Fennonaiset vetävät huumeita

Suomessa on tapahtunut viime vuosina muutos siinä, missä väestöryhmissä huumeita käytetään eniten.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen raportin mukaan vielä 1990-luvulla ainakin kerran vuodessa huumeita käyttäviä oli eniten 15–24-vuotiaiden miesten keskuudessa. 2000-luvulla huumeiden käyttö on noussut kuitenkin jyrkästi 25–34-vuotiaiden miesten keskuudessa.

Samalla 15–24-vuotiaat naiset ovat ohittaneet samanikäiset miehet huumeiden käytössä. Nuorten naisten huumeiden käyttö on tilaston mukaan noussut selvästi vuodesta 2006 alkaen.

25–34-vuotiaiden naisten huumeiden käyttö on niin ikään yleistynyt 2000-luvulla, heidän kokonaismääränsä on selvästi pienempi kuin miesten.

THL:n raportin tilastot osoittavat myös, miten kannabiksen käyttö on yleistynyt nopeasti nimenomaan 25–34-vuotiaiden miesten keskuudessa. Kannabiksen käytössä näkyy sama ilmiö kuin ylipäänsä huumeiden käytössä: 25–34-vuotiaiden miesten ohella käyttö on lisääntynyt erityisesti nuorten naisten ryhmässä.

- Melkein kaikki, jotka ovat käyttäneet huumeita, ovat myös jossain vaiheessa käyttäneet kannabista. Tästä syystä huumeiden käytön trendit muistuttavat suuresti kannabiksen käytön trendejä. Toisaalta on huomattava, että monilla niistä, jotka ovat joskus elämässään kokeilleet tai käyttäneet kannabista, huumekokeilut ovat rajoittuneet yksinomaan siihen, THL:n raportissa kerrotaan.

Kannabiksen käyttö on lisääntynyt Suomessa eniten viimeisten 18 vuoden aikana. 25–34-vuotiaista miehistä 40 prosenttia kertoi vuonna 2010 kokeilleensa kannabista ainakin kerran elämässään.

- Henkilökohtaisen kosketuspinnan laajentuminen joko omakohtaisten huumekokeilujen tai käyttäjän tuntemisen kautta on karsinut huumeita kohtaan tunnettuja pelkoja ja johtanut asenteiden lieventymiseen. Asenteet ja mielipiteet ovat muuttuneet kuitenkin lähinnä kannabiksen kohdalla, suhtautuminen muiden aineiden käyttöön on pysytellyt selvästi kriittisempänä, raportissa kerrotaan.
685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä asia on niin, että huumeiden käyttö on vielä pientä verrattuna surujen emomaahan.

Äänestä

Ettei vaan äitisi eli mammasi vetännyt nuuskaa ja kokkelia sekaisin mikä selittää jälkeenjääneisyytesi.

Äänestä

Kun vertaa miten Ruotsissa lisäänty naisten juominen viimeisen 7 vuoden aikana niin se oli 300%, sekä toinen nyt tämän vuoden alussa tammi ja helmiikuun aikoina Thaimaassa kuoli 32 ruotsalaista voi kysyä mikä on kuoleman syy? huumeet ja viina tästä joukosta yksi oli hukkunnu uima reissulla.

Äänestä
  • Kaikki on rööt. Eihän jalo ruotsalais arjalainen nuuskaa tai juo. Eihän se kuuluu meillä turaaneille ainakin sukurutsari ålandin mukaan. Ruotsissa on kyllä myös kokkelin haistelijoita ihan Kiirunasta Skåneen asti. Eivätkä kaikki ole mitään suomalaisia, romaneja ja muita "ei-ruotsalaisia".

    Äänestä

Kuuluisin kokkelin haistelija Ruotsissa lienee edesmennyt latina perse Vickan eli Estellen äidin kaveri Jon Spendrup. Vastaa suunnilleen meidän Hartwalleja vaikka Hartwallit ei edes omista enää omaa yritystään vaan ovat ulkomaalaisten talutusnuorassa ja jos vittuilu jatkuu palstan svekkulilla ja muilla pottapäillä voi olla että ovat piaan vararikossa.

Äänestä

Alottaja,lopeta heti se r u n k k a a m i n e n sulta menee näkö.
Äly onkin jo haihtunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on fenno sellainen! kirjoitti:

Suomessa on tapahtunut viime vuosina muutos siinä, missä väestöryhmissä huumeita käytetään eniten.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen raportin mukaan vielä 1990-luvulla ainakin kerran vuodessa huumeita käyttäviä oli eniten 15–24-vuotiaiden miesten keskuudessa. 2000-luvulla huumeiden käyttö on noussut kuitenkin jyrkästi 25–34-vuotiaiden miesten keskuudessa.

Samalla 15–24-vuotiaat naiset ovat ohittaneet samanikäiset miehet huumeiden käytössä. Nuorten naisten huumeiden käyttö on tilaston mukaan noussut selvästi vuodesta 2006 alkaen.

25–34-vuotiaiden naisten huumeiden käyttö on niin ikään yleistynyt 2000-luvulla, heidän kokonaismääränsä on selvästi pienempi kuin miesten.

THL:n raportin tilastot osoittavat myös, miten kannabiksen käyttö on yleistynyt nopeasti nimenomaan 25–34-vuotiaiden miesten keskuudessa. Kannabiksen käytössä näkyy sama ilmiö kuin ylipäänsä huumeiden käytössä: 25–34-vuotiaiden miesten ohella käyttö on lisääntynyt erityisesti nuorten naisten ryhmässä.

- Melkein kaikki, jotka ovat käyttäneet huumeita, ovat myös jossain vaiheessa käyttäneet kannabista. Tästä syystä huumeiden käytön trendit muistuttavat suuresti kannabiksen käytön trendejä. Toisaalta on huomattava, että monilla niistä, jotka ovat joskus elämässään kokeilleet tai käyttäneet kannabista, huumekokeilut ovat rajoittuneet yksinomaan siihen, THL:n raportissa kerrotaan.

Kannabiksen käyttö on lisääntynyt Suomessa eniten viimeisten 18 vuoden aikana. 25–34-vuotiaista miehistä 40 prosenttia kertoi vuonna 2010 kokeilleensa kannabista ainakin kerran elämässään.

- Henkilökohtaisen kosketuspinnan laajentuminen joko omakohtaisten huumekokeilujen tai käyttäjän tuntemisen kautta on karsinut huumeita kohtaan tunnettuja pelkoja ja johtanut asenteiden lieventymiseen. Asenteet ja mielipiteet ovat muuttuneet kuitenkin lähinnä kannabiksen kohdalla, suhtautuminen muiden aineiden käyttöön on pysytellyt selvästi kriittisempänä, raportissa kerrotaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu