näkökanta kirjoitti:

    Niin ne tehtaat ulkomaille vie juuri kokoomuslainen sika riistäjä joka haluaa kaikki itselleen heti ja nyt.
    Näin se suomen vetovoima laskee kiitos kokoomuslaisten sikojen!

    se riistäjä, joka kaupan kassajonossa huudat tuotteiden kalleutta ja varastat työnantajasi työaikaa päivittäin 2 tuntia päivässä.

    Äänestät vasemmistoa, joka on pettänyt kaiken aikaa jäsenistönsä ja nakot Ay:n jäsenkirjasi nurkkaan kavereinesi. Huono siinä on AY:n ajaa etujasi, kun liiton pamput tekee sopimuksia, joilla ei ole jäsenistön tuki takanaan.

    Äänestä

Aloittaja on kyllä oikeassa että petosjytky per`s sudit ja kakkakokkareet ovat sitä samaa ulostetta mitä lentää sian takapuolesta ulos.

Äänestä

Ylioppilas Paavo on turhake. Ei se sinulle saa sossurahoja lisättyä.

Äänestä
  • On jo saanut ennen ne oli 410 euroa ja nyt 500 euroa!!

    Kiitos Paavolle tästäkin!!

    Äänestä

nyky VASEMMISTO on HOMOJEN JA MAAHNTUKEUTUJA LOISTEN PUOLUE !!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äänet Vasemmalle kirjoitti:

Työväestön ainut puolustaja löytyy Vasemmistosta ja Arhinmäki tekee loistavaa työtä kansalaisten oikeuksien puolustamiseksi. Syksyn kunnallisvaaleissa on aika nostaa Vasemmisto ykköspaikalle ja syrjäyttää äärioikeistopopulistit, jotka temppuilevat kyllä juonikkaasti, epäolennaisilla asioilla, mutta tekevät sen vain kansalaisten aseman pahentamiseksi ja ilmaisen suomalaisen orjatyövoiman saamikseksi. Pers=Kok=Rkp -sama puolue, samat lierot.

http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2012/veroratkaisut-ennen-leikkauksia/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu