Kokoomuksessakin saatiin jo tarpeeksi svedupellestä

Kokoomuslaisetkin pettyivät Walliniin. "Liian paljon epäselvyyksiä"

Oppositiopuolueet keskusta ja perussuomalaiset ovat kärkkäästi arvostelleet puolustusministeri Stefan Wallinia (r) puolustusvoimauudistuksen hoitamisesta. Kritiikkiä on alkanut kuulua nyt myös hallituspuolueista.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori sanoo tiedotteessaan, että puolustusvoimauudistuksen valmistelussa on sattunut tyylivirhe.

Vapaavuoren mielestä Wallin olisi voinut tuoda selkeämmin esiin sen, miksi Dragsvikin varuskunta päädyttiin säilyttämään.

- Nyt on liian paljon tulkintoja ja epäselvyyksiä ilmassa, eikä se ole hyväksi näin suurelle uudistukselle, Vapaavuori sanoo.
1065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Salolainen samoilla linjoilla, tulee samalla pataan kataisellekin.

Kokoomuksen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Pertti Salolainen kokee tulleensa huijatuksi puolustusvoimauudistuksen valmistelussa.

Salolainen oli mukana parlamentaarissa työryhmässä, joka pohti omalta osaltaan armeijan remonttia.

- Meille annettiin ymmärtää, että varuskuntien lakkautukset on tehty puolustusvoimien lähtökohdista ilman poliittista ohjausta. Olen pettynyt, tällä tavalla ei sitouteta eduskuntaa näihin uudistuksiin, Salolainen sanoo.

- Oli myös erikoista, että välittömästi ryhmämme työn päätyttyä tietoon tulivat isot asehankinnat. Niistäkin olisi voinut kertoa parlamentaariselle ryhmälle.

Salolainen uskoo, että puolustusvoimauudistukset tulevat uudelleen käsittelyyn.

- Tästä ei selvitä ilman uutta asentoa, hän sanoo.

Äänestä
  • Kylmä rinki wallinin perseen ympärillä alkaa kiristymään.

    Äänestä

  • Löytyy sentään kokoomuksestakin vielä suoraselkäisyyttä !

    Äänestä

Vapaavuori ja Salolainen sehän vaikuttaa, että pojat on olleet humalassa koko syksyn jos ei noin helvatun selvää tapausta ymmärrä, mitä se tarkoittaa, niin nuotkin korpit vois lentää aidan tolpalta pois, kyllä nyt jälkeen päin ollaan viisaita,

Vapaamuurari ja salonsorsa voitta sukeltaa hame päällä järveen, tämä on heillä kotiin veto pisteitä kerätään.
Ovat saanneet lahjuksia Waliinilta, että pitävät turpansa kiini, nyt kun kansa puhuu niin vapaamuurari salosorsakin alkaa kääkättää.
KOKKAREITTEEN SUUR VALEHTELIAT

Äänestä
  • So what? Mitä enemmän "kääkättäjiä" sen parempi, ainakin tässä tapauksessa.

    Äänestä

Säälittävä Stefan PIIPITTI itku silmässä A-studiossa ma 19.3 ja yritti onnettomalla suomenkielellään jotain säälittävää puolustusta keksiä valhteluilleen, erottettava jo tuollainen KESKONEN ministerin paikalta!

Äänestä
  • RKP pois hallituksesta, kiitos! Ja Katainen & Co myös.

    Äänestä

up

Äänestä

Stackars Walliinin johdosta kokoomuksenkin kannatusluvut ovat pian laskussa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EROA GEELIPÄÄ!!! kirjoitti:

Kokoomuslaisetkin pettyivät Walliniin. "Liian paljon epäselvyyksiä"

Oppositiopuolueet keskusta ja perussuomalaiset ovat kärkkäästi arvostelleet puolustusministeri Stefan Wallinia (r) puolustusvoimauudistuksen hoitamisesta. Kritiikkiä on alkanut kuulua nyt myös hallituspuolueista.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori sanoo tiedotteessaan, että puolustusvoimauudistuksen valmistelussa on sattunut tyylivirhe.

Vapaavuoren mielestä Wallin olisi voinut tuoda selkeämmin esiin sen, miksi Dragsvikin varuskunta päädyttiin säilyttämään.

- Nyt on liian paljon tulkintoja ja epäselvyyksiä ilmassa, eikä se ole hyväksi näin suurelle uudistukselle, Vapaavuori sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu