Kauhavan lentosotakoulu uhrataan Dragsvikin takia

Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkalan (PS) kirjoitus:

Kataisen hallitus ja puolustusvoimien ylin johto pitivät eduskunnan parlamentaarisen kontaktiryhmän loppuun asti pimennossa Kauhavan lentosotakoulun lakkautusesityksen osalta. Niinpä lentosotakoulun lakkautusesitys tuli varmasti kaikille muille paitsi todella pienelle piirille, johon myös puolustusministeri Wallin kuuluu, puskista. Perussuomalaiset jättivät ryhmän sen jälkeen epäluottamuslauseena ryhmän toimintatavoille. Teimme myös välikysymyksen puolustusvoimauudistuksesta ja kantelimme oikeuskanslerille.

Kun tieto lakkautusesityksestä tuli, Kauhavan kaupunki tuotti poliittisille päättäjille sekä puolustusvoimille ansiokkaasti laadukkaat vaihtoehtoiset kustannuslaskelmat, jotka lentosotakoulun lakkauttamisesta seuraisivat. Niihin on ollut helppo tukeutua mm. eduskunnassa käydyssä keskustelussa. Allekirjoitan kauhavalaisten laskelmat.

Harmi vain, että hallituspuolueiden edustajat myös Vaasan vaalipiirissä sinisilmäisinä hyväksyivät puolustusvoimiin lähivuosina kohdistettavat massiiviset säästöpäätökset viime joulukuussa tämän vuoden talousarviosta päätettäessä. Vahinkoja sattuu ja torstaina 15.3. tuli varmistus, että hallitus, tai ainakin puolustusministeri Wallin, on harhauttanut nyt myös omiaan eli hallituspuolueiden kansanedustajia.

Mutta nyt pitääkin katsoa eteenpäin. Eduskunta kävi puolustusvoimauudistuksesta jo välikysymyskeskustelun ja hallitus sai luottamuksen hallituspuolueiden äänin. Protestiääniä ei havaittu silloin, mutta entäs jatkossa? Ovatko alueeltamme olevat hallituspuolueiden edustajat, ministereistä nyt puhumattakaan, valmiit uhmaamaan ministeri Wallinia vai onko kyse puhtaasta teatterista?

Eduskunta ei pääse päättämään Kauhavasta, joten ministeri Wallin on saatava kuuntelemaan. Mutta jos omatkin vain painavat vihreää nappia eduskunnassa, eivätkä näy uhmaavan hallitusta, laittamalla oman itsensä likoon siinä vaiheessa, jos yhteistyöasenne ja hattu kourassa kerjääminen eivät auta, niin kyllä tilanne huonolta vaikuttaa. Siitä todisteena Kauhavan vierailulla havaittu ministeri Wallinin asenne, joka ainakin lehtitietojen mukaan oli tyrmäävä.

Hyväuskoisuutta on käytetty hyväksi. Faktat, yhteistyö ja puoluerajat ylittävät kädenojennukset eivät näytä tuottavan tulosta, jota Etelä-Pohjanmaalla odotetaan. Tuntuu jopa siltä, että oppositionkin edustajien rakentavaa asennetta on käytetty hyväksi.

Niinpä katseet kääntyvät nyt entistä tiukemmin hallituspuolueiden toimijoihin. Teillä on nyt kevät aikaa näyttää, miten tosissaan te Kauhavan lentosotakoulua puolustatte. On selvää, että aina ei voi onnistua, mutta jos ei edes tosissaan yritä, on onnistuminen mahdotonta. Se, miten te tosipaikassa toimitte, on ratkaisevaa. Valitusvirret eivät ketään auta, ja harvoja ne lämmittävätkään.

Nyt, kun on tullut selväksi, että Kauhavan lentosotakoulusta on tullut ministeri Wallinin ja hallituksen ajaman kielipolitiikan uhri, ja Wallinin harhautus ainakin eduskuntakeskustelussa, virallisella areenalla, on ilmeinen, niin eiköhän eduskuntakin vielä palaa puolustusvoimauudistukseen, jos oppositio saa hallituspuolueiden edustajilta tukea? Toisaalta uusi välikysymys on yksi mahdollisuus. Mahdolliseen oikeusprosessiin en ota perustuslakivaliokunnan jäsenenä kantaa.

Kun vaalipiirin kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtajana yritin heti Kauhavan lakkautusesityksen tultua julki 8.2. saada vaalipiirin kansanedustajilta yhteisen julkilausuman, Rkp:n edustajat eivät halunneet lähteä kannanottoon mukaan, vaikka esimerkiksi Miapetra Kumpula-Natri (sd) sekä kokoomuksen edustajat siihen lähtivät mukaan. Tämä herättää kysymyksiä siitä, oliko Rkp:läisillä ja mahdollisesti myös ministereillä tiedossa Kauhavan uhraaminen Dragsvikin takia jo ennen kuin esitys asiasta tuli tai kokivatko he, että heille on ikään kuin hallitusohjelman kielipoliittiseen osion seurauksena tullut jonkinlainen ymmärrys siitä, mitä siitä voi seurata, kun kielipolitiikka yhdistetään puolustusvoimien säästöpäätöksiin? Tiedotteemme sisältö kun oli, että lentosotakoulun lakkautusesitys tuli vaalipiirin kansanedustajille ikävänä yllätyksenä.

Keille tuli, keille ei?

JATKUU
26317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

JATKOA:

ALKUPERÄINEN TIEDOTE VAASAN VAALIPIIRIN KANSANEDUSTAJILTA 8.2.2012:

Tiedote 8.2.2012

julkaisuvapaa heti

Lentosotakoulun lakkautus oli kansanedustajille ikävä yllätys

Puolustusvoimien esitys Kauhavan lentosotakoulun lakkauttamiseksi oli allekirjoittaneille Vaasan vaalipiirin kansanedustajille ikävä yllätys. Lentosotakoulun lakkautus ei ollut millään tavalla tai missään vaiheessa esillä puolustusvoimauudistusta pohtineessa parlamentaarisessa kontaktiryhmässä.

Eduskunta ei suoranaisesti päätä siitä, mitkä varuskunnat säilyvät ja mitkä lakkaavat eduskunnan tekemien säästöpäätösten myötä, mutta eduskunnan tekemien säästöjen seurauksena muutoksia oli odotettavissa. Alueen kansanedustajien näkökulmasta päätöksentekoprosessi on ollut erikoinen, koska vaikuttamisen mahdollisuus asiaan on minimoitu. Oletuksena on koko ajan ollut lentosotakoulun toiminnan jatkuminen Kauhavalla, eikä asiaan ole näin kyetty ennalta vaikuttamaan.

Vaasan vaalipiirin kansanedustajat eivät voi hyväksyä päätöksentekoprosessia ja kyseenalaistavat päätöksen Kauhavan lentosotakoulun lakkauttamisesta.

Alueen kansanedustajat eivät ole tyytyväisiä myöskään Vaasassa sijaitsevan Pohjanmaan sotilassoittokunnan lakkauttamisesta. Sotilassoittokunnan poistumisen myötä puolustusvoimien vetäytyminen Vaasasta jatkuu, mikä ei ole ainakaan omiaan nostamaan maanpuolustustahtoa alueella.

Vesa-Matti Saarakkala

Lasse Hautala

Reijo Hongisto

Mika Lintilä

Markku Mäntymaa

Janne Sankelo

Mikko Savola

Maria Tolppanen

Miapetra Kumpula-Natri (tuli mukaan myöhässä)

Lisätiedot:

vaalipiirin kansanedustajien puheenjohtaja 2012

Vesa-Matti Saarakkala "

http://tp83.puheenvuoro.uusisuomi.fi/100737-kauhavan-lentosotakoulu-uhrataan-dragsvikin-takia

Äänestä

  • uskottavaa vai ei? kirjoitti:

    Niin, on ihan tyhmää yrittää perustella varuskunnan säilyttämistä jollain Venäjän mahdollisen hyökkäyksen torjumisella, vähemmällä pääsee, kun ei turhaan uhittele sinnepäin.

    Näin Venäjä iskee
    Venäjä-raportin kirjoittajat kuvailevat maan sotilasvoimaa moderniksi nopeaan toimintaan kykeneväksi nyrkiksi, joka on kaukana menneiden vuosien mielikuvasta miesylivoimaan luottavasta jalkaväestä.

    Joukkojen kalusto- ja varusteostojen sekä harjoitusten perusteella kirjoittajat ovat luoneet todennäköisen skenaarion Venäjän sotilaallisen voimankäytön tavasta.

    Viime vuosina Venäjän suuret sotaharjoitukset ovat toistaneet samaa kaavaa, joka muistuttaa yhtä poikkeusta lukuun ottamatta talvisodassa nähtyä tilannetta.

    Armeija siirtää kaukaa konfliktipaikalle iskuvalmiudessa olleen sotilasyhtymän ja ottaa nopealla operaatiolla haltuunsa tarkoitetun kohteen. Isku perustuu paikalliseen operaatioon, ei laajoihin rintamalinjoihin.

    Ja se poikkeus? Sotaharjoitukset ovat aina päättyneet taktisen ydinaseen käyttöön.

    Lähde: Venäjän sotilaspoliittinen kehitys ja Suomi

    http://www.youtube.com/watch?v=7hjkDlzOddk&feature=related

    http://www.youtube.com/watch?v=zyYmgUiQ7Aw&feature=related

    Äänestä

Wallin on suomalaisten petturi.

Äänestä
  • Wallin on tyypillinen pohjanmaalainen, ajaa kaikkien pohjanmaalaisten asioita.

    Äänestä

  • Turvat rullalle. kirjoitti:

    Wallin on tyypillinen pohjanmaalainen, ajaa kaikkien pohjanmaalaisten asioita.

    Missä viipyy Risikon kannanotto asiaan? Wallin ei ole ainoa petturi. Petturi joka Kauhavalla sopi Lentosotakoulun lakkauttamisesta virallista tietä pitkin Wallinin ym. kanssa olisi mukava saada selville. Kauhavalla on petturi, ainakin Wallin näin antoi ymmärtää haastattelussa medialle. Tiedä mikä on totta ja mikä ei, mutta jos Wallin on puhunut totta edes tästä asiasta, haluaisin tietää kuka ko. henkilö on.

    Äänestä

  • Eija K-K kirjoitti:

    Luulis perussuomalaisillekkin olevan tärkeämpää laittaa rahaa lasten-, nuorten- ja vanhustenasiohin, kuin aseisiin. Vaan ei! Ovat profiloituneet kaikkein asehulluimpana puolueena, jossa opetetaan sotaleikkejä vissiin jo pikkutenaville.

    Nimittäin rahantarvetta on kovasti nimenomaan tuolla ihmistenhuolehtimispuolella.

    Aseilla tätä maata ei todellisuudella edes pystyttäisi puolustamaan, vaan kyllä ehdoton edellytys on pitää rauha maassa. Perssujenkin pitää tämä tajuta ja pitää hyviä välejä naapureihin. On hölmöä lähteä Moskovaan vaatimaan alueluovutuksia Venäjältä, kuten eräs persu on tehnyt.

    Äänestä

Ei Dragsvikillä ja Kauhavan ilmasotakoululla ole tässä mitään yhteyttä. Tällä vaan nyt eteläpohjalaiset kansanedustajat yrittävät populistisesti kalastella suosiota ja ääniä itselleen.

Dragsvikin kyllä sietää sulkea ja siirtää ruotsinkielinen varusmiespalvelu Upinniemeen ja Santahaminaan, mutta se ei muuta muiden lakkautettavien varuskuntien asemaa mitenkään. Tyhmää edes väittää muuta. Ei puolustusvoimien järkeistäminen tähän kierrokseen tule loppumaan, vaan näitä tiivistämistoimia tulee tulevaisuudessa lisää.

Äänestä
  • Draksvik ja Kauhava ovat olennainen osa Suomen Puolustusvoimien uudistusta puolustusministerin mielestä.
    Myös Venäjä uudistaa Puolustusvoimia länsirajalla mutta eri periaatteella kuin Suomi.
    http://www.youtube.com/watch?v=Xt-pWFm7jJE

    Äänestä

  • uskottava puolustus kirjoitti:

    Draksvik ja Kauhava ovat olennainen osa Suomen Puolustusvoimien uudistusta puolustusministerin mielestä.
    Myös Venäjä uudistaa Puolustusvoimia länsirajalla mutta eri periaatteella kuin Suomi.
    http://www.youtube.com/watch?v=Xt-pWFm7jJE

    Taitaa olla vähän ajastaan jäljessä,lieneekö siinä ollenkaan piipun vakautusta,tuossa kun se meni epätasaisuuksien yli niin piippu heilu mukana..Leopardeissa ainakin piippu pysyy aina suunnassa vaikka itse alusta ajaa epätasaisuuksien yli.

    Äänestä

  • Wallin poisti Dragsvikin lakkautuslistalta syksyllä ja nosti Kauhavan tilalle koska Dragsvikin säästöjen tilalle oli keksittävä muita "säästöjä".

    Äänestä

  • Totuus kirjoitti:

    Wallin poisti Dragsvikin lakkautuslistalta syksyllä ja nosti Kauhavan tilalle koska Dragsvikin säästöjen tilalle oli keksittävä muita "säästöjä".

    Kauhavan varuskunnan lakkauttaminen kuuluu ilmavoimien toiminnan tehostamiseen ja Dragsvik on merivoimien yksikkö, jossa koulutetaan rannikkojääkäreitä, eli nämä kaksi eivät kyllä liity toisiinsa.

    Nyt on tullut ilmi myös se, että Upinniemeen ei sovi yhtään enempää jpoukkoja, vaan paikka on tupatentäynnä.Eli jos Dragsvikin varuskunta siirrettäisiin sinne tietäisi se mittavia rakennustoimia. Toinen juttu on vielä se, että jos ja kun harjoitusalueita tarvitsisi Upinniemessä laajentaa jouduttaisiin laajentamaan yksityisomistuksessa oleville maille, joka voisi olla kallista ja vaikeaa. Etelä-rannikolla maa on kallista!

    Äänestä

  • Hakke P. kirjoitti:

    Puolustusvoimen säästötoimia ei tehdä Kauhavan tai Draksvikin takia. Suomella on muuten n. 40% pienempi puolustusbudjetti brt-kansantuotteesen nähden kuin Virossa.

    "Jäätteenmäki kertoo kyselleensä kreikkalaisilta, miksi Kreikka talousvaikeuksista huolimatta pyörittää Euroopan suurinta puolustusbudjettia bruttokansantuotteeseen nähden. Puolustusvoimien säästöjä ei hänen mukaansa esittänyt yksikään kreikkalaisista isännistä.

    –Sain kipakan vastauksen, kun kysyin asiasta. Turkkia vastaan pitää varautua, sanottiin. Varsinkin poliitikot puolustivat armeijan menoja. Kreikkalaiset vetosivat myös Natoon, joka on kehottanut jäsenmaita nostamaan puolustusmenoja. Puolustuksessakin kuulemma on säästetty ja lisää säästetään. Lukuja ei kerrottu, Jäätteenmäki listaa.

    Hänen mukaansa korruptio on kreikkalaisittain yleistä myös armeijassa.

    –Pienenä yksityiskohtana voi mainita, että 60 000 armeijan virkailijaa on saanut kestitä kerran vuodessa 45:ttä tuttavaansa kreikkalaisessa luksusravintolassa".

    Äänestä

lopettamisesta on mainittu ensimmäisen kerran jo 15v sitten
ja sen jälkeen 2v sitten, joten mikään uusi asia se ei ole ja
mitä tulee nimilistoihin, joihin kerätään nimiä, niin monet
kirjoittavat nimensä useaan kertaan - mikä ei ole täysin
rehellistä toimintaa.

Äänestä
  • Dragsvik ja Kauhava eivät tosiaankaan liity toisiinsa vaan ovat erillisiä asioita. Drgasvik on merivoimien yksikkö, Kauhava ilmavoimien.

    On surkuhupaisaa ja läpinäkyvää miten populistikansanedustajat yrittävät kerätä Kauhavan kustannuksella poliittisia irtopisteitä. Esimerkkinä Saarakkala; mitä Saarakkala on tehtnyt aiempina aikoina Kauhavan ilmasotakoulun tai lentosotakoulun hyväksi? Lopettamisesta on puhuttu jo iät ja ajat. Missä Saarakkala oli silloin kun ilmasotakoulu muutettiin lentosotakouluksi? Missä olivat muut persut silloin?

    Kyllä nyt maistuu populistipoliitikoille rusinoiden keräily mutta me kantakauhavalaiset jotka täällä asutaan ja jäädään vielä puolustuvoimauudistuksen jälkeenkin kippuroimaan, ei olla tyhmiä vaan tiedetään ketkä on TODELLISIA lentosotakoulun ja Kauhavan ystäviä eikä vaan kellokkaita jotka ilmestyy yhtäkkiä tyhjästä muka "puolustamaan Kauhavaa" kun siitä on saatavilla poliittisia irtopisteitä.

    Pitäisi keskittyä konkreettisiin toimenpiteisiin eikä pelkkään räköttämiseen ja politikointiin. Ei me kauhavalaaset tarvita mitään "samaamieltäolijoita" vaan kansanedustajilta odotetaan TEKOJA! Pohjalaiskansanedustajat:

    älkää keskittykö oman kilpenne kiillottamiseen vaan TOIMIKAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Ei varmaan lopeteta jos noi naiset lupaavat jatkossa olla laulamatta, oli sen verran "toisen äänen laulaja" ainakin se toinen.

Äänestä

Näin se on toiminut päätöksenteko pienemmässäkin mittakaavassa, vaikkapa koulujen lakkauttamisissa. Vaikkapa ent. Alahärmässä. Ensin tehdään lakkautusta puoltavat laskelmat salassa, sitten tuodaan julki "mahdollinen" lakkautus ja sitten demokraattinen kyläläisten kuulemistilaisuus, jälkikäteen.
Riipaisee, kun osuu omalle kohdalle.

Äänestä
  • Asijaa Eija taas kirjootteloo:

    Palatakseni Kauhavan "saamaan" rahaan Lentosotakoulun loppumisen seurauksena, en voi kuin ihmetellä Jutta Urpilaisen maanantaina tuomaa ilosanomaa siirtoviemärirahoituksesta.

    Kauhava ei ole hakenut rahaa mokomaan operaatioon ja raha ei edes siihen riittäisi.

    Täysin käsittämätöntä, että rahaa myönnetään asiaan mitä ei ole haettu ja mihinkä raha ei edes riittäisi.

    Kuten aiemmin totesin, Kauhavan päättäjinä en ottaisi rahaa vastaan ilman ettei käyttökohdetta saada itse valita.
    Raha kelpaa aina, mutta eivätköhän Kauhavan päättäjät itse tiedä parhaitan, missä rahan tarve on suurin.

    Lapsellista, näin totean.

    Äänestä

  • Eijan blogista kirjoitti:

    Asijaa Eija taas kirjootteloo:

    varten se käännytettiin piirikokoukses ovelta takaasin????

    Äänestä

Ja sitten vielä Kauhavalainen kokoomus nainen "kimittää" tv ohjelmassa että tämä on diktatuuria. Voi veljet, että pistää naurattamaan väkisinkin.

Äänestä
  • Kattokaa ny jukoliste kuinka paljon koneita lentää Kauhavan yli. Lähes kaikki
    keskieuroopan Japanin lennot ja USA.n lennot itään. Ajatelkaa mikä syöttökenttä
    Kauhava tulevaisuudessa olis. Jotkut röökiämmän miälenosootukset on kuin
    piaru Saharas. Ikävä kyllä Kauhavalla ei ymmärretä kysyä asiantuntijoolta.
    Meillä on mahdollisuus!!!!!!! Jukra kun pääsis johtamha, mutta kun ei meinaa
    kelavata verorahanikaan.

    Äänestä

  • Peräkenttä kirjoitti:

    Kattokaa ny jukoliste kuinka paljon koneita lentää Kauhavan yli. Lähes kaikki
    keskieuroopan Japanin lennot ja USA.n lennot itään. Ajatelkaa mikä syöttökenttä
    Kauhava tulevaisuudessa olis. Jotkut röökiämmän miälenosootukset on kuin
    piaru Saharas. Ikävä kyllä Kauhavalla ei ymmärretä kysyä asiantuntijoolta.
    Meillä on mahdollisuus!!!!!!! Jukra kun pääsis johtamha, mutta kun ei meinaa
    kelavata verorahanikaan.

    Ne koneet eivät Kauhavalle laskeudu koskaan, korkeintaan pökälepussit pudottavat siinä kohdalla ilmassa.

    Äänestä

  • Ymmärtäjä. kirjoitti:

    Saksassa harmitellaan pökäleistä, Kauhavalla hurrataan.

    http://www.iltalehti.fi/hullumaailma/2012022215237946_hu.shtml

    Et taida oikein ymmärtää mistä on kyse. Pökäleet on puoliksi palaneita
    puita enkä ole kuullut että niitä olisi pudonnut lentokoneista.

    Äänestä

  • Peräkenttä kirjoitti:

    Et taida oikein ymmärtää mistä on kyse. Pökäleet on puoliksi palaneita
    puita enkä ole kuullut että niitä olisi pudonnut lentokoneista.

    http://www.youtube.com/watch?v=0n2iFpVZ2jM

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

11+15 kirjoitti:

Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkalan (PS) kirjoitus:

Kataisen hallitus ja puolustusvoimien ylin johto pitivät eduskunnan parlamentaarisen kontaktiryhmän loppuun asti pimennossa Kauhavan lentosotakoulun lakkautusesityksen osalta. Niinpä lentosotakoulun lakkautusesitys tuli varmasti kaikille muille paitsi todella pienelle piirille, johon myös puolustusministeri Wallin kuuluu, puskista. Perussuomalaiset jättivät ryhmän sen jälkeen epäluottamuslauseena ryhmän toimintatavoille. Teimme myös välikysymyksen puolustusvoimauudistuksesta ja kantelimme oikeuskanslerille.

Kun tieto lakkautusesityksestä tuli, Kauhavan kaupunki tuotti poliittisille päättäjille sekä puolustusvoimille ansiokkaasti laadukkaat vaihtoehtoiset kustannuslaskelmat, jotka lentosotakoulun lakkauttamisesta seuraisivat. Niihin on ollut helppo tukeutua mm. eduskunnassa käydyssä keskustelussa. Allekirjoitan kauhavalaisten laskelmat.

Harmi vain, että hallituspuolueiden edustajat myös Vaasan vaalipiirissä sinisilmäisinä hyväksyivät puolustusvoimiin lähivuosina kohdistettavat massiiviset säästöpäätökset viime joulukuussa tämän vuoden talousarviosta päätettäessä. Vahinkoja sattuu ja torstaina 15.3. tuli varmistus, että hallitus, tai ainakin puolustusministeri Wallin, on harhauttanut nyt myös omiaan eli hallituspuolueiden kansanedustajia.

