Jehovan todistajat (samoin kuin muutkin itseään kristittyinä pitävät), uskovat siihen, että Jeesus tuomittiin kuolemaan koska hän teki itsensä jumalan pojaksi:
”Meillä on laki, ja lain mukaan hänen pitää kuolla, sillä hän on tehnyt itsensä Jumalan pojaksi.” (Johannes 19:4–7.)
http://www.watchtower.org/fi/200612/article_02.htm
Kuitenkin tutkimukset ovat osoittaneet, että nimitys "jumalan poika" ei ollut mitenkään tavaton tuohon aikaan, eikä se voinut olla syynä Jeesuksen tuomioon. Samoin kuin ei sekään, että henkilö olisi pitänyt itseään messiaana. Syynä jumalan pilkasta annettavaan tuomioon, olisi voinut olla jumalan herjaaminen tai joku vastaava. Silloinkin tuomiona olisi ollut kivittäminen, ei ristiinnaulitseminen.
Kari Eskelinen "Jeesus Nasaretilainen – Jumalan Poika – Markuksen evankeliumissa" -gradussaan toteaa, että
"Esiintyminen messiaana tai jumalan poikana ei voi aiheuttaa syytettä jumalan pilkasta."
"Wrede 1971, 75. Hän huomauttaa, että Juutalaisen lain mukaan ainoastaan silloin, kun Jumalan nimeä on kirottu, paneteltu tai pilkattu, kysymys oli jumalanpilkasta. Siitä seurasi rangaistuksena kivitys. Tuomarit myös repäisivät vaatteensa."
"Puhuttaessa jumalien toiminnasta ja suhteesta ihmisiin näkyvän maailman
piirissä, ”Jumalan poika” ei ollut kenellekään vieras ilmaisu."
"5. Juutalaisuudessa enkeleistä tai taivaallisista olennoista saatettiin samaten
käyttää nimitystä Jumalan poika, sillä enkeleiden uskottiin olevan Jahven, Korkeimman
Jumalan taivaallisen hallintoneuvoston jäseniä (1. Moos. 6:2, 4 ja 5.
Moos. 32:8, Job. 1:6-12, 2:1-6, 38:7, Ps. 29:1, 89:6 ja Dan. 3:25)."
"6. Nimitystä käytetään myös niissä Vanhan testamentin kirjoituksissa, joissa
Israelia tai israelilaisia kutsutaan kollektiivisesti Jumalan pojaksi (2. Moos. 4:22,
Jer. 31:9, Hos.11:1)."
"7. Israelin kuningasta kutsutaan myös joitakin kertoja Jumalan pojaksi. (2.
Sam. 7:14 ja Ps. 2:7 ja 89:26-30). Psalmeista ensimmäinen on kuningaspsalmi, jossa Jumala adoptoi Israelin kuninkaan omaksi pojakseen, eli hänestä tulee Jumalan valtuuttama hallitsija – Jumalan poika.15 Intertestamentaalisena aikana termi kehittyi judaismin vaikutuksesta. Jeesuksen aikana juutalaisessa ajattelussa Jumalan
poika -termi ei tarkoittanut erityistä titteliä tai kuvausta."
"10. Yksittäistä israelilaista henkilöä voitiin kutsua myös Jumalan pojaksi.
Tällaisella nimellä saatettiin kutsua erityisesti vanhurskasta, eli oikeamielistä ihmistä.
Tällaisia olivat esimerkiksi Makkabealaisajan marttyyrit toisella vuosisadalla
eKr. (2. Makk. 7:43) ja sellaiset henkilöt, jotka tekivät sitä mikä on hyvää.
Samaten juutalaisessa romantiikassa Josefia ja Asenathia kutsuttiin Jumalan pojiksi."
"11. Ensimmäisen vuosisadan puolivälissä eKr. juutalaisuudessa vaikutti
myös karismaattisuus,...
Honi, Hanina ben Dosa. jumalan pojiksi mainittuja"
Jeesuksen kuolema
8
348
Vastaukset
- Anonyymi
Näkemyksiä jumalan poika tittelistä.
Auringonjumalan poikia ja tyttäriä olemme kaikki, lukuunottamatta taikauskoisia jesusianisteja, muhammadanisteja ja muita epäjumalanpalvojia.
- Anonyymi
Ainosyntyisia Jumalan Poikia on kuitenkin vain yksi. Yksi on Jumalasta syntynyt. Messias, Jumalan Poika, Herramme Jeesus Kristus. Muut pojat ovat luotuja, kaikki muut.
- Anonyymi
Ristiinnaulitseminen oli nimenomaan roomalaisten käyttämä teloitusmuoto ja viittaa siihen, että Jeesuksen toiminnassa oli jotain poliittisesti tulenarkaa. Juutalaisten uskonnollisten kiistojen takia roomalaiset eivät olisi operaatioon vaivautuneet.
Mooseksen lain julistamaa kivitystuomiota ei voitu noin vain panna täytäntöön juutalaisten kesken, koska alue oli roomalaisten hallinnassa ja juutalaisten itsehallinto oli rajoitettua. Kivitykselle olisi vähintään vaadittu lupa. Siten varauksella voi suhtautua esimerkiksi kertomukseen Stefanoksen kivittämisestä. Tosin kyseessä saattoi olla lynkkaus, jossa teloittajilla ei ollut lain valtuutusta toiminnalleen. - Anonyymi
No mikä tuossa nyt sitten oli jumalanpilkkaa?
- Anonyymi
"Kuitenkin tutkimukset ovat osoittaneet, että nimitys "jumalan poika" ei ollut mitenkään tavaton tuohon aikaan, eikä se voinut olla syynä Jeesuksen tuomioon. "
-Kiinnitä huomiota että vartiotorni ei vetoa Raamatun ilmoitukseen.
-Myös, että se puhuu "tutkimuksista", vaan ei että kuka on tutkinut ja mitä ja milloin.
2 Kor. 5:19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Vartiotorniuskonnossa lahkojehoova surmaa viattoman enkelin ristillä. (vartiotorni vannottaa Jeesuksen enkeliksi) Kylläpä riittää satuilua satuolento jeesuksesta. HOHOHOH
Peräilmassa on Totuus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2383609- 603310
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I892807Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk412615Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve972302Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro331999Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä931981Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva411854Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1031775Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691103