Mutta nyt pitääkin katsoa eteenpäin. Eduskunta kävi puolustusvoimauudistuksesta jo välikysymyskeskustelun ja hallitus sai luottamuksen hallituspuolueiden äänin. Protestiääniä ei havaittu silloin, mutta entäs jatkossa? Ovatko alueeltamme olevat hallituspuolueiden edustajat, ministereistä nyt puhumattakaan, valmiit uhmaamaan ministeri Wallinia vai onko kyse puhtaasta teatterista?

Eduskunta ei pääse päättämään Kauhavasta, joten ministeri Wallin on saatava kuuntelemaan. Mutta jos omatkin vain painavat vihreää nappia eduskunnassa, eivätkä näy uhmaavan hallitusta, laittamalla oman itsensä likoon siinä vaiheessa, jos yhteistyöasenne ja hattu kourassa kerjääminen eivät auta, niin kyllä tilanne huonolta vaikuttaa. Siitä todisteena Kauhavan vierailulla havaittu ministeri Wallinin asenne, joka ainakin lehtitietojen mukaan oli tyrmäävä.

Hyväuskoisuutta on käytetty hyväksi. Faktat, yhteistyö ja puoluerajat ylittävät kädenojennukset eivät näytä tuottavan tulosta, jota Etelä-Pohjanmaalla odotetaan. Tuntuu jopa siltä, että oppositionkin edustajien rakentavaa asennetta on käytetty hyväksi.

Niinpä katseet kääntyvät nyt entistä tiukemmin hallituspuolueiden toimijoihin. Teillä on nyt kevät aikaa näyttää, miten tosissaan te Kauhavan lentosotakoulua puolustatte. On selvää, että aina ei voi onnistua, mutta jos ei edes tosissaan yritä, on onnistuminen mahdotonta. Se, miten te tosipaikassa toimitte, on ratkaisevaa. Valitusvirret eivät ketään auta, ja harvoja ne lämmittävätkään.

Nyt, kun on tullut selväksi, että Kauhavan lentosotakoulusta on tullut ministeri Wallinin ja hallituksen ajaman kielipolitiikan uhri, ja Wallinin harhautus ainakin eduskuntakeskustelussa, virallisella areenalla, on ilmeinen, niin eiköhän eduskuntakin vielä palaa puolustusvoimauudistukseen, jos oppositio saa hallituspuolueiden edustajilta tukea? Toisaalta uusi välikysymys on yksi mahdollisuus. Mahdolliseen oikeusprosessiin en ota perustuslakivaliokunnan jäsenenä kantaa.

Kun vaalipiirin kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtajana yritin heti Kauhavan lakkautusesityksen tultua julki 8.2. saada vaalipiirin kansanedustajilta yhteisen julkilausuman, Rkp:n edustajat eivät halunneet lähteä kannanottoon mukaan, vaikka esimerkiksi Miapetra Kumpula-Natri (sd) sekä kokoomuksen edustajat siihen lähtivät mukaan. Tämä herättää kysymyksiä siitä, oliko Rkp:läisillä ja mahdollisesti myös ministereillä tiedossa Kauhavan uhraaminen Dragsvikin takia jo ennen kuin esitys asiasta tuli tai kokivatko he, että heille on ikään kuin hallitusohjelman kielipoliittiseen osion seurauksena tullut jonkinlainen ymmärrys siitä, mitä siitä voi seurata, kun kielipolitiikka yhdistetään puolustusvoimien säästöpäätöksiin? Tiedotteemme sisältö kun oli, että lentosotakoulun lakkautusesitys tuli vaalipiirin kansanedustajille ikävänä yllätyksenä.

Keille tuli, keille ei?

JATKUU

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu